Perhe

Vanhemmat keksivät ovelan huijauksen – näin köyhä lapsuus paljastui: ”Tajusin vasta kolmekymppisenä”

Julkaistu:

Lapsuus
Joka päivä puuroa ja leivän päälle vain yksi leikkele. Millaisia ovat vähävaraisen ja säännöstellyn lapsuuden merkit?
Miksi luokkakaverini lähtee jokaisella lomalla ulkomaille? Miksi naapurin lapsella on aina uudemmat ja hienommat vaatteet kuin minulla?

Osa vanhemmista kertoo lapselleen suoraan, ettei uuteen barbiin tai pyörään ole varaa. Osa vanhemmista taas piilottelee rahahuoliaan lapseltaan.

Vauva.fissä käydään parhaillaan keskustelua lapsuuden perheen tavoista, jotka ovat vasta aikuisena paljastuneet merkeiksi köyhästä lapsuudesta tai vanhempien yltiöpäisestä säästämisinnosta.

Kokosimme keskustelijoiden listamaat seikat, joista he ovat aikuisiällä ymmärtäneet eläneensä vähävaraisen lapsuuden.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ruokavalio paljasti: ”Tajusin vasta aikuisena”

”Muistelin äidilleni joskus, kuinka meillä syötiin lapsena 90-luvun alussa usein sellaista liha-riisimössöä, jossa oli ihan valtavasti kaalia. Siis varmaan 3/4 koko jutusta. Se oli ihan ok, mutta muistelin vaan. Äiti sanoi: ”No arvaapa kumpi maksaa vähemmän, kaali vai sianliha?” Eli se ei ollutkaan kulinaarinen valinta, vaan rahakysymys. En ollut tietenkään lapsena tajunnut.”

”Emme saanet lapsena juoda maitoa, koska kaikki mahdollinen piti lähettää meijeriin, jossa siitä maksettiin. Koko seitsenhenkiselle perheelle jätettiin puoli litraa maitoa ja se meni ruuanlaittoon ja kahvimaidoksi.”

”Tajusin vasta aikuisena, ettei meillä syöty pääruuaksi puuroa, ja sen lisäksi vaan ehkä puolikas grillimakkara, siksi että puuro olisi vanhempien mielestä hyvää tai terveellistä.”

”Päivällisenä makaronivelliä tai vispipuuroa. Äiti oli köyhä yksinhuoltaja. Olen katkera, että se oli myös äidin oma valinta.”

”Kastikkeen jämään lisättiin vettä ja ketsuppia, kiehautettiin, ja taas riitti ruokaa pariksi päiväksi.”

”Meillä syötiin aika usein perunoita ilman mitään lihaa, joskus oli pelkkiä perunoita, ja joskus lihaton ruskeakastike. Pelkät puurot olivat myös aterioita. En pitänyt tuota mitenkään outona, ennen kuin aloin sitten aikuisena tiedostaa, että pitäisi sitä proteiiniakin ruoassa olla.”

”Lihaa ja kalaa ostettiin aina yksi pakkaus säilykkeinä tai pakasteina. Se jaettiin tasan neljään osaan. Esimerkiksi kalapuikkoja jokaiselle viisi. Lihapullasäilykkeestä (12 pyörykkää) jokaiselle kolme. Perunaa ja kastiketta ei rajoitettu. Voita saatiin vain sunnuntaisin, muulloin laitettiin margariinia leivän päälle. Leivänpäällisiä sai laittaa kerralla vain yhtä lajia.”

Pulaa vessapaperista ja kuukautissuojista: ”Hävetti”

”Meillä oli vessapaperina vuosikaudet sellainen iso rulla, joita yleisissä vessoissa usein käytetään vieläkin. Äiti kuulema tiirikoi metallikuoren auki ja varasti rullan yleisestä wc:stä. Minua hävetti vessapaperimme kavereiden kyläillessä ja valehtelin äitini olevan siivooja, joka saa "luontaisetuna" wc-paperirullia, vaikka hän olikin pankkivirkailija.”

”Kuukautissuojaksi piti leikata vanhasta lakanasta side. Hirvitti, että jos kaverit hoksaa. Hiertymiä kummempaa ei sattunut, tulipahan tietämättään elettyä ekologisesti.”

”Kotona vessapaperia sai käyttää maksimissaan kaksi palaa pienen hädän jälkeen.”

Vaatteet tehtiin itse: ”Luulin, että äitini harrastus oli vaatteiden ompelu”

”Meille ei ostettu lainkaan lasten sukkia, vaan koko yksitoistahenkinen perhe käytti miesten 44-koon valkoisia tennissukkia, varsissa olivat vain vaihteleva määrä erivärisiä raitoja. Muistan, kun pikkuveljen sukat ulottuivat polviin.”

”Luulin, että äitini harrastus oli vaatteiden ompelu ja villapaitojen neulominen, mutta olen tullut valaistuksi, että kyse oli rahan puutteesta, koska 70- ja 80-luvuilla ei pikkupaikkakunnalla ollut edes Seppälää, josta olisi saanut kohtuuhintaisia valmisvaatteita.

Oltiin köyhimpinäkin aikoina kumpikin viimeisen muodin mukaisissa vaatteissa, enkä hävennyt kertoa koulussa kavereiden kysellessä, että vaatteeni olivat merkkiä ”Äiti”. Nykyään vaatteiden ompelu ja villavaatteiden neulominen ovat hänelle onneksi pelkkä harrastus.”


”Iso osa lapsuudestani oli sitä, mitä nykyisin pidetään ekologisena elämäntapana. Käärepaperista tuli piirustuspaperia, vesivärejä ostettiin värinappi kerrallaan ja liimattiin pahville, vaatteista leikattiin matonkuteita ja napit säästettiin, ruokaa ei koskaan heitetty roskiin, siitä saattoi aina tehdä jotain uutta. Sukat ja sukkahousut parsittiin (osaan yhä parsia niin, että sitä reikää ei huomaa), vaatteita ei viety kirppikselle, ne siirtyivät seuraavalle sisarukselle tai serkuille. Ja me olimme niitä varakkaita!”

”Teepussin voi käyttää ainakin viisi kertaa, ei tarvitse ottaa uutta joka kupilliseen. Yläasteelle mennessä sain koulurepuksi putkikassin, joka oli kiertänyt vanhimmilta veljiltä siskolleni ja viimeksi minulle. Köyhimpiä ei kuitenkaan oltu, minulta pieniksi jääneet vaatteet kierrätettiin suvun ja tuttujen mukuloille. Oli myös tavallista, että tätini laittoi postissa pahvilaatikollisen serkkujen vanhoja vaatteita ja leluja.”

Vanhemmat keksivät lomamatkoille ovelan huijauksen

”Pidemmillä automatkoilla oli aina omat eväät, kun ”ei ole kiva siellä huoltiksen bensan ja tupakan käryssä kuivia pullia puputtaa. Harvoissa kotimaan lomakohteissa oli myös omat eväät, koska ”pullat oli niissä aina vanhoja ja niiden voileipien majoneesista menee vatsa sekaisin.”

”Olin 15-vuotias, kun sain ensimmäisen kerran pikaruokapaikan hampurilaisen ja 17-vuotias, kun söin muuta kuin itse tehtyä pizzaa tai pakastepizzaa. Saunassa piti ottaa vesi vatiin ja peseytyä, koska suihkussa meni liikaa vettä, kasvot piti pestä altaaseen lasketulla vedellä, eikä juoksevalla.”


”Lapsena meillä oli aina siskon kanssa yhteinen joulukalenteri, josta saatiin vuoropäivin avata niitä luukkuja. Ei ollut varaa ostaa molemmille omaa vaikka kyseessä oli sellainen kaupan halvin suklaakalenteri.”

”Kerran oli edellisvuodelta suklaakalenteri täytettynä uudelleen Fazerin sinisen palasilla.”

Vanhempien tapa periytyi: ”Tajusin vasta kolmekymppisenä”

”Leivälle ei saanut ottaa kuin yhden viipaleen juustoa tai makkaraa, kinkkua ei leivän päälle ostettu koskaan, sillä se oli "rikkaiden ruokaa". Illalliseksi syötiin usein makaroni- tai perunavelliä, onneksi niistä tykkäsin. Kaikki koulussa ommellut vaatteet otettiin käyttöön. Äiti ompeli vaatteet meille itse, eikä niitä vaatteita ihan hirveästi ollut. Saatiin myös jonkin verran vaatteita sukulaisilta, eikä auttanut nirsoilla vaikka väri tai malli ei miellyttänyt, eikä edes silloin vaikka vaate ei ollut sopiva.

”Tajusin vasta joskus kolmekymppisenä, kun kaverit pitivät minua outona ja ”mummona”, ettei ehkä ole aivan joka perheessä ollut samoja tapoja. Säästäväinen olen edelleen, mutta nykyään saan itsekin ottaa leivän päälle useamman siivun sekä juustoa että kinkkua, enkä enää tee esimerkiksi alushousuja rikkinäisistä t-paidoista tai säästä solkia, nappeja ja nauhoja roskiin menevistä vaatteista.”

Ilta-Sanomat ja Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt