Perhe

Joukkuevoimistelijan äidin kommentti: Pelkään syömishäiriötä, en rasvaprosenttimittauksia

Julkaistu:

Kommentti
Lapsen harrastuksen kautta tunnen stressit ja strassit, kirjoittaa IS Plusin esimies Riika Kuuskoski.
Kun tyttäreni oli neljä, veimme hänet voimisteluun. Harrastus oli valittu sillä viisaudella, että paikka oli lähellä kotia. Pian tuli pulmia: emme osanneet ostaa oikeanlaista hyppynarua, lapsi valitti ettei ymmärrä ohjeita – selvisi että ne annettiin osin venäjäksi.

Sitten lapsi sanoi, ettei halua mennä enää, koska siellä sattuu. Valmentaja painoi lapsia alas spagaatissa. Lopetimme harrastuksen.

Pari vuotta myöhemmin lapsi halusi aloittaa jalkapallon, vieras maailma minulle sekin. Kuusi vuotta myöhemmin hän halusi vaihtaa joukkuevoimisteluun, koska kaverikin.

Syömishäiriövaarat tiedostaneena kuuntelin touhua herkällä korvalla. Lapsen elämä muuttui kovin kurinalaiseksi; leipääkin sai syödä vain kaksi palaa päivässä. Jollekin oli kuulemma suositeltu laihduttamista.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tivasin valmentajalta, miksi voimistelijat eivät saaneet ottaa jälkiruokaa urheiluopistolla, ja pyysin kouluhoitajalta ylimääräisiä punnituksia, jotta painonlasku huomattaisiin ajoissa. Sainkin kouluhoitajalta nootin – mutta se oli pikkusisko, futari, joka oli laihtunut kolme kiloa ison collegepaitansa alla haukankatseeni huomaamatta.

Uurastus palkittiin. Tyttäreni pääsi huippujoukkueeseen. Viikonloppuna hän oli maailmancupin kisassa Brasiliassa, mikä tarkoitti koko perheelle lyhyitä unia viime viikolla. Pukuun on liimattu strasseja pikkutunneille. Edellisessä puvussa niitä oli 10 000. Tämä on hänen unelmansa.

Maailman kärki ovat kaksi venäläisjoukkuetta ja kaksi suomalaista, joista toista on viime viikkoina kritisoitu tylyistä valmennusmenetelmistä ja parin vuoden takaisista syömishäiriötapauksista, toista siitä että seurassa mitataan ja seurataan kehonkoostumusta, myös rasvaprosentteja – ravitsemusasiantuntijan ja henkisen valmentajan tuella.

Pelkäsin tietty minäkin, että kuri on uudessa seurassa vielä tiukempaa. Mutta tyttöpä alkoi juoda kotona silloin tällöin limua (lightia toki). Voimistelusalilla käydessäni huomasin, että valmentajakin joi limsaa. Stressini katosi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Helpottunut olen myös siitä, että lapseni painon kehitystä seurataan ja hän pääsee puhumaan ravitsemusasiantuntijan ja urheilupsykologin kanssa halutessaan. Hämmentyneenä olen lukenut netin voimistelukeskusteluja, sellaisenkin kommentin että lapsille on säälittävää, että vanhempien halu saada menestystä ajaa järjettömyyksiin, siis mittauksiin.

Ulkonäköpaineet ja syömishäiriöt ovat vakava ongelma voimistelua harrastavien tyttöjen parissa, mutta tämä äiti ei usko, että sen ydin on näiden kymmenen huippu-urheilijan kehonmittauksissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt