Mika Keräsen lastenkirja Hopeinen aarrearkku (Peidetud hõbedane aardelaegas) valittiin Virossa vuoden 2009 parhaaksi lastenkirjaksi.
Kouluikäisille tarkoitetussa seikkailukirjassa salaseura ratkoo rikoksia – mutta ei mitä tahansa rikoksia.
44-vuotiaan kirjailijan kirjoissa ei veri roisku. Tarton Supilinnaan (suomeksi Soppalinna) sijoittuvissa tarinoissa ratkotaan tavallisia rikoksia, kuten kuka varastaa polttopuita meidän liiteristä.
– Pienet tarinat ovat kiinnostavampia kuin murhat, Mika Keränen sanoo.
– Se tarina, joka siitä avautuu, voi olla aivan yhtä monisäikeinen kuin Agatha Christien murhamysteeri.
Soppalinnan salaseurassa seurataan viiden rikoksia ratkovan lapsen ja yhden ranskanbulldogin elämää. Keräsen innoittajina ovat toimineet Enid Blytonin Viisikot sekä Salaisuus -sarja sekä tv-sarja Taistelupari.
– Kirjoittamiseen ei tarvita jumalallista kykyä. Riittää, että on kirjoittamisen halu, Mika Keränen sanoo.
Kymmenessä vuodessa hän on kirjoittanut kymmenen lastenkirjaa, joista jokainen on myynyt tuhansia. Keräsen lastenkirjojen pohjalta on tehty seikkailuelokuva Supilinna Salaselts (Suomessa Soppalinnan salaseura).
– Meillä aikuisilla on aika paljon opittavaa lapsilta siinä millä tavalla kannattaa elää. Uteliaasti seikkailusta seikkailuun. Pitää uskaltaa mennä. Rohkeutta tarvitaan, Mika Keränen linjaa.
Nyt Mika Keränen on kahden aikuisen tyttären isä ja asuu yhdessä appiukkonsa kanssa. Kahdenkymmenen vuoden avioliitto päättyi eroon muutama vuosi sitten.
– Appiukko oli mulle siinä vaiheessa jo kuin oma isä. Kun hän jäi kodittomaksi, tarjosin hänelle huonetta.
– Suomalaisille se tuntuu oudolta, mutta Virossa on tavallista, että nuoremmat pitävät vanhemmista huolta. Ajattelin, että jos mulla on mahdollisuus ottaa appiukko kämppäkaveriksi, niin tervetuloa.
Avioero on ollut vaikein asia elämässä. On vain yritettävä jatkaa eteenpäin.
– Ihmissuhteissa on aina riski, että uskaltaako rakastua uudelleen ja haluaako vielä yrittää epäonnistumisen jälkeen.
Mika Keräsellä on ollut koko ajan lasten maailmaan hyvä tuntuma.
– Jalkapallovalmentajana minulla on ollut aina lapsia ympärillä, hän sanoo.
”Murhamysteerin voi kirjoittaa melkein jokainen, mutta kirjoitapa sellainen kirja polttopuu-varkauksista, että lasten on pakko lukea.”
Tuleva lastenkirjailija innostui jo nuorena Helsingissä jalkapallovalmennuksesta. Kun hän oli yläasteen kahdeksannella, perhe muutti Itä-Suomeen Kiteelle. Keräsen suku on Ilomantsista.
– Jatkoin jalkapallovalmennushommaa Kiteellä.
Myös kielet ja murteet kiinnostivat. Helsingissä Mika Keränen kävi vuoden latinistien luokkaa.
Akateeminen maailma ei kiinnostanut työläisperheen poikaa. Lukion jälkeen hän meni Ilomantsin ammatilliseen oppilaitokseen opiskelemaan puutarha-alaa.
– Tapasin ammattikoulussa ihanan virolaistytön, jonka kanssa muutimme Tarttoon, Mika Keränen kertoo.
Seuraavana vuonna nuorelle parille syntyi tytär Evamaria. Mika Keränen oli tuolloin 20-vuotias.
– Minulle ei tullut ollenkaan tunnetta, että olen nuori isä. Olin ollut jalkapallovalmentaja jo monta vuotta. Isyys oli ihan luonnollista minulle.
Virossa ei voinut opiskella puistosuunnittelijaksi ammattikoulussa. Piti mennä yliopistoon. Mika päätyi opiskelemaan Viron maatalousyliopiston metsätieteellisessä tiedekunnassa metsätaloutta.
Pian hän tajusi olevansa humanisti.
– Olin ihastunut viron kieleen, ja hain Tarton yliopistoon opiskelemaan viroa ja suomalais-ugrilaisia kieliä.
Mika Keränen asuu kahdestaan appiukkonsa kanssa. – Suomalaisille se tuntuu oudolta, mutta Virossa on tavallista, että nuoremmat pitävät vanhemmista huolta.
Valmistuttuaan 1999 Tarton yliopistosta hän työskenteli ammattikääntäjänä ja tulkkina. Sen jälkeen hänet palkattiin Helsinkiin Viron kulttuuri-instituuttiin 2002–2006. Työ toi neljäksi ja puoleksi vuodeksi Suomeen. Sitä seurasi opetusneuvoksen pesti Viron opetusministeriössä kansainvälisten asioiden sihteerinä. Vasta sen jälkeen hän alkoi kirjoittaa lastenkirjoja.
– Minua häiritsee se, että kuvitellaan, että lastenkirjailijat olisivat jotenkin yksinkertaisempia tai lapsille kirjoitettu kirjallisuus olisi jotenkin yksinkertaisempaa. Se ei todellakaan pidä paikkaansa.
– Murhamysteerin voi kirjoittaa melkein jokainen, mutta kirjoitapa sellainen kirja polttopuuvarkauksista, että lasten on pakko lukea.
Tänä vuonna Suomi-Seura valitsi Mika Keräsen vuoden ulkosuomalaiseksi. Seura palkitsi Keräsen menestyksekkäästä toiminnasta suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin ylläpitäjänä maailmalla.
Hänen kirjojaan on suomennettu kaksi.
– Ehkä jonakin päivänä loputkin tullaan vielä suomentamaan, Mika Keränen sanoo.
”Olen oikein tyytyväinen, jos ihmiset muistelevat minua erikoisen omituisena kylähullu-Mikana. Olen otettu siitä, koska kylähulluja tarvitaan.
Seuraava kirja kertoo kahdesta muumiopojasta, jotka karkaavat tarttolaisesta museosta
– Mieluummin haluan olla lapsellisten kanssa tekemisissä kuin tosikoiden. Aina on parempi hullutella kuin miettiä päänsä puhki, että kehtaanko tehdä tai mitä muut ajattelevat.
Mika Keräsen esikuvia ovat itäsuomalaiset kylähullut. Kaikkein eniten hänessä on pohjoiskarjalaista simpauttajaa.
– Olen oikein tyytyväinen, jos ihmiset muistelevat minua erikoisen omituisena kylähullu-Mikana. Olen otettu siitä, koska kylähulluja tarvitaan.
– Hulluja tarvitaan siihen, että tavalliset ihmiset jaksaisivat elää paremmin, jos he itsekin hulluttelisivat. Tarttuva hulluus on vähän kuin tarttuva nauru.
Jos ei uskalla ottaa riskejä, ei tule ikinä saavuttamaan mitään. Tämän Mika Keränen oppi jo nuorena jalkapallokentällä.
– Silloin kun näkee, että pitää toimia, niin pitää toimia eikä pelätä seurauksia. Kannattaa mennä täysillä asiaan kuin asiaan.