Perhe

Suomalaisäidit Reetta, Hanne ja Anu jäivät kotiin Piilaaksossa – päivähoito veisi koko palkan

Julkaistu:

Perhe
Reetta Kemppi, Hanne Riezebosch ja Anu Valtanen oppivat Piilaaksossa, että kummankin vanhemman täyspäiväinen työnteko ei onnistu Amerikassa niin vaan. Kallis päivähoito ja asenteet kutsuvat jäämään kotiin.
Lauantai-ilta San Franciscon Alamo Squarella on aluillaan. Aurinko paistaa jo alhaalla ja Ylen entinen toimittaja Reetta Kemppi,38, työntää viisivuotiaan Olivia-tyttärensä keinuun vauhtia. Sylissä ilakoi kaksivuotias kuopus Axel.

Kemppi on kuin kuka tahansa Piilaakson kupeessa asuva perheenäiti. Hän on saapunut kaupunkiin teknologia-alalla työskentelevän miehensä työn takia ja jättänyt oman uransa hetkeksi hattuhyllylle pienten lastensa vuoksi. Kyseessä on järkipäätös. Päivähoitopaikat San Franciscossa maksavat kahdelle lapselle kolmesta neljään tuhatta dollaria kuukaudessa, ja sen lisäksi joutuu usein vielä palkkaamaan yksityisen lastenhoitajan.

– Töihin meno on aika kallista, Kemppi nauraa.

Kotona olo Kaliforniassa on ollut Kempistä antoisaa, vaikka samanaikaisesti vaivaakin kaipuu työhön ja aikuisten seuraan. Päivisin hän käy lastensa kanssa puistoissa ja ystävillä tai sitten he lähtevät San Franciscon Academy of Sciencesiin, jossa on mielenkiintoista nähtävää kaikenikäisille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomessa hän olisi todennäköisesti jo palannut töihin, mutta Yhdysvalloissa Kemppi on iloinen siitäkin, että hänen lapsensa aloittivat osa-aikaisena tarhassa muutama kuukausi sitten.

– On kiva, että lapset saavat ikäistänsä seuraa ja minulle jää omaakin aikaa.

Sen hän onkin käyttänyt tehokkaasti. Ne kaksi päivää, jotka lapset ovat päiväkodissa, hän kirjoittaa ensimmäistä kirjaansa. Keväästä asti ahkerasti työstetty Kalifornian matkaopas on tarkoitus saada painoon alkusyksystä.

– Työ on ollut tärkeää ammatillisen osaamisen ja kehittymisen kannalta, mutta myös virkistävää, kun saan jotain muutakin ajateltavaa kuin lasten asiat, hän kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Tämä on pohjoismaisessa yhteiskunnassa kasvaneen puhetta. Vaikka kotona oleminen näyttäisi kulttuureista riippumatta samalta, kokemus siitä saattaa olla eri. Amerikkalaiselle kotiäitiys voi edelleen olla identtiteettikysymys, kun suomalaiselle se lienee sitä vain harvoin.

Kempin San Franciscon Suomi-koulun äiti-lapsikerhossa tapaama Hanne Riezebosch, 36, on asunut Piilaaksossa vuodesta 2013. Riezebosch muutti San Franciscoon hollantilaisen, teknologia-alalla työskentelevän aviomiehensä työn vuoksi Amsterdamista, mutta päätökseen lähteä vaikuttivat yhtä lailla seikkailumieli, elämänasenne kuin muuton helppous aikana, jolloin pariskunnalla ei vielä ollut lapsia.

– Se oli nopea päätös. Mietimme, että tulemme vain muutamaksi vuodeksi, mutta täällä asumme edelleen. Kalifornian aurinko ja luonto ovat niin korvaamattomia, hän kertoo.

Riezebosch sai San Franciscoon saavuttuaan nopeasti töitä Gap-vaatemerkin markkinoinnista. Hän jäi työstään pois ensimmäisen lapsensa Leonelin myötä.

– Työn ja äitiyden yhdistäminen on Yhdysvalloissa haastavampaa kuin Pohjoismaissa. Äitiyslomat ovat hyvin lyhyet, usein vain muutaman kuukauden mittaiset, ja halusin suomalaisten tavoin olla ensimmäisen vuoden lapsen kanssa kotona.

– Lisäksi työpäivät ovat Piilaaksossa pitkiä, eikä olisi ollut mukava lähteä aina ensimmäisenä, kun pitää hakea lapsi hoidosta. Suomessahan on mahdollista mennä seitsemäksi töihin ja lähteä kolmelta. Amerikkalainen työkulttuuri ei ole yhtä joustava, vaikka poikkeuksiakin on, hän kertoo.

Kahden pienen lapsen äitinä Riezeboschilla riittää arjessa puuhaa. On puistotreffejä ystävien kanssa, kirjaston viikottainen lukupiiri ja tietenkin San Franciscon Suomi-koulun äiti-lapsikerho.

Kaiken kaikkiaan arki muistuttaa sitä, millaista se Suomessakin voisi kahden pienen lapsen äidillä olla, sillä erotuksella, että Yhdysvalloissa ei saa vanhempainrahaa eivätkä työpaikat odota kauaa äitiyslomaltaan palaavia.

Työelämän muutoksia tutkinut Tampereen yliopiston yliopistolehtori Hanna-Mari Ikonen kertoo, että selityksiä julkisen päivähoidon kehittymättömyydelle voi etsiä historiasta ja pop-kulttuuristakin: Kun Euroopassa julkinen päivähoito alkoi kehittyä sotien jälkeen työväenpuolueiden vaatimuksesta, Amerikassa trendiksi nousi perheihanne, jossa nainen hoitaa kodin ja lapset. Tätä ihannoiva naisen malli levisi pop-kulttuurin ja sen aikaisen joukkotiedotuksen kautta valkoisen keskiluokan ihanteesta muihinkin yhteiskunta luokkiin, ja se vaikuttaa taustalla edelleen.

– Suomessa kehitys on ollut aivan toinen. Jo sotien aikana naiset hoitivat sekä kodin että perinteiset miesten työt, ja kun miehet palasivat rintamalta usein henkisesti tai fyysisesti toimintakyvyttöminä, naiset lähtivät palkkatöihin.

 

En ole kovin huolissani, ettenkö saisi työtä Euroopasta tai Yhdysvalloista, kun sen aika koittaa. Työkokemus Piilaaksosta on arvokasta, sillä täällä ollaan markkinoinnissa Eurooppaa edellä.”

– Lopullisesti naiset vapautti ansiotyöhön vuonna 1973 voimaan tullut päiväkotilakimme, joka takasi päivähoidon jokaiselle lapselle. Ilman poliittisia erimielisyyksiä siitä, miten lapset on parasta hoitaa, ei kuitenkaan selvitty, Ikonen sanoo.

Entä sitten kotona olon huonot puolet? Riezeboschin mukaan ne liittyvät lähinnä Piilaakson urakeskeiseen arvomaailmaan. Vaikka sen rinnalla myös kotiäitikulttuuri elää vahvasti, Piilaaksossa moni edelleen määrittelee itsensä ja toiset työn ja työssä saadun aseman kautta.

– Työkeskeisyys näkyy esimerkiksi sosiaalisen median päivityksissä, joissa jokainen tuntuu kotoa käsinkin osallistuvan Stanfordin verkkokursseille tai kehittävänsä iltapuhteena startup-ideaa, hän nauraa.

Kemppi puolestaan kertoo, että hänelle yksi hankala asia kotiinjäämisessä on ollut taloudellisen itsenäisyyden menettäminen. Vaikka kotona oleva usein tekee ostokset, se ei tarkoita sitä, että yhteisillä rahoilla ostaa samoja asioita, mitä omilla rahoillaan ostaisi.

– Kun on aina ollut omat rahat, niin ei ole helppoa olla ilman, hän sanoo.

Siinä missä nuorille äideille, kuten Kempille ja Riezeboschille, on selvää, että töihin palataan lähivuosina, Anu Valtanen, 51, on palkkatyön sijaan tehnyt mielenkiintoisia vapaaehtoistöitä jo 19 vuotta.

Hän muutti miehensä työn vuoksi Piilaaksoon vuonna 1999 ajatuksella “pari vuotta”. Perheellä oli tuolloin kaksi kouluikäistä tytärtä. Kolmas tytär syntyi muutama vuosi maahantulon jälkeen Yhdysvalloissa.

Elämä asettui nopeasti uomiinsa. Valtasten perhe jäi Piilaaksoon, mutta vanhin tytär palasi Suomeen opiskelemaan kahdeksan vuotta sitten.

– Minulle on tärkeää, että tyttäremme hankkivat itselleen hyvän koulutuksen ja pystyvät elättämään itsensä. Jos he kuitenkin valitsevat kotiäitiyden, kunnioitan heidän päätöstään, hän kertoo.

Kaksikymmentä vuotta sitten Piilaaksossa jäätiin kotiin samoista syistä kun nykyisinkin: kalliit päiväkotimaksut, halu tukea lapsia sopeutumaan vieraaseen maahan, tutkintojen vastaamattomuus, amerikkalainen elämäntapa jossa usein vielä teinejäkin viedään ja haetaan koulusta, ystäviltä, harrastuksista ja niin edelleen.

Tärkeä osa kotona oloa on Valtaselle ollut lasten ja nuorten koulutukseen sekä taiteeseen liittyvät vapaaehtoistyöt. Omien sanojensa mukaan ilman niitä hän olisi tullut hulluksi.

– Aloitin heti Yhdysvaltoihin tullessani vapaaehtoisena paikallisessa Suomi-koulussa. Lisäksi olen auttanut julkisissa kouluissa, ohjannut taidetunteja ja sijaistanut päiväkodeissa sekä ollut mukana muun muassa kulttuuria edistävän Finlandia Foundationin hallituksessa.

– Elämä olisi varmasti ollut erilaista, jos olisimme palanneet Suomeen. Silloin olisin luonut oman uran, Valtanen jatkaa.

Monen naisen ura jääkin edelleen luomatta Yhdysvalloissa. Syy siihen voi olla sekin, että itse perhe nähdään Amerikassa usein yrityksenä, jossa vanhemmilla on keskenään erilaiset roolit, kun Suomessa se mielletään tasa-arvoiseksi liitoksi.

 

Yhdysvalloissa ehkä ajatellaan, että lasten kasvattaminen vaatii kotona oloa, jotta lapsesta kasvaa paras mahdollinen yksilö aikuiselämään.”

– Yhdysvalloissa ehkä ajatellaan, että lasten kasvattaminen vaatii kotona oloa, jotta lapsesta kasvaa paras mahdollinen yksilö aikuiselämään. Äiti varustaa kotona olemalla lapsen erinomaisilla eväillä hänen tulevaisuuttaan varten. Yhteiskunta nähdään näin kilpailukeskeisempänä kuin Pohjoismaissa. Pohjoismaissa olemme tottuneet, että myös julkinen sektori osallistuu lastenkasvatukseen ja luotamme alan ammattilaisiin, tutkija Hanna-Mari Ikonen sanoo.

Voiko sitten olettaa, että maailman kutistuessa myös amerikkalainen kotiäitikulttuuri muuttuisi lähemmäksi pohjoismaista perhemallia, jossa töihin meno on helppoa myös pienten lasten vanhemmille?

Se vaatisi päivähoidon kehittymisen ohella asennemuutosta, ja aivan erityisesti tahtotilaa muuttaa nykyinen systeemi toiseksi. Sellaisen olemasta olemassaolosta ei kuitenkaan ole Piilaaksossa juuri merkkejä. Ilmeisesti kotonakin on lopulta ihan hyvä.

Toisaalta teknologiayritykset tasoittavat kotiinjääneen vanhemman tietä takaisin työelämään esimerkiksi järjestämällä työhön paluuta suunnitteleville taitoja päivittäviä kursseja. Kempin ja Riezeboschin kotonaolo on jäämässä muutamiin vuosiin, joten ammattitaidon palauttavia kursseja ei tarvita.

– En ole kovin huolissani, ettenkö saisi työtä Euroopasta tai Yhdysvalloista, kun sen aika koittaa. Työkokemus Piilaaksosta on arvokasta, sillä täällä ollaan markkinoinnissa Eurooppaa edellä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt