Perhe

Miksi ihmeessä isä ei kehunut Välskärin kertomuksia?

Julkaistu:

Kolmea muskettisoturia isä kyllä suositteli, mutta tämähän oli parempaa.
Tuttuhan minulle siirtynyt kirjallinen omaisuus oli. Siis nimeltä ja ulkonäöltä; siellä ne Välskärin kertomukset olivat kököttäneet kodin kirjahyllyn ylimmän tason vasemmassa laidassa 50-luvun lapsuusmuistoista alkaen.

Satusetä Topeliuksen satuja meille luettiin iltaisin. Silloin varmaan kuulin myös Välskärin kertomuksista, joissa joku lääkäri kertoili juttuja ikivanhoilta ajoilta.

Lukuikäisenä jollain kirjahyllytutkimusretkellä kiipesin tavoittamaan äidin vanhemmiltaan perimiä kolmea, harmahtavanpunaista, tosi paksua ja pölyistä Välskäriä. En tainnut edes selata, kun numeroista tajusin, että niissähän on jokaisessa yli 800 sivua. Se oli pikkupojalle paljon.

Tai eihän se olisi paljon ollut, jos kirjallinen auktoriteettini eli isä olisi Välskäreitä suositellut. Aika varhain hän latoi eteeni Kiljusen herrasväet, Pertsat ja Kilut, Tarzanit, Buffalo Billit ja Davy Crockettit.


Sakari Pälsin Fallesmannin Arvo -pikkupoikakirjoista hypättiin Armas J. Pullan lystikkäisiin sotakirjoihin, Ryhmyihin ja Romppaisiin, Samuel Shellabargerin historiallisiin miekkasankariteoksiin – ja päälle parasta, mitä isä tiesi: Alexandre Dumas’n Kolme muskettisoturia kaikkine jatko-osineen. Tuskin maltoin lukemiselta kouluun lähteä!
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Mutta Välskärit saivat pölyttyä ylähyllyllä.

Nyt sitten aikuisena ahmin Juhani Ahon loisteliaasti suomentamat Fältskärns berättelserit. Kuninkaita, aatelisia, talonpoikia, sukuriitoja, lempeä, miekkailua ja muuta hirvittävää sotimista, uskomattomia juonenkäänteitä 141 vuoden ajalta (1631–1772) – ja vielä kaikkien himoama ihmesormus!

Oli vain yksi selitys: Välskäri oli kadonnut jo aikaisemmin – ehkä olin jo ainakin kolmatta polvea, jolle sananmukaisesti lukemattomat Välskärit olivat kiertäneet vain koska ne ”kuuluivat” jokaiseen kirjahyllyyn.

 

Kuninkaita, aatelisia, talonpoikia, sukuriitoja, lempeä, miekkailua ja muuta hirvittävää sotimista, uskomattomia juonenkäänteitä 141 vuoden ajalta.

Juonipaljastuksitta sanottakoon, että Sakari – alun perin Zacharias, mutta käytti itse muotoa Zachris tai Z. – Topelius pärjää Välskärillä ketä vastaan tahansa. Hurjempaa kuin muskettisoturit, tutumpaa kuin Tarzanit!

Välskärin kertomukset julkaistiin Helsingfors Tidningar -lehdessä vuodesta 1851 ja kirjana 1853. Suomennos tuli vasta 1878 – englanniksi Välskäri oli ehditty Amerikassa kääntää jo 1872.

Ei Välskäriä unohdettu ole: kuunnelmasarja 1974, Kalle Holmberg ohjasi Turussa näytelmän 1975, ja itse ahmin Välskärin kertomuksia radiosta 2012. Esko Salervon vetävästi lukemassa sarjassa on huimat 482 osaa.

Ja onnea Z. Topeliukselle, jonka syntymästä on tasan 200 vuotta (1818– 1898). Sitä Renny Harlinin suurelokuvaa vielä odottelen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt