Perhe

Perheenisä lausui varomattomat sanat, pian 9-henkinen perhe oli oven takana – eroon pääseminen koitui lopulta kalliiksi

Julkaistu:

Yllätysvieraat
Kesä on yllätysvierailujen kulta-aikaa. Lumien ollessa päällä, sukulaiset ja tuttavat ilmestyvät oven taakse kolkuttelemaan.
Kesän kynnyksellä, ensin Vauva.fissä ja myöhemmin Ilta-Sanomien sivuilla käynnistyi keskustelu yllätysvieraista. Lomien alkaessa on keskustelun perusteella perin tyypillistä, että sukulaiset ja puolitutut ilmestyvät koti- tai mökkioven taakse ilmoittamatta.

Tapakouluttaja Mirva Saukkola antoi haastattelussamme vierailua suunnittelevalle yhden pätevän ohjeen: älä mene yllätysvierailulle.

Vaikka kännykät ovat mahdollistaneet sen, että periaatteessa ihminen on mahdollista saada kiinni mistä vain mihin aikaan vain, eivät IS:n sivuilla käydystä keskustelusta päätellen yllätysvierailut ole loppuneet.

Osassa kommenteista käy ilmi, että yllätysvierailut eivät aina tarkoita sitä, että ilmestytään oven taakse, vaan yllätysvierailu saattaa tarkoittaa sitä, että kieltäytyminen tehdään vaikeaksi tai mahdottomaksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Eräs lukija kertoo, että hänen sisarensa oli vuosia sitten kuukauden Etelä-Saksassa 7-lapsisen perheen lastenhoitajana. Kun perhe meni yhteisen lomamatkan alkajaisiksi hakemaan tytön pois lapsenvahtitöistä, lausui isä kohtalokkaat sanat.

– Lähtiessään isäni sanoi, varomattomasti ”jos joskus käytte Suomessa, pistäytykää toki meillä”. Vähän tämän jälkeen perheen äiti kirjoitti heidän varanneensa laivan ja saapuvan Helsinkiin x-päivänä, nimimerkki Muijako kirjoittaa.

Perheenäiti myös pyysi, että koko perhe – siis 7 lasta ja kaksi aikuista – haetaan laivarannasta. He eivät halunneet aiheuttaa häiriötä, joten heillä oli oma posliinipotta lapsille mukana. Odotuksena oli, että perhe saa kolme ateriaa päivässä ja suomalaisten vieraanvaraisuuden huomioon ottaen sen he myös saivat, nimimerkki kirjoittaa.

– Vähän yli viikon jälkeen isä ilmoitti, että hänellä on kokous Saksassa ja äiti lähtee mukaan. Perheen reaktio: ”Ei haittaa, me pidämme talosta huolta”. Isälleni oli todella vaikeaa kertoa heille, että se ei käy. Siksi hän kertoi varanneensa kesähotellista yhdeksälle hengelle huoneet ja maksaneensa ensimmäisen yön. Perhe oli aivan äimistynyt!
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Nimimerkki Oi aikoja oi tapoja pitää erikoisena sitä, että kylään kyllä tullaan kutsumatta, mutta edes omat lapset eivät koskaan pyydä kylään.

– Nykyään on se meininki, että nuori polvi tulee itse kutsumatta kylään, mutta omalle mökille ei kutsuta edes päiväkahville. Olen alkanut epäillä, että kyseessä on mielikuvitusmökki, Oi aikoja oi tapoja kirjoittaa.

Petivaatteet mukaan, vai ei?

Petivaatteet ovat tärkeä keskustelunaihe. Osa on sitä mieltä, että on täysin moukkamaista olla tuomatta omia petivaatteita mukanaan, osa puolestaan haluaa olla varma, että vieraiden mukana ei tule mitään kammotuksia, kuten luteita.

– Meillä kävi eräs pariskunta ennen mökillä. Tulivat ilmoittamatta ja jäivät aina perjantaista sunnuntaihin. Mitään eivät tuoneet mukanaan. Ei edes pyyhkeitä tai petivaatteita. Odottivat täyshoitoa, eikä puhettakaan, että olisivat auttaneet tiskeissä tai saunan lämmityksessä. Viime kesänä, pariskunnan ajaessa pihaan, kävimme heti ilmoittamassa, että mökkimme ei enää toimi täyshoitolana ja odotamme vieraita. Sen jälkeen emme ole kuulleet heistä. Näitä tällaisia loiseläjiä löytyy ihmeen paljon, nimimerkki Jotkut kehtaavat kirjoittaa.

– Minä olen aina tehnyt selväksi, että tulla saa, kun asiasta on sovittu. Jos halutaan enemmän kuin kahville, on omat vuodevaatteet, pyyhkeet ja ruokaa mukana. Jos kahville tullaan ilman ilmoittamista, keitän toki kahvit. Syömme itse vähän pullaa, joten sitä ei usein ole. Mökille en anna kenenkään jäädä moneksi päiväksi ja teen sen kyllä selväksi, jos se jollekin on epäselvä tilanne. Minä en ole mikään palvelutalo ja se on syytä jokaisen ymmärtää, nimimerkki Annnneeee kirjoittaa.

– Meille ei yövieraat tuo omia lakanoitaan, peittojaan, tyynyjään eikä pyyhkeitään. Ei, koska olen sen kieltänyt. En siedä ajatusta, että mahdolliset luteet ja muut kulkeutuisivat meille. Mieluusti pesen pyykin, joka rakkailta vierailijoilta tulee, nimimerkki Mieluista vieraat kirjoittaa.

– Minä taas nimenomaan painotan, että talosta kyllä löytyy petivaatteet ja pyyhkeet. Hätätilanteessa lainataan vaatteitakin. Vain henkilökohtaiset tarvikkeet mukaan. Olen jopa pessyt rakkaan sukulaisen työvaatteet vierailun aikana, saatiin muutama tunti lisää yhdessäoloaikaa. Tuskin suostuisin/haluaisin tehdä näin, jos vieraita kävisi kaiken aikaa mutta sen verran harvakseltaan yövieraita käy, ettei petivaatteiden ja pyyhkeiden pesu ole ongelma. Kutsumattomat vieraat ovatkin sitten ihan eri asia, turha kuvitella saavansa yöpymispaikkaa, jos ei ole etukäteen sovittu, nimimerkki Olemme erilaisia kirjoittaa.

Haluavat vain hyötyä asunnon sijainnista – ja hyvästä tarjoilusta

Ei pelkästään mökkiä pidetä lomaparatiisina, vaan muissa kaupungeissa asuvat pitävät Helsingissä asuvia tukikohtanaan, jos haluavat tulla pääkaupungin huvituksia katselemaan. Nimimerkki madmoiselle kertoo, että hän säästi pienistä tuloista kohtuulliseen asuntoon Helsingissä. Nyt vanhat tutut, joilla ei omien sanojensa mukaan ole varaa asua Helsingissä, pitävät kirjoittajan kotia tukikohtana, kun haluavat tulla Helsinkiin

– Nyt ihmisillä on sellainen käsitys, että tätä kotia voi käyttää niin lasten kanssa Linnanmäen kesäretkelle tultaessa kuin pariskuntien saapuessa bailaamaan Stadin yöelämään. Vasta viime aikoina olen ymmärtänyt, etteivät nuo ihmiset ole ystäviäni tai tule minun takiani, vaan hyötyäkseen asuntoni sijainnista ja hyvästä tarjoilusta. Nykyään jääkaapissa on riittävästi ruokaa minulle ja lähimpiä kavereita tapaan mielelläni kaupungilla. Yövieraita en enää ota, madmoiselle kirjoittaa.

– Minä autollisena kyyditsin ystävääni ja autoin häntä muutossa, ja kun hän tarvitsi asuntojen välissä yöpaikan viikoksi, toki sen hänelle soin Helsingin yksiössäni. Kun sitten sanoin että ’vuokra’ on se, että hän tiskaa astiat minulla kun ei ollut astianpesukonetta. ”Et oo tosissas?” oli hänen vastauksensa. Minusta tämä oli pieni pyyntö verrattuna siihen vaivaan mitä minä olin nähnyt. Enpä ole enää viitsinyt häneen olla kovin paljon yhteydessä. Ja valikoin paremmin ketä auttelen, nimimerkki Hammaspeikko kirjoittaa.

Kiittämättömät sukulaiset

Ah, ne kiittämättömät sukulaiset! Aina on omat vanhemmat tai vaimon veli tai pikkuserkku tai mummon siskon kaiman veli, joka pitää kotia tai mökkiä tukikohtanaan. Tai astelee sisään omilla avaimillaan.

Nimimerkki Kohta tulee ero kuvailee vaimonsa veljeä ”laitapuolenkulkijaksi”, joka saa viikossa tai parissa rahat hukattua. Asunto ja omaisuus mennyt alta, muttei siltikään oikeasti kiinnosta ottaa itseä niskasta kiinni, vaan kaikki on aina jonkun muun vika

– Kun omat rahat ovat menneet parempiin suihin, tullaan meille kuin kotiinsa makaamaan muutamaksi päiväksi suurimmat tärinät pois. Seuraavaksi huomataan, ettei ole tullut syötyä ja vedetään kaapit tyhjäksi. Mitään kotitöitä ei tehdä, mutta kattilalla ollaan ensimmäisenä. Ja tätä jatkuu seuraavat pari kolme viikkoa kunnes rahat taas tulevat. Sitten taas ”hoidetaan asioita” viikko tai pari. Tätä jatkunut nyt pari vuotta ja alkaa olla mitta täys, Kohta tulee ero kirjoittaa.

– Muutin jonkin aikaa sitten iäkkäiden vanhempieni lähettyville. Ennen välimatkaa oli 80 kilometriä, nyt vain muutama ja sehän tarkoittaa sitä, että vanhukset pelmahtavat tuon tuosta meille. Ei ole kivaa, kun vapaapäivänä otan rennosti, lorvaillen teen aamupuuhat ja yht'äkkiä kuulen, kun vanhukset tulevat sisälle. Annoin heille avaimet, kun muutimme, mutta nyt kyllä kaduttaa. En kehtaa ottaa avaimia pois, mutta olen kyllä sanonut, ettei ihan joka päivä tarvitse käydä, nimimerkki Tytär kirjoittaa.

– Nykyisen kumppanini kanssa asumme eri osoitteissa. Yhteistä on vain ihana mökki merenrannalla. Välejä kiristää hänen lapsensa, jotka perheineen ovat jatkuvasti tulossa mökillemme. Yksi puhelinsoitto ja pian on viisihenkinen perhe pihassa. Sitten mökkeilläänkin pikkulasten ehdoilla. Miehet kuvittelevat hoitavansa ruuat, kun kääntävät grillissä pihviä. Kumppanin mielestä ovet täytyy olla auki hänen jälkikasvulleen. Omat lapseni eivät ole tunkemassa täysihoitoomme, nimimerkki Tina kirjoittaa.

– Vaimo on kova passaamaan. Sukulaisperhe oli meillä vajaan viikon kylässä. Lauantaina, kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, tuli jo maanantaina kummityttö kylään. Ja pian oli tyttären kaveria yökylässä useamman yön. En minä valita. Vaimo vaan tykkää laittaa ja passata. Ruuat ja siivoukset ja kaikki. Välillä porukka tuntuu tulevan meille ihan vaan lomalle, mutta ei edes kukkaa tuoda vaimolle kiitokseksi. Ymmärrän että vaimo haluaa näille sukulaispojille ja tytöille mukavia lapsuuden muistoja, nimimerkki Hiljaa vieressä kirjoittaa.

Vieraat mökkitalkoisiin!

Osa vieraista ei suinkaan tule siipeilemään kesämökille. Vieraat laitetaan töihin! Osa osallistuu mökkitalkoisiin mielellään, mutta kyllä tämäkin aihe saa nokat vastakkain.

– Meidät oli kutsuttu veljeni mökille. Autoin minkä pystyin. Tein ruokaa, tiskasin saunalla, osallistuin kauppalaskuun, mutta satuin liukastumaan kalliolla ja sain käteni kipeiksi ja tärähdyskipua selkään. Veljen vaimo suuttui, kun lopulta piti lähteä pois, koska lapsen astmalääke oli jäänyt kotiin. Hän luuli että huijaan. Hän makasi sängyssä selin suuttuneena, mutta jätin viiskyteuroa pöydälle hyvitykseksi, ties mistä, nimimerkki Se siitä kirjoittaa.

– Myös meillä kävi kesäsiipeilijöitä ”täyshoidossa” lapsikatraineen. Asian olisi voinut vielä sulattaa, jos he olisivat osallistuneet talon töihin, joita kesällä riitti, mutta ei puhettakaan. Kerran sitten päätettiin, että tämä saa riittää. Kun kesälomailijoiden auto kaartoi pihaan, menivät vanhempani ilmoittamaan, että olemme liian kiireisiä pitämään yövieraita, mutta kahvit voimme keittää. Osa ei jäänyt edes kahville tajuttuaan, ettei majatalossa nyt palvelu pelaa, nimimerkki Joku roti kirjoittaa.

”Yksinäistä olisi ilman vieraita”

Kaikkia eivät vieraat suinkaan häiritse, päinvastoin.

– Neljän lapsen äitinä muistan, kuinka mukavaa oli, kun meillä kävi paljon vieraita. Oli miehen sisaruksia ja sukua ja lasten leikkikavereita. Joskus harvemmin käytiin mekin lasten kanssa sukulaisissa. Yksinäistähän se olis ollut arkipäivä ilman vieraita, silloin ei ollut ei somea eikä kuntosalia. Nykyään ei juuri vieraita näy, kaikki sosiaalinen kanssakäynti on organisoitua, joko työssä tai kuntosalilla tai muissa tilaisuuksissa. Aikansa kutakin, täytyy myöntää, että en enää odota yllätysvieraita, nimimerkki Muumimamma kirjoittaa.

– Minulla on ystävä, joka tulee kesäisin lomailemaan luokseni. Minulle se on ihanaa aikaa. Hän tulee ruokien ja juomien kanssa. Kysyy, tarvitaanko kaupasta mitään. Käymme hakemassa viikon tarpeet. Hän vaatii saada maksaa ostot. Hän auttaa kotitöissä pyytämättä. Yhdessä pesemme matot ja ikkunat, teemme suursiivoukset ja muut. Samalla rupatellaan ja pidetään lystiä. Lähtiessään vielä täyttää jääkaappimme todeten estelyihini ”kuule kyllä sulla on rahoillesi käyttöä. Osta itsellesi tai lapsille jotain kivaa”. Onko ihme, että hän on aina tervetullut? nimimerkki Paras bestis kirjoittaa.

Vinkki: kesäkeitto ja maksalaatikko eivät kelpaa vieraille

Jos todella haluaa, että ei kolkuttele ovelle, nimimerkki Jariktalo esimerkiksi vinkkaa, että yllätysvieraat eivät viihdy pitkään, jos suunnittelee ruokalistan. Liian hyvät tarjottavat vain houkuttelevat kutsumattomia vieraita.

– Jostain syystä kesäkeitto, kalakeitto, maksalaatikko näkkileivän kera, eivät maistu näille ihmisille. Pitsaa pitää olla ainakin lapsille. Työkaveri kertoi, että hän laittaa hiirenpyydyksiä makuutiloihin silloin, kun vieraat ovat tulleet. Kun sen tekee niin, että vieraat sen näkevät, niin kyllä ne yhden yön jälkeen ovat jo pois lähdössä. Herkimmät vieraat eivät edes ole sitä yhtä yötä siellä, Jariktalo kirjoittaa.

Lue myös:

Vaimon sisko tuli omilla avaimilla sisään pahimmalla mahdollisella hetkellä – siitä alkanut tapahtumaketju hakee vertaistaan

Suomalaiset avautuvat yllätysvieraista: ”Tulin alastomana saunasta, kun anoppi istui olohuoneessa ja luki lehtiä”

Ihmiset hiiltyivät netissä: Mitä tehdä, kun kylään tuppautunut vieras ei tajua lähteä? Tapakouluttajalta selväsanainen neuvo

Miehen kaveri ilmestyi ovelle jouluna ja pötkötti sohvalla vielä uutenavuotena – näin pyhät kiristävät välit

Minkälaisia kokemuksia yllätysvieraista? Kommentoi alla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt