Perhe

Joulutarinakalenterin luukku 23: Ikimuistoinen kommellusten joulu

Julkaistu:

Joulutarina
Julkaisemme aattoon asti joka päivä koululaisen kirjoittaman joulutarinan. Lue tänään Sara Niinikosken, 12, tarina.
Matelin pitkin lumisia teitä. Olisihan se pitänyt arvata! Oli ruuhka-aika, joten jumituin ruuhkaan toisin kuin olisin toivonut.

Naputtelin pinna kireällä auton rattia sormenpäilläni.

– Iskä! Juulia ei anna sen karkkeja minulle! Matti valitti.

– Voisitko millään antaa Matille muutaman karkin, Juulia? kysyin tylsistyneenä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minäkin haluan! Tiina huusi täyttä kurkkua.

– No en varmasti anna! Hankkikoot omat karkkinsa, Juulia puuskahti.

Päässäni kiehui ärtymys. Takapenkiltä alkoi kuulua tappelun ääniä. Huokaisin nojaten pääni ikkunaan. Mariaa lapset tottelivat, mutta minua eivät. Harmi vain, että Maria oli ottanut vapaata lapsista ja mennyt lomalle äitinsä luo.

– Lopettakaa tai ette saa joululahjoja! yritin uhota, mutta eivät he olleet siitä moksiskaan. Eivät he uskoneet valhettani.

Päässäni riehunut ärtymys hellitti, kun jono alkoi vihdoin liikkua. Painoin kaasun pohjaan. Tunsin niskassani jotain ällöttävää. Koskin siihen kädelläni ja katsoin kättäni. Kädessä oli vaaleanpunaista tahnaa. Matti räkätti takapenkillä. Se pikku riiviö oli purskauttanut sokerikuorrutetta niskaani! Tiina ja Matti nauroivat ilkikurisesti. Kuusi vuotta noita kahta tekisi kenet tahansa hulluksi. Kaahasin vielä viimeistä korttelia pitkin kohti kotia.

Pysäytin auton parkkipaikalle omakotitalomme eteen ja sammutin moottorin. Lapset hyppäsivät autosta ulos. Juulialla oli kotiavaimet, joten jäin autoon vielä hetkeksi istumaan.

Astuin viimein autosta ulos. Pamautin auton oven kiinni meinaten itse liukastua ja kaatua. Kirosin mielessäni jäistä tietä, jota en tietenkään ollut muistanut hiekoittaa. Liukastelin jäällä ja lopulta monen yrityksen jälkeen sain pidettyä tasapainoni. Huokaisin helpotuksesta tyytyväisenä itseeni. Astuin seuraavan askeleen jäällä, joka oli suuri virhe. Kaaduin kuin hidastettuna kovalle, märälle jäälle.

 

Konttasin kohti kuistia askel askeleelta. Olihan se parempi vaihtoehto kuin kaatua uudelleen ja murtaa selkä.

Suustani pääsi kirosana. Nousin uudestaan ylös horjahtaen. Laskeuduin kuitenkin kyykkyyn turvallisuussyistä. Konttasin kohti kuistia askel askeleelta. Olihan se parempi vaihtoehto kuin kaatua uudelleen ja murtaa selkä.

Avasin ulko-oven ja astuin kaaokseen. Masennus iski minuun, kun ymmärsin, etten ehtisi millään laittaa taloa kuntoon jouluun mennessä! Ei tällaista sotkua siivota yksin parissa päivässä.

Kuusivuotiaista kaksosista ei ainakaan olisi hyötyä siivoamisessa. Tuskinpa Juuliastakaan olisi apua. Huokaisin ja ripustin takkini naulakkoon.

Otin sanomalehden käteen ja istahdin sohvalle lukemaan sitä. Sain ajatuksen, joka saattaisi toimia.

– Hei lapset, tulkaahan tänne! huudahdin kovaan ääneen yläkerrassa oleville lapsille.

Kaksoset ryntäsivät portaita alas kiljuen. Hetkeä myöhemmin Juulia löntysteli rappuset alas puhelin kädessä.

– Minulla olisi teille pieni ehdotus, sanoin hymyillen. Juulia kohotti toista kulmakarvaansa haastavasti. Tiina ja Matti taas hyppelehtivät innoissaan.

– Se kuka teistä siivoaa eniten saa valita kaupasta aivan mitä haluaa, ehdotin hymyillen.

– Sen kun näkisi, Juulia tuhahti ja käänsi katseensa puhelimeensa.

– Vai miten olisi puhelinkielto viikoksi sille, joka ei osallistu, sanoin viekkaasti.

Juulia murahtaa ja tuijottaa minua ärtyneesti ja sanoo, että tämä ei käy. Ojensin käteni häntä kohti valmiina ottamaan hänen puhelimensa käteeni.

– Hyvä on, Juulia huokaisee alistuneena.

– Kilpailu alkaa nyt! huudahdan. Katselen kaksosia, jotka kiiruhtavat siivoamaan. Juulia taas löntystelee laiskasti tuijottaen puhelimensa näyttöä. Hän ottaa housut tuolin päältä ja lähtee viemään niitä kohti kylpyhuonetta.

Nousin sohvalta ylös ja ryhdyn siivoamaan.

– Tule jo kotiin Maria, mutisin itsekseni.

Lysähdän sohvalle tuntien työn jälkeen. Kaksoset olivat osoittautuneet huonoiksi siivoojiksi. He olivat vain tunkenut tavaroita kaappeihin ja laatikoihin. Muistelin aherrustani olohuoneessa, keittiössä, omassa huoneessani ja käytävällä. Juulia oli siivonnut oman huoneensa ja vessan.

Juulia käveli luokseni voitonriemuisena ja sanoi:

– Minä taisinkin voittaa.

Huokaisin ja suljin silmäni.

– Sitä ei sitten lasketa joululahjasta hän sanoi huvittuneena.

– Ai niin ne lahjat! huudahdin pompaten sohvalta ylös. Jouluhan oli jo ylihuomenna enkä ollut vieläkään ostanut lahjoja!

Nappasin puhelimen ja lompakon ja työnsin ne takkini taskuun. Ryntäsin ulko-ovesta ulos takki kourassa. Ensimmäinen askel pihatielle kävi kalliiksi. Luisuin pitkin kirkasta jäätä horjuen. Olin sentään pysynyt pystyssä.

 

Jalkani kolahti johonkin kovaan, jonka seurauksena kaaduin mahalleni jäälle.

Jalkani kolahti johonkin kovaan, jonka seurauksena kaaduin mahalleni jäälle. Se siitä pystyssä pysymisestä. Rintaani sattui, mutta sentään takki oli pehmentänyt laskua. Kuulin hörötystä vasemmalta puoleltani. Minulta pääsi ärähdys noustessani ylös.

Katsoin naapurinukkoa silmät viirussa ja murahdin:

– Oliko nyt niin kamalan hauskaa?

– Olisit nähnyt itsesi! Lehtisen Heikki sanoi nauraen. Astelin varovasti autolleni.

– Mihinkä matka? Heikki mörisi nojaten aitaan.

– Jouluostoksille tietenkin, huokaisin.

– Voihan pentele! Heikki kirosi.

Katsoin Heikkiä kysyvästi.

– Minultakin on ne lahjat tainnut jäädä ostamatta, Heikki harmitteli. Katsoin autoani ja eräs asia eturenkaassa kiinnitti huomioni.

– Ei voi olla totta! huudahdin. Potkaisin turhautuneena autoani. Eturengas oli puhki, eikä minulla ollut vararengasta.

Myös Heikki huomasi puhkinaisen renkaan.

– Kelpaisiko ostosseura? Heikki kysyi ja kohotti kulmakarvaansa.

– Pelastit minut, huokaisin ja hymyilin hänelle.

Lähdin vanhasta viisastuneena hitaasti astelemaan kohti naapurin tonttia.

– Pitäisikö sinun kuitenkin laittaa se takki päälle? Heikki hymyili minulle kohottaen kättään.

Hymyilin nolostuneena ja puin takin nopeasti ylleni.

Astelin lumisen ruohikon päältä Heikin auton viereen. Heikki kiersi auton toiselle puolelle ja riuhtaisi oven auki. Avasin matkustajanpuoleisen oven ja istahdin mustalle nahkapenkille.

– On kyllä komia auto, sanon nuuhkaisten auton hyväntuoksuista ilmaa.

– Kyllähän tällä kelpaa ajaa, hän mutisi myöntävästi. Heikki peruutti pihasta ajotielle. Laitoin Heikin käskystä radion päälle.

Kuvitelmani nopeasta automatkasta oli pelkkää harhaluuloa. Silmittömästä ruuhkasta päätellen muillakin oli tainnut jäädä jouluostokset tekemättä.

Astelin pitkin tungoksista kauppakeskusta.

– Ei tästä tule mitään! ärähdin turhautuneena.

Jotkut ohikulkijat katsoivat minua paheksuvasti.

– Äläpäs hätäile, Heikki sanoi tallustellessaan keskellä jouluruuhkia.

– Mieti ensin mitä Tiina ja Matti haluaisivat lahjaksi, Heikki sanoi rauhoitellen.

Sain kieltämättä aika hyvän idean.

– Missä on lähin lelukauppa? kysyin innostuneena.

– Kaipa ne tuolla edessäpäin ovat.

Lähdin kiiruhtamaan eteenpäin Heikki kintereilläni.

– Odota nyt vähän! Heikki puuskahti.

En juurikaan kuunnellut häntä, joten pysähdyin vasta lelukaupan edessä. Heikin veikkaus oli osunut oikeaan. Tyytyväisenä siinä katselin kauppaa kädet lanteella.

– No mennäänkö vai jäädänkö tähän ihastelemaan? Heikki läähätti vieressäni. Hymyilin hänelle tyytyväisenä.

Astuin kaupan vilinään iloisena.

– Mitäs sinä aiot lapsillesi ostaa? kysyin kulmakarvojani kohottaen.

– Minna haluaa varmaankin semmoisen Barbie-nuken, kun taas Antille kelpaa vain kauko-ohjattava leluauto, Heikki sanoo huokaisten ja katsoo pitkälle kurottuvaa ruuhkaista kauppaa.

– Tavataan tässä tunnin päästä, sanoin ja kiiruhdin kohti Lego-osastoa.

Haravoin katseellani monien pakettien rivejä. Matti tahtoo varmaankin jonkunlaisen rakennelman tai auton, mutisin itsekseni. Kuulin askeleita takaani ja äänen, joka sanoi: “Voinko jotenkin auttaa teitä?”

Käännyin ympäri ja näin keski-ikäisen naisen hymy kasvoillaan. Vastasin kysymykseen kiitollisena avun tarjoamisesta.

– Itse asiassa kyllä. Etsin pojalleni lahjaa.

Nainen mietti hetken, jonka jälkeen nosti hyllystä yhden Lego-paketin ja käänsi kuvan minua kohti.

– Kävisikö kenties tämä? hän kysyi.

Paketin kannessa oli kuva Lego-palikoista rakennetusta paloasemasta. Sillä hetkellä minä tiesin, että tuosta paketista Matti olisi hyvin iloinen.

– Otan sen, sanoin helpottuneena. Nyt oli jo yksi lahja neljästä hankittu.

– Oli mukava auttaa, mutta nyt minun täytyy mennä, nainen sanoi mukavalla äänellä. Nyt olikin ruuhka-aika ja jokaista työntekijää tarvittiin.

Legopakkaus kädessä lähdin talsimaan kohti nukkeosastoa. Näin vilaukselta Heikin toisella puolella kauppaa. Huulillani muodostui pieni hymynkare katsoessani työntouhuista Heikkiä. Astuin nukkelaatikoilla täytetyn osaston luokse.

Tuntui hieman epämiellyttävältä kulkea kaikkien niiden pirteästi hymyilevien nukkejen ohi. Etsin pitkään ja hartaasti sitä oikeaa lahjaa Tiinalle. Lopulta katseeni osui täydelliseen nukkeen. Sen naama ei ollut outo eikä se hymyillyt kuin riivattu. Sen muovikasvoilla oli pieni, lempeä hymy. Se oli ainut laatuaan tässä kaupassa. Muut olivat kai jo menneet kaupaksi.

Katsoin oikealle puolelleni. Kohtasin katseellani miehen katseen. Katsoin häntä hämmentyneenä. Katsoin nukkea ja vaistosin hänen tekevän samoin. Käänsin salamana katseeni takaisin mieheen. Hän teki saman. Sillä samalla sekunnilla tiesin sen. Hän halusi täsmälleen saman nuken, mikä minun oli saatava.

Kaikki tapahtui kuin hidastettuna. Ryntäsin kohti nukkea. Katseeni oli liimaantunut siihen. Olin jo muutaman kymmenen senttimetrin päässä nukesta. Kohotin käteni valmiina tarttumaan nukkeen. Yhtäkkiä näin ison ja karvaisen käden repäisevän paketin suoraan nenäni edestä.

Nostin katseeni ja tuijotin tuota voitonriemuisesti virnuilevaa miestä. Katsoin häntä turhautuneena. Tuo katala mies päästi suustaan viimeisen asian minkä halusin kuulla:

– Nopeat syö hitaat.

Ryntäsin häntä päin yrittäen napata pakkauksen hänen kädestään. Mies onnistui kuitenkin väistämään, jonka seurauksena menetin tasapainoni ja kaaduin päistikkaa edessäni olevaan leluasetelmaan. Mies räkätti vieressäni vahingoniloisena. Nousin nolostuneena seisomaan. En halunnut jäädä siivoamaan sotkuani, vaikka olisi pitänyt.

Nappasin lähimpänä olevan nukkepakkauksen edes katsomatta sitä ja marssin kassalle kiukusta kihisten. Tai no ennemminkin kymmenien metrien pituiseen jonoon.

Asetin lelupaketit kassahihnalle kiukkuisena. Kassan takana seisova nainen katsoi minua kulmia kurtistaen samalla kun skannasi ostoksiani.

– Se tekisi 96,59 €, myyjä sanoi tekopirteällä äänellä. Kauhistelin mielessäni hintaa. Nykymaailmassa jopa tällaiset turhakkeet maksavat paljon! Maksoin kortillani lelut ja työnsin ne ostamaani kestokassiin. En ottanut enää yhtäkään riskiä, joka voisi pilata jouluni.

Talsin Heikki vierelläni ympäri kauppakeskusta.

– Mitäköhän Juulia haluaisi lahjaksi? huokaisin.

– Minä ainakin annan Miialle pelkkää rahaa, Heikki totesi.

– Tuo voisi toimia, mietiskelin.

Heikki jatkoi laiskasti:

– Sillä ostakoon mitä haluaa.

– Totta on tuokin, mutisin itsekseni.

Istahdin Heikin autoon huokaisten helpotuksesta. Heikki käynnisti auton ja peruutti auton pois parkkipaikalta. Nautin ajatuksesta, että olisin kohta kotona. Katselin kauniisti paketoituja paketteja hymyn noustessa huulilleni.

– Ne tytöt olivat aika taitavia paketoinnissa, Heikki sanoi tyytyväisenä.

– Oli onni, että siellä oli semmoinen koju! huokaisin.

 

Nappasin kiireessä syliini omat pakettini ja nousin autosta ylös samalla juhlallisella äänellä kiittäen.

Lopulta auto kaarsi Heikin pihaan. Nappasin kiireessä syliini omat pakettini ja nousin autosta ylös samalla juhlallisella äänellä kiittäen.

– Kiitos kyydistä ja hyvästä seurasta!

– No eipä mitään, Heikki sanoi hymyillen.

Kävelin aidan viereisellä ruohikolla välttääkseni minulle jo tutuksi käyneen liukastelun. Heti sisään päästyäni ripustin takkini naulaan ja vein paketit tekokuusen alle. Kaksoset ryntäsivät alakertaan kiljuen.

– Lahjoja!

– Niihin ei saa vielä koskea! sanoin hieman ääntäni korottaen.

He talsivat tylsistyneenä takaisin yläkertaan mutisten jotain keskenään.

Viheltelin tyytyväisesti koristellessani kaksosten kanssa kuusta. Juulia keitti riisipuuroa syöden karkkeja ja olihan se puhelin kourassa.

– Muista sitten laittaa manteli puuroon! hihkaisin hänelle. Äänestäni kuulsi onni.

– Avataan jo lahjat! kaksoset mankuivat yhteen ääneen.

– Ei aivan vielä, vastasin heille. Taskussani alkoi väristä. Kaivoin puhelimeni esiin ja katsoin näyttöä. Näytöllä luki Heikin nimi. Kurtistin kulmiani. Miksi hän minulle soitti?

Painoin vihreää nappulaa ja vastasin iloisella äänellä.

– Mitä mies?

– Nyt on käynyt semmoinen juttu, että lahjamme ovat vaihtuneet, Heikki sanoi hätäisellä äänellä. En ehtinyt edes vastata, kun Heikki jo jatkoi puhettaan:

– Ota lahjat ja tule pihalle vaihtamaan! hän melkein huusi ahdistuneen kuuloisena.

– Olen jo tulossa, sanoin ja suljin puhelimeni.

Nappasin lahjat muovipussiin ja kiirehdin eteiseen pukemaan.

– Miksi sinä viet lahjat pois? Matti ja Tiina kysyivät itku kurkussa. Mietin hetken mitä vastata, mutta päädyin sanomaan, että minun täytyy viimeistellä ne. Paiskasin oven kiinni perässäni ja kiiruhdin ruohikon poikki tielle, jossa Heikki jo minua odottikin.

– Ehtivätkö lapsesi jo avata lahjat? kysyin hengästyneenä.

– Ei, mutta melkein, Heikki sanoi vähintäänkin yhtä hengästyneenä kuin minä. Vaihdoimme lahjat ja palasin takaisin sisälle.

Kaksoset olivat minua vastassa kädet puuskassa ja suut mutrussa.

– Me nähtiin toi ikkunasta, Tiina sanoi vihaisena. Järkytyin hetkeksi, mutta keksin hyvän selityksen.

– Lupaatteko, että ette kerro tästä kenellekään?

He katsoivat minua silmät pyöreinä.

– Minä ja Heikki toimimme joulupukin apulaisina.

Kuulin Juulian pärskähtävän keittiössä.

– Ei kerrota! Matti hihkaisi. He juoksivat yläkertaan innostuneina. Vein lahjat kuusen alle helpottuneena.

– Puuro on valmista! Juulia huusi keittiöstä.

Kuulin astioiden kilinää, kun Juulia kattoi pöytää. Istahdin sohvalle laiskasti. Kuulin oven aukeavan. Hyppäsin ylös sohvalta ja ryntäsin eteiseen. Ilo ja onni tulvivat sisääni katsoessani hänen kasvojaan. Maria oli tullut takaisin! Ryntäsin halaamaan häntä.

 

Ilo ja onni tulvivat sisääni katsoessani hänen kasvojaan. Maria oli tullut takaisin!

– Ihanaa, että olet täällä! huokaisin ja rutistin häntä.

– Minustakin on ihanaa olla täällä, hän sanoi ja soi minulle ihanan hymynsä. Kaksoset ryntäsivät halaamaan Mariaa kirkuen.

– Kaikki on hoidettu kuntoon, sanoin hymyillen.

Kuiskasin hänen korvaansa:

– Tilasin jo joulupukinkin.

– Et kai, Maria katsoi minua kauhistuneena.

Kohotin kulmaani.

– Minäkin tilasin, Maria sanoi järkyttyneenä.

Ovelta kuului ovikellon pirinä. Menin varovaisesti raottamaan ovea. Kaksi pukkia seisoi siinä toisiaan kummastellen. Kuulin Marian pidättelevän kaksosia. Näky ei olisi heille kovin mieleinen.

– Miksi tuo on täällä? toinen pukeista sanoi viitaten toiseen pukkiin.

– Tule sinä tänne, käskin ensimmäistä joulupukkia. Hän asteli sisään ohitseni. Heilutin kättäni pukille, joka jäi pihalle viittoen häntä lähtemään. Joulupukki lähti kävelemään poispäin ärtyneenä. Suljin oven.

– Joulupukki on täällä! Tiina kirkui. Matti juoksi hänen perässään kirkuen itsekin monen desibelin voimakkuudella. Joulupukki näytti hieman ahdistuneelta kaksosten roikkuessa hänen jaloissaan.

– Joulupukki ei varmaankaan anna teille lahjoja, jos kaadatte hänet, toruin heitä.

– Ottaako pukki puuroa? Maria huusi keittiöstä.

– Kyllä kiitos, pukki vastasi ilahtuneena. Istuimme pöytään Marian tarjoillessa riisipuuroa.

– Minä haluan sen mantelin! Matti puuskahti.

– Ainahan se sieltä saattaa löytyä, joulupukki sanoi ovelasti.

Aloin lusikoida puuroa kuunnellen vaimeasti soivia joululauluja. Joulupukki näytti erittäin tyytyväiseltä ja tokaisi:

– Onpa mainiota puuroa!

– Meidän Juulia keitti sen, sanoin hymyssä suin viitaten kättäni pöydän toisessa päässä istuvaa Juuliaa kohti.

Yhtäkkiä pukki hyppäsi tuolilta ja alkoi huutaa kuin olisi polttanut kielensä. Hän sylkäisi jotain suustaan suoraan minua kohti. Juomalasiini lensi jotain niin kovalla voimalla, että koko lasini sisältö loiskahti naamalleni.

– Voi anteeksi! joulupukki pahoitteli.

Pyyhin naamaani servietillä ärtyneenä. Katsoin lasiini ja kysyin:

– Mikä saamari tuo on?

Juulia katsoi silmät pyöreinä lasia syyllisen näköisenä. Hän käänsi katseensa keittiötasolla lojuvaa karkkipussia. Katsoin sitä itsekin samaa pussia. Noita karkkeja Juulia oli syönyt keittäessään puuroa. Hänellä taisi mennä karkit ja mantelit sekaisin.

 

Löin käden otsaani, kun Tiina ja Matti katselivat valepukiksi osoittautunutta miestä.

Istuin sohvalla katsellen joulupukkia kiusaavia kaksosia. Tiina hyppäsi joulupukin syliin ja tunnusteli tämän partaa. Yhtäkkiä täysin arvaamattomasti Tiina repäisi partaa, joka tietenkin lähti irti. Löin käden otsaani, kun Tiina ja Matti katselivat valepukiksi osoittautunutta miestä. Hetken tuijotuksen jälkeen Tiina kirkaisi:

– Tuo tyyppi esitti joulupukkia!

Minun joutui mennä erottamaan kaksoset miehestä. Viittasin hänelle, että hänen kannattaisi lähteä. Mies nousi ja suorastaan juoksi ulos ovesta.

– Törkeää, että jotkut esittävät joulupukkia! Matti puuskahti vihaisena.

– Tai sitten joulupukki pyysi häntä auttamaan, ehdotin kaksosille, jotka olivat jo portaissa juoksemassa yläkertaan. Huokaisin harmistuneena.

– Tämä joulu on ollut yhtä epäonnea, sanoin Marialle lysähtäen sohvalle. Maria istahti viereeni ja nojasi minuun. Hän katsoi minuun hymyillen ja sanoi:

– Sentään olemme nyt yhdessä.

Hymyilin hänelle takaisin. Joka tapauksessa tästä joulusta oli tullut ikimuistoinen.

Tarina julkaistaan Joulutarinakalenterissa, mutta Joulutarinakisaan se ei voinut osallistua, koska se on pidempi kuin kilpailun säännöt sallivat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat
    1. Juuri nyt
    2. Kahden rouvan riita hikisestä vaatekappaleesta nousi maailmanlaajuiseksi uutiseksi – nyt puhuu toinen pukari
      Tennis
    3. 1990-luvulla syntyneet ”janoiset sankarit” työllistivät Sisä-Suomen poliisia – mies yritti huijata lonkerokuitilla, toinen tirvaisi tuttavaansa
      Kotimaa
    4. Muistatko Täydellisten naisten pyöreäposkisen Juanitan? Huima muodonmuutos: 17-vuotiasta näyttelijää ei ole tunnistaa tuoreista kuvista
      TV & elokuvat
    5. Viikon olut: Jos odotat lasilliseltasi humaloitua hedelmämehua, saatat pettyä
      Oluet
    6. Kemiläismies ei suunnitellut räjähdysaineen valmistamista – krp tutkii vielä kerrostaloasunnosta löydettyjä aineita
      Oulun seutu
    7. Hallitus kuulee poliisijohtoa seksuaalirikosepäilyistä  –  Luvassa lisärahaa?
      Politiikka
    8. Finnairin käyttämästä järjestelmästä paljastui tietoturva-aukko: Älä paljasta tärkeää tietoa lentovarauksestasi
      Tietoturva
    9. Veikkauksen kassakaapista 150 000 euron varastamisesta epäilty on kertonut tapahtumista avoimesti poliisille – valtaosa rahoista saatu takaisin
      Kotimaa
    10. Tunti sitten
    11. Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä
      Taloussanomat
    12. Laura, 34, tavoittelee ”täydellisen virheetöntä” ulkonäköä hinnalla millä hyvänsä – ystävät pelkäävät kaunottaren kuolevan leikkauspöydälle
      Viihde
    13. Näytä lisää