Perhe

Perheet riitelevät yli 2 000 kertaa vuodessa – kaksi aihetta ylitse muiden

Julkaistu:

Perhe
Perheet riitelevät keskimäärin 49 minuuttia vuorokaudessa, paljastaa brittitutkimus.
Vanhemmilla ja lapsilla on yhteensä keskimäärin 2 184 riitaa joka vuosi, kertoo Independent-lehti.

Tieto perustuu tutkimukseen, jossa haastateltiin kahta tuhatta vanhempaa, joilla on 2-12-vuotiaita lapsia.

Tuloksena oli se, että perheet tappelevat tutkimuksen mukana kuusi kertaa päivässä, 42 kertaa viikossa ja 182 kertaa kuukaudessa. Riidat kestävät keskimäärin yli kahdeksan minuuttia.

Ihan tavallisia kärhämiä

Mutta mistä erimielisyydet oikein syntyvät? Ilmeisesti varsin tavanomaisista aiheista – yleisin syy kärhämille on nimittäin se, etteivät lapset syö kaikkea ruokaa lautaseltaan loppuun.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Varsin yleistä on vääntää kättä epäsiisteistä huoneita sekä siitä, että vaikka lapset valittelevat nälkää, mitään terveellistä syödä.

Myös karkinsyönti ennen ruoka-aikaa, nukkumaanmenon viivästyminen ja läksyjenteko synnyttävät riitoja vanhempien ja lasten välille.

Kännykkä pois rangaistukseksi

Mielenkiintoista on sekin, että vanhemmat ”voittavat” noin puolet kahnauksista, ja kuusi kymmenestä äidistä myöntää tekevänsä kompromisseja.

Neuvottelut ovatkin iso osa perheiden elämää, kuten myös palkkiot, jos lapset käyttäytyvät niin kuin pyydetään.

Palkkioina käytetään muun muassa lisäaikaa laitteilla ja peleillä sekä taskurahaa. 45 prosenttia vanhemmista kertoo, että voi käyttää uhkauksena tottelemattomuudesta vähempää ruutuaikaa.

Lähde: Independent

Mistä teillä riidellään? Kerro alla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt