Iida Åfeldt, 25, sai lapsensa isän selville vasta isyystestillä – isäksi osoittautuneen miehen reaktio yllätti

Toinen isäehdokkaista suhtautui aluksi vauvauutiseen hyvin negatiivisesti. Iida toivoikin pitkään isäehdokkaaksi innokkaammin suhtautunutta miestä.

Lapsen isän selviäminen oli tuoreelle äidille suuri helpotus.

– Onhan se huojentavaa. Tämä on ollut asia, joka on varjostanut fiiliksiäni jo pitkän aikaa, sillä olen elänyt epämääräisessä tilassa, tuore äiti Iida Åfeldt, 25, huokaa puhelimessa.

Helsinkiläisen Iidan ison helpotuksen syynä on hiljattain saapuneen isyystestin tulokset. Iida teetti DNA-testin, sillä hän tuli raskaaksi tapaillessaan kahta eri miestä. Iida joutuikin odottamaan tietoa poikansa isästä koko odotuksensa ajan.

Iida toivoi toista miestä isäksi – näin lopulta kävi

Iida on kertonut blogissaan Iidan matkassa avoimesti isäehdokkaista, joita hän on kutsunut Herra A:ksi ja Herra B:ksi. Miesten reaktiot mahdolliseen isyyteen olivat aluksi täysin erilaiset.

Raskaudesta kuultuaan Herra A veti liinat kiinni ja totesi tulevalle äidille, ettei halua olla missään tekemisissä lapsen kanssa. Hän yritti jopa taivutella Iidaa aborttiin.

Herra B puolestaan teki heti alussa selväksi, että aikoo olla hommassa täysillä mukana. Iida toivoikin isyystestin osoittavan B:n suuntaan.

Tietämättömyys lapsen isästä varjosti Iidan raskautta.

Monet ehtivät spekuloimaan lapsen isää jo raskausaikana, ja kun lapsi lopulta syntyi, sai bloggari heti kiihkeitä kysymyksiä lapsen isästä.

Nyt utelut ovat saaneet viimein lopun.

– Se oli juuri se isäehdokas, joka ei ollut niin innostunut, Iida toteaa reippaasti.

Isä on siis Herra A.

Lapsen yksinhuoltajaksi nimetylle Iidalle tulos ei kuitenkaan ollut hirvittävä pettymys.

– Ensireaktioni oli se, että tiesin jo. Lapsen ulkonäkö oli antanut vihjettä tähän.

Puhelu tuoreelle isälle yllätti

Lapsenvalvoja oli ensin yhteydessä lapsen isään testin tuloksista. Kun Iida itse tarttui puhelimeen ja soitti aluksi hyvin negatiivisesti suhtautuneelle miehelle tuloksista, puhelu yllätti.

– Hän yllätti, ja sanoi, että totta kai hän haluaa osallistua lapsen elatukseen. Lapsi ei ole tehnyt mitään väärää, eikä hän halua mitään pahaa lapselle.

Iida kertookin olevansa lapsen isän kanssa nyt hyvässä keskusteluyhteydessä. Toistaiseksi isä ei ole kuitenkaan lapsen elämässä muuten kuin elatusmaksujen myötä.

Tulevaisuudessa tilanne voi silti muuttua, sillä Iida kertoo miehen antaneen ymmärtää, että voisi olla mukana poikansa elämässä kenties tulevaisuudessa, mikäli lapsi on itse kiinnostunut olemaan yhteydessä isäänsä.

– Hän on ilmaissut, että haluaisi ehkä nähdä lapsen. Hän on kuitenkin vasta aloittanut asian työstämisen.

Entäs sitten toinen isäehdokas, Herra B? Oliko enemmän isyydestä innostunut mies maansa myynyt tuloksien selvittyä?

– En usko, että toinen isäehdokas oli pettynyt. Hän toivoo meille kaikkea hyvää, ja puhelu meni positiivisesti, Iida summaa.

Iida kertoo vauvan syöttämisessä, vaipan vaihtamisessa ja nukuttamisessa riittäneen kiirettä.

”Kun nainen on yksinhuoltaja, ihmiset ajattelevat, että nyt se vie valtion rahat”

Iida kuvailee hänen vauva-arkensa yksinhuoltajana olevan ihanaa, mutta kiireistä.

– Minut on yllättänyt, kuinka vaativaa tämä on.

– Välillä ajattelen, että selvisinpä taas tästäkin päivästä. Monet äidit ajattelevat, että se tarkoittaa sitä, että kauhea äiti, Iida pohtii.

Vaikka Iidalla on hyvä tukiverkosto, on kiire myös välillä ahdistanut häntä.

– Onko minulla ikinä aikaa mennä lenkille tai kuntosalille? Iida kertoo miettineensä.

Myös Iidan työ bloggarina on kärsinyt ajan puutteen vuoksi. Hänellä onkin ollut myös osittain stressiä töiden teosta ja rahan hankkimisesta.

Suorasanaisella nuorella naisella on myös sanansa sanottavana ihmisten ennakkoluuloista.

– Ihmisten kommentointi siitä, että yksinhuoltajat ovat huonoja äitejä, on aika ihmeellistä. Jos mies on yksinhuoltaja, on se paljon positiivisempaa ja heitä ihaillaan. Kun nainen on yksinhuoltaja, ihmiset ajattelevat, että nyt se vie valtion rahat. Se on mielestäni todella kurjaa.

Iida haluaa taistella yksinhuoltajiin liittyviä ennakkoluuloja vastaan.

Yksinhuoltajuudessa myös positiivista: ”Olisiko minulla edes aikaa puolisolle?”

Raskaaksi tullessaan Iida ajatteli, ettei hän tule enää koskaan kelpaamaan kellekään.

Myöhemmin raskauden aikana nainen kuitenkin rohkaistui tapaamaan uusia tuttavuuksia muun muassa Tinderin välityksellä. Deittisovelluksen käyttöön liittyi myös ikäviä kokemuksia, sillä Iida sai raskautensa myötä myös enemmän törkyviestejä miehiltä.

Alkusyksystä Iida kertoi IS:lle ehtineensä tapailla jo neljän kuukauden ajan uutta miestä. Pari ei kuitenkaan seurustele virallisesti.

Iida näkee yksinhuoltajuudessa myös positiivisia asioita miessuhteiden kannalta.

– Olen miettinyt, olisiko minulla edes aikaa puolisolle. Nyt ei tarvitse stressata, mitä parisuhteelle kävisi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?