Perhe

Perheenäiti ahdistui kehossaan ja kirjoitti päiväkirjaan, ettei voi olla enää nainen – nyt Susi Nousiainen on lapsilleen isä

Julkaistu:

Vanhemmuus
Viime vuonna Susi Nousiaisen saamat hempeät äitienpäiväkortit vaihtuivat isänpäiväkortteihin. Nousiainen jakoi tarinansa siitä, miten kahden lapsen äidistä tulikin lasten isä.
Jyväskyläläinen perheenisä Susi Nousiainen, 31, katseli viime syksynä kahden poikansa kanssa lasten vanhoja perhepiirustuksia. Yhteen piirustuksista oli isän päälle piirretty hame.

– Nyt piirtäisin sinulle housut, Nousiaisen toinen poika ilmoitti isälleen.

Nousiaisen matka perheenisäksi ei ole ollut kaikista tavanomaisin ja helpoin – hän nimittäin syntyi naiseksi. Poikien ensimmäiset vuodet Nousiainen oli heille äiti.

Palataan kuitenkin ensin ajassa taaksepäin, aikaan, jolloin Nousiainen alkoi ymmärtää kuuluvansa väärään sukupuoleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mystinen ahdistus vaivasi jo lapsena – raskaus mullisti ajatukset

Kun Nousiainen seurasi lapsena jalkapallokentällä juoksevia poikia, hän halusi olla yksi heistä. Lukion liikuntatunneilla tyttöjen pukukopit tuntuivat ahdistavilta, ja liikuntatunneilta tuli lintsattua.

– Minulla on 12-vuotiaasta asti ollut omassa kehossani mystinen ahdistus, ulkopuolinen tunne ja sosiaaliset tilanteet ovat ahdistaneet.

Nousiainen on kertonut ajatuksistaan myös Vauva.fi-sivuston blogissaan Sateenkaarifaija.


Kun Nousiainen alkoi vuonna 2011 odottaa esikoistaan, hän tunsi ensimmäistä kertaa hyväksyvänsä itsensä, sillä hänen kehollaan oli merkitys.

Toinen lapsi syntyi keväällä 2014. Kun imettäminen loppui, Nousiainen ahdistui jälleen.

– Kehoni ei ollut enää olemassa toisia varten.


Nousiainen erosi aviomiehestään vuonna 2015. Pian tämän jälkeen hän kirjoitti päiväkirjaansa, ettei pysty enää olemaan nainen. Pelko tulevaisuudesta oli läsnä.

– Ajattelin, että olen epäonnistunut äitinä, sillä olen eronnut, opintoni ovat kesken ja en ole edes nainen.

Oli tullut aika kohdata ongelmat. Apu löytyi terapiasta.

Vaatekaapin sisältö meni uusiksi

Nousiainen sai lähetteen transpolille vuonna 2017. Matka mieheksi alkoi.

Hiljalleen Nousiainen huomasi peilistä, kuinka kehon rasvakerros poistui lantiolta ja miten selkään, hartioihin ja raajoihin ilmaantuu selkeärajaisempaa lihaksistoa. Kasvoista alkoi tulla kulmikkaat.

Kehon kokeman muutoksen myötä oli aika vaihtaa myös tyyliä. Nousiainen marssi parturi-kampaamoon ja ilmoitti haluavansa poikien tukan.

Myös vaatekaappi koki muutoksen rytinällä. Naisellisille vaatteille sanottiin hyvästit. Miesten vaatteet tuntuivat hyvältä.

– Tunne oli mielettömän voimaannuttava.

Lapsille kertominen pelotti

Koko prosessin alusta alkaen Nousiainen oli tiennyt, että lapsille oli kerrottava, ettei heillä ollut enää äitiä, vaan kaksi isää.

Kauhulla odotettu päivä koitti viime keväänä, jolloin koko perhe, Nousiaisen ex-mies mukaan lukien, kokoontui ruokapöytään.

– Selitin ylirauhallisella äänellä, että äiti on huomannut, että onkin oikeasti mies.

Eskarilaisen vastaus oli osin yllättävä.

– Aha, okei, taapero vastasi samalla, kun Nousiaisen toinen lapsi leikki haarukallaan.

Äiti-sana vaihtui isä-sanaan mutkattomasti parissa kuukaudessa. Hennon sävyiset äitienpäiväkortit puolestaan muuttuivat viime vuonna isänpäiväkorttiin.


Myöhemmin lapset ovat tiedustelleet, miten tyttö voi tietää olevansa poika.

– Olen sanonut heille, että kyllä sen itse tietää. Olen myös kertonut, että ihmisenä en ole muuttunut.

Välit entiseen puolisoon jopa veljelliset

Lapsille kertomisesta ja suurimmista muutoksista on nyt noin vuosi aikaa. Transhoidot ovat kuitenkin vielä kesken. Testosteronipiikitys jatkuu läpi elämän.

– Minulla on käynnissä äänenmurros. Nauratan sillä myös sijaisluokkieni oppilaita, jotka ovat suhtautuneet prosessiini hyvin, opettajaksi opiskeleva Nousiainen kertoo.

Myös Nousiaisen lähipiiri ja lasten päiväkodit ovat ottaneet vanhemman uuden sukupuolen hyvin vastaan. Välit entiseen puolisoon ovat hyvät, jopa veljelliset.

– 86-vuotias isoäitini tsemppaa minua kunnolla. Hän leikkaa lehdistä minulle sateenkaari-aiheisia artikkeleja ihan fiiliksissä.

Isä kaipaa äitiydestä yhtä asiaa

Osa tuntemattomista ihmisistä tunnistaa Nousiaisen mieheksi, osa luulee häntä vielä naiseksi.

– Huomaan, että yritän puhua kaupassa matalammalla äänellä ja tarkkailen ihmisten reaktioita. Uskon, että tapa helpottaa lähivuosina.

Nousiainen on kokenut myös painetta isyydestään.

– Kun kyynelehdin isänä lapseni joulujuhlassa, minulle tuli hetkeksi pettynyt olo siitä, että kyynelehdin miehenä. Sitten ymmärsin, ettei itkeminen ole sukupuolesta kiinni.

Ajatus siitä, ettei Nousiainen voi hoitojen myötä tulla enää raskaaksi, on aiheuttanut surutyötä. Hän kuitenkin painottaa, ettei kadu valintaansa.

– Kaipaan äitien tapaa kokoon esimerkiksi kahvilaan juttelemista elämästä. Hengailu ei ole niin yleistä isäporukoissa.

Peilistä katsoo nykyään hyvännäköinen tyyppi

Nousiainen kuvailee olevansa miehenä ja isänä todella paljon onnellisempi. Masentuneet ajatukset ovat historiaa.

– Minulla on ensimmäistä kerta peiliin katsoessani olo, että hei, tuossa on hyvännäköinen tyyppi.

Vielä ei kuitenkaan ole aika palata sinkkumarkkinoille, vaikka itsetunto onkin kohonnut. Nousiainen haluaa tuntea ensin paremmin itsensä ja uuden kehonsa.

Tulevaisuudessa hän haluaa keskittyä myös perheeseensä.

– Tämä iso muutos on tehnyt minusta paljon perhekeskeisemmän. Olen onnellinen, kun saan lukea Harry Potteria iltaisin lapsilleni. Olemme ihan normaali perhe siinä missä muutkin.

Lähitulevaisuudessa toteutuu myös yksi pitkäaikainen toive.

– Tällä hetkellä odottelen elämäni ensimmäistä kesää, jolloin haluan todella pukeutua tiukkoihin paitoihin.