Perhe

Neljä vekkulia 9–10-vuotiaiden kirjoittamaa joulutarinaa: Toppahanskat hukassa, Metsän joulu, Tontun jekut ja Epäonnea kaikkialla

Julkaistu:

Ilta-Sanomien joulutarinakisan aiheena oli tänä vuonna kommellusten joulu. B-sarjan eli 9–10-vuotiaiden kilpailun voitti Eevi Heikkinen, 10, Oulusta.
Kilpailuun osallistui noin 300 kirjoittajaa. Sarjoja oli kolme, A-sarja 6–8-vuotiaille, B-sarja 9–10-vuotiaille ja C-sarja 11–13-vuotiaille. Kilpailun tuomarina oli kirjailija Tittamari Marttinen.

IS julkaisi tarinoita joulukalenterina, jota pääset lukemaan tästä!

1. sija: Hanskat hukassa

Eevi Heikkinen, 10, Oulu

Joulupukilla eräänä aamuna oli toppahanskat hukassa, näiden toppahanskojen avulla hän pystyi hallitsemaan poroja. Jos ei voida hallita poroja, niin ei päästä reelläkään eteenpäin.

Joulupukki tonttuineen, kissoineen, koirineen, muoreineen etsi toppahanskoja, mutta ei löytynyt muuta kuin yli kiehunutta puuroa talon nurkista.

Joulumuori oli alkanut puuroa keittämään. Kun hän kuuli Joulupukin voihkaisun lähti puuro kuohumaan yli padasta. Loppuen lopuksi sitä oli kaikissa talon nurkissa. Pikaisesti talon nurkat siivottiin, sitten hanskoja taas etsittiin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Petteri Punakuonokin kipeänä oli.

– Tätä hetkeä pitäisi miettiä tovi, totesi Joulumuori ja käpertyi peiton alle kuin olisi ollut jo joulupäivä. Koska Joulumuorilla oli aaton jälkeen vain vähän aikaa, maata sängyssä ennen kuin kaikki laulut raikaa ja ilotulitukset paukkaa. Kuten arvata saattaa, siihen menee aikaa.


Mutta tosiaan, nyt on Joulupukin toppahanskat hukassa. Niitä etsitään koko ajan kovalla toiminnalla. Ei löydy ainuttakaan merkkiä hanskan hanskasta.

Kaikkien porojen vointi tarkastetaan, mutta eihän niitä pystytä hallitsemaan ilman toppahanskojen ihmeellistä voimaa.

 

Pian kuuluu kellon iso ääni. Pian koko klaani lähtee tutkimaan, mistä kyse nyt onkaan.

Pian kuuluu kellon iso ääni. Pian koko klaani lähtee tutkimaan, mistä kyse nyt onkaan. Pian ollaan kellon luona, mutta huomataankin, että kello on pysähtynyt.

– Nyt ei huomata H-hetkeä, huomauttaa yksi tontuista.

– Eikä ole luntakaan.

Se oli totta. Ei ollut milliäkään lunta.

– Mitä väliä, jos ei löydy jotain tyhmiä toppahanskoja! Ihan sama, jos Petteri Punakuono on sairas! Mitä väliä, kun ei nyt ole edes joulupuuroa! Luuletteko, että lumen puute haittaa? NO EI HAITTAA! Me olemme Pohjolan ukkoja ja akkoja! Meillähän on satakunta tonttua! Luuletteko ettemme pääse eteenpäin? PÄÄSEMME, JOS TAHDOMME! Joulupukki motivoi tonttuja.

Joka vaiheessa tontut olivat huutaneet myöntävän hymähdyksen. Lopuksi tontut huusivat tonttujen sotahuudon ja laittautuivat lähtökuntoon.

– Me pääsemme täältä ja jaamme kaikille lapsille lahjat. Tämä on tapahtuva, Joulupukki sanoi ja lähti matkaan.

Tittamari Marttisen perustelut

Toppahanskat on mainio talvinen taikaesine, joilla hallitaan poroja. Kommellusten joulu alkaa hanskojen hukkumisesta, mutta jouluväki ei jää neuvottomaksi. Joulupukki ei vähästä lannistu, vaan lataa reippaan joulumielen myös tonttujoukkoon. Raikas ja tomera tarina on kerrottu luontevasti ja omaperäisesti riimittelemällä ja soinnuttelemalla. Tarinassa kuuluu etäisiä kaikuja kansanrunouden soljuvasta poljennosta. Tätä tarinaa on hauska lukea myös ääneen!

2. sija: Metsän joulu

Lenna Tissari, 10, Muonio

Joka joulu, suuressa metsässä Lapin tuntemattomilla seuduilla kaikki metsän eläimet kokoontuvat yhteen viettämään joulua.

Mutta tänä vuonna Pöllövaari huomasi, että tuskin ketään oli paikalla. Vain pieni kettu ja poro olivat tulleet.

– Missä kaikki ovat? poro ihmetteli.

– En minä tiedä, kettu sanoi.

– Tiedätkö sinä, Pöllövaari?

– En. Pöllövaari jähmettyi.

– Eivätkö he enää vietä joulua?

Kautta aikojen metsän eläimet ovat jouluna olleet ystäviä keskenään.

– Olemme vaarassa, jos he eivät enää pidä joulusta, poro kauhistui.

He painautuivat lähemmäksi toisiaan.

– Onko ideoita joulun pelastamiseksi? kettu kysyi.

Pöllövaari mietti hetken ja sanoi:

– Olen kuullut Joulupukin tähdestä, joka muistuttaa eläimiä joulusta. Mennään Korvatunturille ja pyydetään apua.

– Hyvä idea! poro ilahtui.

– Lähdetään!

He taivalsivat järven yli, jonka jää kimmelsi kuin tuhat tähteä.

– Onpa kaunistaah! poron lause keskeytyi, kun jää petti hänen altaan.

– Voi ei! kettu säikähti ja syöksyi kohti räpiköivää poroa. Yhdessä pöllön kanssa he saivat poron ylös jäätävästä vedestä.

– Oletko kunnossa? Pöllövaari kysyi.

– Voin hyvin, poro vakuutti.

– Hienoa, Pöllövaari sanoi helpottuneena.

– Voimmeko jatkaa matkaa? kettu uteli.

– Voimme, mutta ei enää jäätä pitkin, poro vastasi.

He kulkivat revontulten loistaessa jouluyössä.

– Ovatpa nuo revontulet kauniita, poro ihasteli.

– Katsellaankohan Korvatunturillakin niitä?

– Siitä tuli mieleeni, missä suunnassa Korvatunturi on? kettu mietti.

– Mitä? Ettekö tiedäkään, missä Korvatunturi on? Pöllövaari kauhisteli.

– Minä en ainakaan tiedä.

Samassa puun takaa ilmestyi tonttu, joka sanoi:

– Minä tiedän, missä Korvatunturi on. Se on tuolla päin, mistä näin teidän tulevan.

– Voih! Joudumme aloittamaan matkan alusta! Nyt emme ehdi ennen aamua,

kettu murehti.

– Ei hätää! Vien teidät Tonttukopterillani, tonttu lohdutti.

He jatkoivat matkaa. Pian he näkivät Korvatunturin kauempana edessään. Silloin moottori alkoi äännellä oudosti ja kopteri pomppi ylös alas.

– Moottorivika. Teen pakkolaskun. Pitäkää karvoistanne kiinni, tonttu huusi ja he rysäyttivät maahan niin että kuuset vapisivat.

– Auts! Onneksi hanki pehmensi laskua, poro huokaisi pahimmasta säikähdyksestä toivuttuaan.

– Voitte mennä. Jään korjaamaan kopteria, tonttu hoputti.

 

Pian eläimet koputtivat Pukin pajan oveen ja kysyivät, oliko Pukki kotona. Haluaisimme Pukin tähden lainaan, Pöllövaari sanoi.

Pian eläimet koputtivat Pukin pajan oveen ja kysyivät, oliko Pukki kotona.

– Pukki on jakamassa lahjoja, eräs tonttu vastasi.

– Mitä haluatte?

– Haluaisimme Pukin tähden lainaan, Pöllövaari sanoi.

– Saisimmeko sen?

–Totta kai, tonttu huudahti.

– Tässä se on.

Eläimet kiiruhtivat kopterin luokse.

– Tulitte parahiksi. Vika korjattu, tonttu huusi.

He lensivät metsän suurimman kuusen luo ja kiinnittivät tähden. Kun he lopulta pääsivät

juhlapaikalle, muut olivat jo siellä.

– Tulittehan te viimein, eräs susi sanoi.

– Pelkäsimme jo, ettette enää välitä joulusta!

Tittamari Marttisen perustelut:

Todella kaunis ja harmoninen tarina metsänväen joulusta! Mainiot eläinhahmot puuhaavat ja pohtivat joulua yhdessä. Ihanaa luettavaa, jonka parissa on helppo virittäytyä joulutunnelmiin.

Jaettu 3. sija: Tontun jekut

Katariina Pietiäinen, 9, Askola

Eräänä aamuna 9-vuotias Eino heräsi pirteästi sängystään.

– Jee, jouluaatto, Eino huusi innoissaan.

Eino meni syömään aamupalaa. Kun hän oli syönyt, hän meni ulos. Heti kun Eino avasi oven, hän huomasi, että ulkona oli paljon lunta maassa. Eino juoksi innoissaan leikkimään lumeen. Hetken leikittyä hän huomasi istuvansa Lumilinnassa.

Eino juoksi sisään hämmentyneenä.

Eino rupesi sisällä kattamaan pöytää. Hän oli ehtinyt viedä vasta lautaset pöytään, kun hän katsoi muualle, hän huomasi että pöytä oikein tursusi karkeista, Eino oli hyvin hämmentynyt.

Eino muisti, että äiti oli sanonut, että laita sauna päälle, sillä heti kun äiti tulisi töistä kello 12, he pääsisivät saunaan.

Heti kun Eino avasi saunan oven, hän huomasi, että sauna oli jo lämmitetty. Eino oli erityisen kummissaan. Eino lähti saunasta ja meni huoneensa ovelle, mutta oven edessä oli pieni parrakas tonttu.

– Sinäkö nämä jekut teit, Eino kysyi hiljaa.

– No joo.

He menivät vielä katsomaan lumilinnaa. Eino vielä kiitti tonttua lumilinnasta. Eino nosti tontun hänen hartioille niin, että tonttu aivan nauroi.

 

Eino lähti saunasta ja meni huoneensa ovelle, mutta oven edessä oli pieni parrakas tonttu.

Sitten tonttu huusi niin että koko kylä kuuli sen:

– Hyvää joulua kaikille ihanille lapsille, vanhuksille,ja lasten vanhemmille, pitäkää ihana joulu...

Mutta Eino keskeytti sen ja kysyi:

– Miksi lautasille tuli yhtäkkiä karkkia, ja miksi teit yhtäkkiä meijän pihalle lumilinnan? Miksi teit nämä jekut?

– No...

– Miksi?

– No...

– Etkö voi sanoa?

– No luulin, että sinun ikäiset tykkäävät paljon karkeista ja lumilinnoista, ja luulin että sun äiti tulisi ihan nyt ja pääsisitte heti saunomaan. Halusin sinulle erityisen joulun.

– No tykkään mä karkeista mut kyl puhtaat lautaset ois kelvannu.

Samalla, kun Eino katsoi muualle, hän huomasi että tonttu oli lähtenyt. Ja ettei hänellä ollut avaimia.

Eino piti itseään lämpöisenä juostessa ympyrää, mutta sitten Eino järkyttyi jos äidilläkään ei olisi avaimia. Eino päätti jatkaa ympyrän juoksemista.

Samassa Einon äiti ajoi pihaan.

– Miksi sinä pyörit ympyrää?

– No minulla ei ollut avaimia niin pidän itseäni lämpimänä.

– Enkö minä sanonut, että ota avaimet. Mutta itse asiassa ei minullakaan ole avaimia.

– Voi ei, Eino kauhistui.

Einon äiti meni ulko-oven luokse katsomaan oliko ovi tosiaan lukossa. Eino jäi vielä lumilinnan luokse. Samalla hetkellä Einon eteen tuli sama tonttu jonka Eino oli jo kerran nähnyt.

– Avain, avain tule tänne, lausui tonttu ja samalla hetkellä Einon käteen tupsahti avain.

– Hyvää joulua sinulle Eino, sanoi tonttu.

Samassa tonttu lähti taas. Sitten Eino meni hänen äitinsä luo.

– Hei äiti mulla olikin avaimet!

– Hienoa kulta! Sitten he menivät sisälle.

Äiti meni keittiöön varmistamaan, oliko Eino kattanut pöydän. Paitsi että hän näki katetun pöydän, hän näki myös valtavan karkkiläjän lattialla.

– Eino mitä nämä karkit ovat?

– No... joulun taikaa.

Tittamari Marttisen perustelut:

Einon ja tontun yhteinen, hilpeä hetki joulun alla. Tontut jekut ovat osa joulun taikaa. Tätä lukiessa nousee hymy huulille. Mainiosti sommiteltu, napakka joulutarina!

Jaettu 3. sija: Epäonnea kaikkialla

Sara Luokkanen, 10, Jurmu

Jouluna liukastuin jäällä,

järvi oli liukas pakkassäällä.

Kun menin iltapimeällä porotarhaan,

niin kävelin mä sokkona rautalankaan.

Joulukuusen onnistuin vahingossa kaatamaan,

äiti siitä rupesi kiukkuisesti saarnaamaan.

Joulupukin partaa vetäisin,

vahingossa sen irti repäisin.

– Tuo ei ole oikea pukki,

vaan meidän ukki!

Lahjapaketista sain risuja,

äiti ei leiponut jouluksi edes nisuja.

Illalla menin nukkumaan,

silloin kun käkikello rupesi kukkumaan.

Aamulla kun heräsin,

voimia uuteen päivään keräsin.

Tajusin, että kaikki kommellukset olivatkin vain unta,

vihdoin ulkona satoi lunta!

Tittamari Marttisen perustelut:

Hyväntuulinen jouluruno kulkee sujuvasti epäonnisista kommelluksista joulun iloiseen lumisateeseen. Näppärää riimittelyä.