Toisenlaisten teiniäitien Hennan, 18, pojasta tuli Toots Toivo Mooses – juontaja Sami Kuronenkin yllättyi: ”Erikoismiehelle erikoisnimi”

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Toisenlaiset teiniäidit
Henna koki raskaana ollessaan huolta kihlattunsa alkoholin käytöstä ja omista ulosottoveloistaan. Toisenlaiset teiniäidit -jaksossa kerrotaan Hennan myös pelänneen lapsensa satuttamista suutuspäissään.
Toisenlaiset teiniäidit -sarjan kuudennessa jaksossa maanantai-iltana päästään kurkistamaan esikoistaan odottavan lapinlahtelaisen Hennan, 18, elämään.

Hennan perheeseen kuuluvat hänen kihlattunsa Remo sekä Laku-kissa. Pari kertoo ehtineensä pitää yhtä reilun vuoden verran. Henna kuitenkin paljastaa, ettei muista juuri mitään parin ensimmäisestä yhteisestä illasta.

– Toisemme tapasimme niin, että olin tullut laitokselta tukiviikonlopulta. Olin menossa Iisalmeen kaverin luokse yöksi, ja sitten se ilta lähti siihen, että lähdettiin baarissa käymään. Baari-ilta loppui siihen, että Henna oli vähän semmoisessa kunnossa, ettei pysynyt enää omilla jaloillaan. Hänet piti kantaa baarista autoon ja autosta kolmanteen kerrokseen. Siitä se koko tilanne lähti, Remo muistelee parin tutustumista.

– Minua niin hävettää se ilta, Henna nauraa vieressä.

Nuori pari ehti olemaan yhdessä alle kolme kuukautta, kun Henna alkoi epäillä olevansa raskaana.

– Tein ensin negatiivisen testin ja laitoin siitä äidilleni kuvan, että huh, helpotus. Parin viikon päästä tein seuraavan testin ja se oli plussa.

Raskauden myötä pari muutti yhteen, ja Remo myös kosi Hennaa.

– Remo polvistui ja näytti sitä sormusta. Olin silleen, että et ole tosissasi, oletko ihan varma tästä. Oli siihen pakko suostua. En mä kehdannut sanoa ei, Henna vitsailee avopuolisolleen.

Vauvan isän alkoholin käyttö vaivaa

Henna kuvailee parin suhdetta ainakin suurin piirtein hyväksi.

– Remossa parasta on se, että hän kestää minua, eikä hakemalla hae riitoja. Minä olen vähän semmoinen, että yllytän helposti riitaan.

Remon ansiosta parin välillä syntyykin riitoja vain harvoin. Henna keksii kuitenkin myös negatiivista sanottavaa avopuolisostaan.

– Remossa pahinta on se, että hän haluaa olla vielä villi ja vapaa. Alkoholi on sinulle vähän liian tärkeää, Henna sanoo kihlatulleen.

– Tällä hetkellä kyllä joo, Remo myöntää nöyrästi.

Raskauden aikana parin välillä syttyikin riita Remon menojen vuoksi.

– Remo lähti kalaan, vaikka mä sanoin ja suutuin siitä asiasta. En halua olla tänään yksin näin paljon. Mietin, mitä tapahtuu sitten, kun vauva syntyy ja Remo lähtee jonnekin. Olen sellainen, että jos olen vihainen jollekin, olen vihainen kaikille, Henna kertoo kameralle itkien.

– Äsken Laku halusi huomiota ja mä vain työnsin sen pois. Entä jos Remo lähtee jonnekin ja vauva tarvitsee huomiota, ja mä vaan työnnän sen pois. Mä pelkään, että satutan häntä, odottava äiti jatkaa peloissaan.


Erikoinen nimi yllättää

Henna ja Remo etsivät odotusaikana perheelleen uutta asuntoa, mikä osoittautui kuitenkin hankalaksi.

– Minulla on maksuhäiriömerkintä, koska minulla on ulosotossa yli pari tonnia. Vuokrarästejä, jotka eivät ole minun syytäni. On vaikeaa löytää kämppää, koska osa ei luota ollenkaan, hän huokaa.

Isompi asunto kuitenkin löytyi ennen vauvan syntymää ja perhe pääsi asettumaan esikoisensa syntymän jälkeen isompaan asuntoon, jossa vauva-arki lähti pyörimään hyvin.

Myös raskausajan pelko Remon alkoholin käytöstä osoittautui lopulta turhaksi. Henna kertoo ylpeänä sarjan juontaja Sami Kuroselle, ettei Remo ole koskenut alkoholiin lapsen syntymän jälkeen.

Kurosen vieraillessa parin kotona, Henna paljasti juontajalle myös esikoisensa erikoisen nimen. Pojan nimeksi annettiin Toots Toivo Mooses.

– Toots Toivo Mooses? Kuronen toistaa hieman yllättyneeseen sävyyn.

– Erikoismiehelle erikoisnimi. Lapinlahdella ei montaa Tootsia tule vastaan, juontaja jatkaa.

Huoli äkkipikaisuudesta vauvan kanssa osoittautui turhaksi

Myös psykologi Leea Mattila on kiinnostunut jaksossa Hennan jaksamisesta ja tuoreen äidin huolista äkkipikaisuuteen liittyen.

Henna kertoo psykologille menettäneensä pari kertaa melkein hermonsa, mutta tiedostavansa kuitenkin äidiksi tultuaan, ettei hän halua tehdä vauvalle mitään pahaa suuttumisestaan huolimatta.

– En pelkää, että satuttaisin häntä, Henna sanoo.

Toisenlaiset teiniäidit maanantaisin Livillä klo 20.00.

Liv ja Ilta-Sanomat kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.