Mitä joululahjaksi? Tavallisten ihmisten 12 täydellistä vinkkiä, joista tulee oikeasti hyvä mieli

Julkaistu:

Joululahjat
Jos pääsi lyö tyhjää, tästä listasta löydät takuulla sopivan joululahjan. Kysyimme ja kokosimme parhaat vinkit tavallisilta miehiltä, naisilta, kavereilta, puolisoilta, äideiltä ja isiltä.

1. Isäpäivä

”Hyvä lahja on ollut ’isäpäivä’ tai ’äitipäivä’, jolloin lahjansaaja viedään aluksi vaikka museoon tai taidenäyttelyyn, sitten kahville ja elokuviin ja päivän päätteeksi syömään. Tilanteen mukaan varioiden, mutta kyseessä on noin puolen päivän ihana paketti.”

– Juha

2. Treffit kaverin tai puolison kanssa

”Aidosti ilahtuisin jostain yhteisestä tekemisestä, ihan vaan vaikka leffa- tai teatterilipuista tai ihan kortista, jossa on kutsu treffeille! Ei tarvitsisi siis mitään erityistä tai kallista, kunhan voitaisiin olla vain yhdessä.”

Riina

”Teatteri- tai leffaliput, jotain, mitä tehdä yhdessä sen tyypin kanssa, jolta lahjan saa. Mieluiten jotain aineetonta, koska kaapit ovat jo täynnä tavaraa.”

– Kati

3. Kirja omasta kirjahyllystä

”Yksi ihanimmista joululahjoista, joita olen saanut, on ollut puolisoltani saatu kirja, joka on meidän omasta kirjahyllystä! Ideana meillä oli tuona vuonna (ja sen jälkeen kaikkina muinakin vuosina), että annamme toisillemme kirjan joko omasta kirjahyllystä tai kirjastosta, jonka tahtoisimme toisen lukevan. Tartuin sellaiseen kirjaan, jota en ollut koskaan aikaisemmin lukenut tai tulisi lukemaan, ja oli mahtavaa päästä näkemään, mitä puolisoni oli nuoruudessaan lukenut. Tämä sopii vielä molempien arvoihin, ettei osteta uutta joka vuosi pakon edessä.”

Riina

4. Lahjakortti on paras kortti

”Lahjakortit on ihan parasta. Kynsistudioon, kasvohoitoon, liikuntaa, illalliskortti, teatteriin tai puolisolta hotelliyö. Silloin tulee myös mentyä, kun on kortti joka on käytettävä. Mitään aineellista en kaipaa, koska haluan yleensä itse valita, ja itse etukäteen valittu ei tunnu sitten enää lahjalta.”

Elisa

5. Liikkeelle!

”Viime vuonna sain kolmen kuukauden jäsenyyden lahjakorttina Helsingin Allas Seapoolille. Saattaa olla hyvinkin paras ja hyödyllisin lahja, jonka olen aikuisiällä saanut. Varsinkin pikkujoulujen ja joulun herkuttelujen jälkeen.”

Matti

6. Ei pakko-ostoksia

”Ystävän minulle kutomat, lempiväriäni olevat villasukat ilahduttivat. Ja ylipäätään lahjat, joista näkee, että ne on mietitty juuri minulle. Lahjan rahallisella arvolla ei ole mitään väliä, kunhan se on osuva.”

Jenna

”Mikä tahansa lahja, josta näkyy jollain tavalla se, että henkilö on ajatellut jotain lahjaa valitessaan. Sieluttomat pakko-ostokset voi jättää puolestani pois.”

Tomi

7. Ylimääräistä luksusta

”Minulle varmin lahja on lahjakortti kauneushoitolaan. Siitä ilahdun joka kerta, sillä se on sellaista ylimääräistä luksusta, johon ei itse aina rahojaan viitsisi laittaa.”

Jenna

8. Omaa aikaa

”Haluaisin eniten omaa aikaa. Sellaista, että muu perhe lähtisi jonnekin, saisin olla ihan yksin kotona, pyöriä villasukissa ja syödä suklaata hyvällä omallatunnolla. Toinen olisi sellainen, että saisi viettää läheisten kanssa aikaa ilman mitään kiireitä mistään suunnalta. Ottaisin mielelläni vaikka näitä aikoja ’lahjakorttien’ muodossa, jotta voisin vetää kortin esiin ja siten lunastaa aikani heidän kanssaan, yhdessä tietysti sopimalla.”

Anna

9. Kuukausisiivous

”Paras lahja ikinä oli ruuhkavuosien ja pikkulapsiarjen keskelle saatu lahjakortti siivousfirman kuukausisiivoukseen!”

Iiris

10. Personal shopper

”Haluaisin pieniä asioita, joita en koskaan itse ehdi ja/tai muista hoitaa. Toivoisin, että minulta kysyttäisiin, ja voisin sitten sanoa, että näitä. Tänä vuonna pyysin, että sisko hommaisi pari paistinlastaa, ja toinen toive olisi ripsiväri, joka näköjään on lopussa mutta jota en muista ostaa. Joskus oli kellonremmin vaihto vastaava mieltä painava pikkuasia, jota en vain muistanut.”

Riikka

11. Oscar-leffoja ja hemmottelua

”Haluaisin elokuviin sarjalippuja, koska aion käydä katsomassa suurimman osan Oscareissa ehdolla olevista leffoista. Myös kylpylälahjakortti olisi todella mieluinen lahja. Heinolan Kumpeli Spa ja Järvisydän Rantasalmella kiinnostavat.”

Paula

12. Kaunis käytös

”Minusta olisi ihan parasta, jos kukaan ei tuittuilisi kertaakaan jouluaattona tai sanoisi toiselle pahasti.”

Nora

Mikä sinun mielestäsi olisi paras mahdollinen joululahja? Kerro saamastasi lahjasta tai toiveesta kommenteissa!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt