Perhe

Pikkulapsen viaton piirustus herätti huolen hoitopaikassa – ”Jos päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta...”

Julkaistu:

Lastenhoito
Ilta-Sanomien lukijat muistelevat keskusteluja lastensa päiväkodin henkilökunnan kanssa.
Ilta-Sanomat kertoi viime viikon keskiviikkona kahden kouluikäisen pojan äidistä Pauliinasta, joka oli koonnut Mrs. Eriksson`s Room -blogissaan, mitä kaikkea heidän perheensä päiväkotivuosiin mahtui. Hän listasi blogiinsa mukavia ja ei niin mukavia asioita, joita hän päiväkodin henkilökunnalta vuosien aikana sai kuulla.

”Teidän pitäisi nyt kesän aikana keskittyä kasvamaan perheenä”, oli yksi lausahdus, joka oli erityisesti jäänyt perheenäidin mieleen.

– Lausahdus tuntui epäreilulta, koska päiväkodissa oli kevään aikana vaihtunut henkilökuntaa. Ikinä ei tiennyt, mitä siellä tapahtuu ja kuka hoitaa. Moni vanhempi sanoi, että heidän lapsensa oireili tästä johtuen. Olimme puhuneet asiasta muutamaankin otteeseen kevään aikana, jutelleet kuinka lapsi ei enää viihdy normaalisti niin mukavaksi kokemassaan hoitopaikassa ja on väsynyt, Pauliina muisteli.

Voit lukea Ilta-Sanomien uutisen aiheesta kokonaisuudessaan täältä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Aihe kirvoitti myös Ilta-Sanomien lukijoita muistelemaan jälkikasvunsa päiväkotivuosia ja niiden aikana hoitajien kanssa käymäänsä keskustelua.


”Nuori vastavalmistunut lastentarhanopettaja oli aikoinaan ärtynyt, kun 5-vuotiaalla pojallani oli niin kimeä ääni. Vastasin ystävällisesti, että juu, eikös vaan olekin, odotan malttamattomana murrosikää. Neiti meni noloksi ja punastui. Ymmärsi sentään hiukan hävetä. Poika ei muuten ollut suuna päänä, paremminkin ujo, mutta äänelleen ei mitään mahtanut.”

”Muistan perjantai-illan kommentin. Olin töissä naapurikaupungissa ja tietysti myöhässä. Autolta juoksin hakemaan viimeistä hoitolasta. Kun sanoin pojalleni, että lähdetäänpä ostamaan viikonlopuksi ruokaa, hoitaja totesi: ”Olisit vain käynyt rauhassa, ei meillä ollut mitään kiirettä”. Itselläkin tuli rauhoittuminen, koko päivän olin stressannut ja yrittänyt saada aikataulua kiinni.”

”Voi kun kaikki lapset olisivat kuin tuo teidän tyttö, niin meidän työ olisi todella helppoa!” Se oli ihanasti sanottu ja suoraan sydämestä.”

”Perheessämme oli vaikea avioero, kun lapsi oli neljävuotias. Tuli vanhempainvartin aika, ja jutellessamme hoitaja kertoi henkilökunnan miettineen porukalla, onko eromme ja erilleen muutto vaikuttanut lapseen. Olivat kaikki tulleet siihen tulokseen, että oli vaikuttanut vain positiivisesti, sillä lapsi oli nykyisin iloisempi ja tasapainoisemman oloinen. Äidille tuon kuuleminen oli todella tärkeää, sillä lapsen ympärillä oli lähes kaikki muu muuttunut päiväkodin ollessa ainoa ennallaan oleva asia.”

”Pieni lapsi sovitti ihastuksesta soikeana ylleen aikuisen sukulaisen takkia, missä oli ihana pörröinen karvareunus. Päiväkodissa pyydettiin piirtämään kuva itsestä. Lapsi piirsi itsensä tuo kyseinen takki yllään. Päiväkodin täti oli huolissaan siitä, että lapsi oli piirtänyt itselleen rintakarvoja. Siis eikö lapsi tunne omaa kehoaan? Kuvitteleeko hän, että hänellä on rintakarvoja? Hirveä syyllistäminen, lapsella on harhainen kuva itsestään. Asiasta puhuttiin lapsen kanssa kotona. Lapsi totesi siihen, että ei ne ole mitään rintakarvoja, vaan se on se takin karvareunus. Äiti huomautti asiasta seuraavana päivänä samaiselle päiväkodin tädille. Jos tämä päiväkodin täti olisi edes hetkeksi pysähtynyt kuuntelemaan lasta, lapsi olisi kyllä kertonut hänellekin, että kyseessä on takin karvareunus.”


”Itse huokaisin helpotuksesta, kun nuoremman lapsen päiväkoti loppui. Ryhmässä oli jotain pielessä, avoimuus puuttui. Opettaja ei koskaan jutellut mitään ja kirjoitti lopulta punaisin tikkukirjaimin neuvolalappuun, että lapseni on hiljainen ja arka. Allekirjoitusta ei ollut. Neuvolassa ei todettu mitään ongelmaa, lapsi oli vain rauhallinen ja ujo. Onneksi hän pääsi ihanaan eskariin, jossa sai rauhassa löytää oman paikkansa.”

”Teidän Liisa on sitten raivostuttava lapsi. Käskin sen katsoa silmiin, kun puhun sille, ja se katsoo kyllä kohti, mutta sen verran ohi, ettei kontaktia saa.” Päivähoitajalla oli tullut erimielisyyttä tyttäremme kanssa syömisestä. Tunnistin kyllä tyttären tavan uhitella, mutta sykähdyttihän tuo ensimmäinen lause, kun sillä keskustelu kuluneesta päiväkotipäivästä avattiin.”

”Sain kuulla olevani ilonpilaaja, koska en halunnut kaksivuotiaan lapseni lähtevän uimaan muun ryhmän mukana.”

”Yksi lapseni päiväkodin hoitaja lopetti työnsä. Hän oli laittanut lapseni tarhareppuun kortin, jossa hän toivotti hyvää jatkoa ja kertoi alkavansa opiskella puulelujen valmistamista. Lopuksi hän kirjoitti, että hän toivoo, että hänen tekemillään leluilla leikkii joskus joku noin ihana lapsi kuin Oskari. Hän oli varmaan tehnyt samanlaisen kortin jokaiselle lapselle, mutta olen kortista onnellinen vieläkin.”

”Minulle sanottiin päiväkodissa, että älä odota lapseltasi suuria, kun ei osannut saksilla suoraan leikata.”

”Meille sanoi yksi hoitaja: ”Voi kun hän olisi osannut aikoinaan olla oman lapsen kanssa noin, kun te olette teidän pojan kanssa. Kaikesta huomaa, kuinka rakastettu hän on.” Ja niin hän on ollutkin. Tuli hyvä mieli.”


”Yhden ainoan kerran vein lapseni päiväkotiin vapaapäivänäni hoitaakseni asioita. Kun menin lastani hakemaan, eräs lastentarhan opettaja tuumasi: ”Tyttö oli tänään kovin hankalana. Johtuisikohan siitä, että äiti oli vapaapäivällä?”

”Kun lapseni oli tarhassa, minua ärsytti se, kun häntä hakiessa hoitajat aika usein selittivät, mitä tuhmaa lapsi oli tehnyt. Jos kyse olisi ollut jostain jatkuvasta kiusaamisesta tai muusta vakavasta, tietenkin olisin halunnut tietää. Olivat pikkujuttuja, jotka oli jo selvitetty tarhassa. Kun menin itse tarhaan sijaistamaan, päätin kertoa vain positiiviset jutut lapsesta.”

”Tyttären pojan hoitaja sanoi kaikkien kuullen, että teidän pojassa on jotain vikaa. Onneksi on jo hoitsu eläkkeellä, ettei ole arvostelemassa muiden lapsia enää. Poika on viisas ja älykäs ja päiväkodin tarjoamat virikkeet eivät olleet tarpeeksi haastavia. Mutta silti ei ole oikeutta sanoa näin kenellekään, edes lapselle.”

”Usein kävimme kotimatkalla ostamassa kävelyreitin varrella olevasta pikkukaupasta ruokatarvikkeita, esimerkiksi purkin maitoa tai tuoretta leipää. Usein sanoin lapselle, että käydään kaupassa, kun lähdetään. Lapsi usein vastasi, ettei käydä. No asiahan ei ole lapsen päätettävissä. Kerran päiväkodin erityislastentarhanopettaja huomautti, että pitääkö teidän aina päivän päätteeksi mennä johonkin, voisitteko olla kotona vaan. En silloin tilanteessa kyennyt vastaamaan, kun hölmistyin niin paljon. Hieman olisi tullut muutakin sanomista, jos kotona ei olisi ollut iltaisin ruokaa, kun olisi pitänyt olla kotona. Yksinhuoltajan on hieman hankala hoitaa noita kauppa-asioita. Varsinkin kun käy töissä ensin sen kahdeksan tuntia. Toki olisin voinut käydä ennen lapsen hakemista kaupassa, mutta sitten olisi varmaan valitettu liian pitkästä hoitoajasta.”

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt