Yläkoulun opettaja kertoo, millaisia lahjoja oppilailta hän arvostaa eniten - Perhe - Ilta-Sanomat

Yläkoulun opettaja kertoo, millaisia lahjoja oppilailta hän arvostaa eniten

Ostaako opettajalle lahja vai ei? Jokakeväinen pulma jakaa vahvasti mielipiteet.

Osan mielestä palkka riittää opettajalle, eikä lahjoja tarvita. Toiset muistuttavat, että lahjan antaminen on mukavaa myös oppilaalle itselleen.­

31.5.2018 15:47

Aiemmin toukokuussa uutisoimme turkulaisen perheenäidin Sarin pohtineen blogissaan monien lapsiperheiden kuumaa perunaa, toisin sanoen sitä, ostaako päiväkodin työntekijöille ja opettajille lahjoja vai ei.

Hän itse kertoi perheessään olevan tapana hankkia lahjat puolivuosittain, aina jouluisin ja keväisin. Toimivia lahjaideoita olisivat Sarin mukaan esimerkiksi lapsen itsensä tekemä lahja tai kimpassa hankittu lahjakortti vaikka hierontaan.

Ristiriitaisia tunteita usein herättävä alkoholi sai Sarilta myöntymyksen – ainakin tiettyyn rajaan asti.

– Mitään jäykkää en antaisi lahjaksi, mutta pienet kuoharipullot olivat minusta kohdallaan, kun universumin mukavin päiväkotiryhmä kokoontui viimeistä kertaa.

Ostamatta hän taasen jättäisi koriste-esineet, astiat, liian kalliit lahjat ja esimerkiksi hoitoa vaativat kukat.

Opettajien lahjat kirvoittivat myös Ilta-Sanomien lukijoiden keskuudessa laajaa keskustelua. Jutussa mukana olevan kyselyn mukaan lähes 5000 vastaajasta vähän yli puolet kertoo hankkivansa päiväkodin työntekijälle tai lasten opettajalle lahjan.

”Lapset tykkäävät tosi paljon lahjan antamisesta opettajalle”, eräs lukija toteaa.­

Toimin yläkoulun opettajana ja arvostan kaikkein eniten oppilaiden itse kirjoittamia kortteja. Näissä korteissa he muistelevat kaikkia yhdessä koettuja asioita, kiittävät kuluneista vuosista, kertovat jäävänsä kaipaamaan. Mikään tavara ei lämmitä niin paljon kuin aidot tunteet – kortit, halaukset. Uniikkeja suhteita ei tavaralla korvata.”

En voi mitenkään ymmärtää, sietää tai hyväksyä sitä, että oppilaiden vanhemmat antavat vuosittain lahjoja lastensa opettajille. Sitä en ymmärrä, miksi opettajat eivät ole laittaneet stoppia koko lahjaruljanssille. Koulunkäynti on lasten ja nuorten työtä, opettaminen taas on opettajan työtä, ja hän saa palkan työstään.”

Olen soitonopettaja, enkä odota todellakaan mitään lahjoja oppilailta! Otan ne toki vastaan jos niitä saan, koska olisi aika epäkohteliasta työntää ne takaisin. Annan itse jouluna oppilaille jonkun suklaan tai muuta vastaavaa, koska se on mukavaa.”

90-luvulla kaikki antoivat 5–10 markkaa ja ostettiin esimerkiksi omenapuun alku tai pieni kukka opettajalle. Rahamäärä oli olematon oppilasta kohden, mutta eleenä tosi hieno ja varmasti ilahduttaa opettajaa. En ymmärrä miksi tuota pitää joidenkin niin voimakkaasti vastustaa. Oppilaillekin kiva ilahduttaa opettajaa.”

Joidenkin mielestä kortti on helppo ja hyvä tapa muistaa opettajaa, toisten mukaan se lentää vain samantien roskiin.­

Kenenkään ei ole pakko antaa lahjaa, mutta miksi se pitäisi kaikilta kieltää? Joillakin on ihmeellinen tarve yrittää kontrolloida muita. Ei saisi synttärisankareille tai opettajillekaan antaa mitään. Veikkaisin tällaisten ihmisten olevan vähän tylsämielisiä eivätkä he itse saa koskaan mitään kivaa muilta. Alkoholi on ihan ok opettajalle, joka ei ole absolutisti tai alkoholisti. Ei se suklaakaan sen terveellisempää ole ja varmasti opettaja tietää että vanhempien rahoilla ne lahjat kuitenkin ostetaan.”

Lahjojen vastaanottaminen on hieman vaivaannuttavaa, mutta tokihan siitä hyvä mieli tulee, jos joku haluaa kiittää hyvästä työstä. Kenenkään ei kuitenkaan pitäisi tuntea velvollisuutta ostaa opettajalle lahjaa – opettaminenhan on meidän palkkatyötä. Parhaita lahjoja on simppelit syötävät, kuten juurikin nuo suklaat joita jutun bloggaaja ei suosittele ostettavan. Lasten itse tekemät jutut on toki herttaisia, mutta lentävät tarpeettomina roskiin heti kotona.”

Antaminen on tärkeämpää kuin lahjan saaminen. Lapset tykkäävät tosi paljon lahjan antamisesta opettajalle.”

Ruokalahjat jakavat mielipiteitä.­

Olemme halunneet muistaa päiväkodin ryhmän aikuisia esim. kesäkukilla (3 € / kpl) tai yhteisellä pullapitkolla kiitokseksi hyvästä yhteistyöstä. Samalla tavoin myöhemmin opettajaa. Muistetaanhan esimerkiksi liike-elämässäkin yhteistyökumppaneita jouluna. Turha on vinkua vähävaraisuudesta: joka kodista löytyy pala paperia tai kartonkia, johon lapsi voi tehdä opelle joulukortin. Varmasti ilahduttaa saajaa! Samalla opetetaan lapselle käytöstapoja ja muiden ihmisten huomioimista.”

Tässä yksi nounou: lapsen itse näpertämät herkut. Ei houkuttele. Toimivat jonkin aikaa koristeena söpöissä sellofaaneissaan, kunnes alkavat kerätä pölyä.”

Lahja opettajalle ei ole tarpeen, hehän saavat opettamisesta palkan. Mutta jos jotain haluaa ostaa niin parhaimpia ovat sellaiset lahjat jotka eivät jää nurkkiin pyörimään, eli esimerkiksi suklaalevy, karkkipussi, kynttilä, keksejä, käsirasva tai muuta vastaavaa.”

Oletko opettaja? Mikä on paras (tai huonoin) lahja, jonka olet oppilailta saanut? Kommentoi alle!

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?