Perhe

4-vuotias arvioi napakasti Harryn ja Meghanin häät – tätä kritiikkiä ei ollakaan vielä kuultu

Julkaistu:

Lapsen suusta
Aurinkoista maanantaita. Päivä alkaa tuttuun tapaan lasten hauskoilla sutkautuksilla.
”Katsoimme telkkarista Harryn ja Meghanin häitä Ellan, 4 vuotta, kanssa. Ella kommentoi: ”Sotamies ja enkeli menevät naimisiin, mutta niillä on vääränväriset tukat. Sotamiehen pitäisi olla musta ja enkelin vaalea.”

Hämmästynyt mummi

”Olimme asuneet 1970-luvulla Ruotsissa. Syksyllä vuonna 1980 tulimme takaisin Suomeen kotikuntaan. Veljenpoika oli aloittanut ensimmäisen luokan kotikylässä. Pyörällä poika polki kouluun reilu kolme kilometriä. Takaisin koulusta tullessaan sanoi ojan sillalla viilanneen vähän aikaa. Sitä minun ja veljeni isä ihmetteli: ”Mitä viilasit?” Ruotsissa sana vila, viila on levähtää tai pitää paussia.”

Rane Kuusamosta
  • Katso lisää lasten hauskoja sutkautuksia yllä olevalta videolta!
”Olin noin 4–5-vuotias, ja äitini tuli kampaajalta. Äidilläni oli ollut pitkät kiharat hiukset, ja yhtäkkiä hänellä oli punaiset ja lyhyet hiukset. Sanoin naama mutrussa: ”Äidin pää on vaihtunut.”

Hihii

”3-vuotias Kalle tapasi ensimmäisen kerran itseään 20 vuotta vanhemman pikkuserkkunsa. Katseltuaan hetken lähes kaksi metriä pitkää pikkuserkkuaan hän sanoi: ”Et voi olla mikään pikku, iso mies olet.”
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Janne nyt jo 36v.

”Kaikki vanhemmat tietävät sen tunteen, kun lapsi leikkii toisessa huoneessa ja yhtäkkiä koko asunnossa tulee ihan hiljaista. Meillä kävi näin 3-vuotiaan tytön kanssa, jolloin hihkaisin keittiöstä olohuoneeseen: ”Mitäs tyttö puuhailee?” Ei vastausta. Huusin uudelleen perään, että äiti taitaakin tulla katsomaan, että mitäs siellä puuhataan. Silloin kuului vastaus: ”Ei tarvitse tulla katsomaan, lasken vaan tämän krokotiilin takapihalle.” Asia selvä.”

Epäilevä äiti

”3-vuotias tyttäreni hölpötti ja pölpötti yläkerrassa leikkiessään. Sitten tuli hiljaista. Huusin hänelle, että mitäs teet. Johon tyttö vastasi: ”Luen ääneen.”

Äiti

”Olimme mummolassa käymässä, ja mummo koetti saada tietokonetta päälle näyttääkseen jotain. Ei koneen avaus onnistunut, jolloin tyttäreni, 5 vuotta, tuli ja laittoi tietokoneen päälle. Hän sanoi mummolle: ”Olisit lapsena opetellut, niin nyt osaisit.”

Mari

Onko sinun lapsesi tai tuttu lapsi sutkauttanut jotain hauskaa? Ilmianna se alla kommenteissa! Muistathan kertoa myös lapsen iän.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt