Uusi äitiyspakkaus jakaa mielipiteet – liian väritöntä vai sopivan neutraalia?

Kelan tänään julkaisema uusi äitiyspakkaus on herättänyt jo runsaasti keskustelua.

Onko tämä jo liian neutraalia?

15.3.2018 16:19

Uutisoimme aiemmin vuoden 2018 uudesta äitiyspakkauksesta, jonka sisällön Kela tänään julkisti. Uutuutena tässä historian 80. äitiyspakkauksessa ovat esimerkiksi leggingsit, joita Kelan mukaan monet ovat toivoneet.

Yhteensä tuotteita on 64 kappaletta ja koko sisällön voi tarkistaa esimerkiksi Kelan sivuilta.

Kuten tavallista, on äitiyspakkaus herättänyt tänäkin vuonna paljon tunteita. IS:n lukijoiden mukaan uusi äitiyspakkaus on kuitenkin selvästi positiivinen paketti; kysyttäessä, onko uusi äitiyspakkaus hyvä, vastasi 93 prosenttia lukijoista kyllä, kun ääniä oli annettu reilut 5000 kappaletta.

Muun muassa tällaisia kehuja uusi pakkaus sai IS:n lukijoilta sekä Vauva.fi-palstan keskustelijoilta:

– Kyllä me suomalaiset saamme olla tästä(kin) asiasta ylpeitä! Hieno pakkaus kerrassaan.

– Lovely! Voi kun olisi tämän aikoinaan saanut omalleen!

– Tosi kiva kokonaisuus tänä vuonna! Tykkäsin oikeasti kaikista tuotteista, paitsi tuosta denim-haalarista, ja makuupussin kuosi oli erityisen ihana.

– Aivan huikeaa! Tällaista voi saada aikaan vain maailman onnellisin maa; tässä pakkauksessa onnellisuus kuvastuu, tästä onni alkaa.

– Voi kuinka ihanan näköisiä vaatteita ja tarvikkeita! Toivottavasti äidit ovat tyytyväisiä ja kiitollisia.

Värimaailma jakaa mielipiteet

Suurimmat mielipide-erot vaikuttivat syntyvän äitiyspakkauksen väreistä. Osan mielestä pakkaus kun on liian väritön ja toisten mielestä juuri sopivan neutraali.

– Todella hyvä kokonaisuus. Kerrankin värit ovat kummallekin sukupuolelle yhtä lailla sopivia. Pirteä! Edelleenkin silti turhana liukkari ja kumit. Jokainen hankkikoon mieleisensä. Tilalle jotain kivaa vauvalle.

– Pakkauksen kuosi on hyvä. Lapset osasivat valita parhaimman. Päältäpäin katsoen ehkä hieman voisi olla väriä lisää. Haalari on aika neutraali.

– Väärät värit monien mielestä. Ehkä paras ratkaisu olisi valkoiset vaatteet ja kangastussit, jotta jokainen saa niistä mieleiset. Miksi sisältöä ei voisi itse valita netistä? Esim. 40 tuotetta ja 20 saa valita omaan pakkaukseen tai ottaa peruspakkauksen.

– Onpa väritön kokonaisuus. Itse en henkilökohtaisesti pidä myöskään toppahaalarin ja makuupussin kuoseista. Huopatossut ovat kivan näköiset, mutta mahtavatko tippua kuinka helposti jaloista? Collegehaalari ei paljoa poikkea raksahaalarista. Potkuhousut ja jatkopalabody ovat ihanan värikkäitä.

– Aika paljon oli harmaata. Ja sitten taas ne, jotka olivat värikkäitä, olivat ihan tosi räikeitä. Jotain pastellista olisin kaivannut.

Esimerkkituotteita tämän vuoden äitiyspakkauksesta.

– Värikkäistä tykkäsin, tummista en ollenkaan, ovat niin surullisia ja valkoinen sopii jokaiselle vauvalle söpösti! Lautanen on kiva uutuus.

– Suurin osa ostaa vaatteita muutakin kuin vain äitiyspakkauksen verran. Joten on ihan todella hyvä, että on noita neutraaleja värejä, joita sitten yhdistellä niihin omiin ostamiin. Noiden neutraalien kanssa voi sitten käyttää sitä pinkkiä, sinistä, keltaista, ihan mitä vain ja näyttää kivalta. Eihän noita tarvitse kerralla ja yhtä aikaa pukea. Kuten harmaat housut ja harmaa body.

– Väriä tuo kokonaisuus kaipaisi lisää. Onko tässä nyt sitten haettu enemmän neutraalia linjaa? Neutraalikin voi olla nättiä, nämä kuosit ovat ainoastaan tylsiä. Toppahaalari ja makuupussi erityisesti pettymyksiä, nyt on monena vuonna ollut tosi kivat.

– Minun mielestäni kerrankin tosi neutraali. Ei selkeästi poikamainen tms. Huopatossut ja nuo ruokailuvälineet olivat kiva lisä. Ehkä tuo collegehaalari oli tylsempi kuin viimeksi, mutta ei voi olettaakaan, että jokainen vaate olisi kaikkien mieleen. Kiva perusvärinen pakkaus muuten. Saa yhdistettyä oman mielensä mukaan värejä helposti. Hauska vain huomata, että joka vuosi vingutaan, miksei ole neutraaleja värejä, kuten harmaata, valkoista, ruskeaa jne. Nyt kun on neutraalia, niin sekään ei useimmille kelpaa.

Toiveissa enemmän kotimaista

Kritiikkiä saivat osakseen esimerkiksi laatikon ei-suomalainen eläinkunta, kuumemittarin puuttuminen sekä erityisesti ulkomaalaiset tuotteet, aivan kuten myös viime vuonna.

– Olisipa ollut iso työllistävä vaikutus, jos tämänkin pakkauksen vaatteet tehtäisiin Suomessa. Nykyään ei taida olla siinä mitään kotimaassa valmistettua tuotetta. Mur mur, vihainen työtön ompelija.

– Kyllä kotimaisia valmistajia pitäisi suosia. Kilpailutuksen ehtoja voidaan muuttaa. Turha olla noin typerän kirkasotsainen tässä asiassa. Miten se suomalaisia hyödyttää ostaa nämä tuotteet ulkomailta?

– Kotimaisuusaste pitää saada korkeammaksi. Sairasta, ettei valtio voi painottaa muka kotimaisuutta tukeakseen kotimaista tekstiiliteollisuutta. Onnistuisi jos halua olisi – muu on selittelyä.

– Eihän nuo tuotteet ole Suomessa valmistettuja, ei pakkaus ole suomalaiselle työtä antanut. Kiinalainen pakkaus nykyään. Niin isokuvioinen laatikko, jossa kuvat katkeavat, ei ole kaikkien mielestä kaunis. Päällimmäisenä mieleen jäi harmahtava kuusi ja leggingsit. Toivottavasti on vauvoille edes sukkia.

Kelan tiedotteen mukaan jokainen uusi äitiyspakkaus käy läpi huolellisesti valvotun prosessin, joka alkaa jo yli vuosi ennen kuin pakkaus julkistetaan suurelle yleisölle. Asiantuntijaraati valitsee ehdotuksista pakkaukseen tuotteet, joiden kaikkien tulee täyttää vaatimukset, joita Suomen ja EU:n lainsäädäntö asettaa turvallisuudelle.

Näin ollen tuotteet testataan huolellisesti ja mallikappaleiden laatu tarkistetaan. Valtaosa pakkauksen tuotteista valmistetaan Euroopan ulkopuolella.

– Pakkaukseen toivotaan aika ajoin lisää kotimaisia tuotteita. Julkisia hankintoja koskevan lain mukaan tuotteita tai niiden valmistajaa ei saa valita maan tai kansalaisuuden perusteella, etuuspäällikkö Johanna Aholainen sanoo.

Ilta-Sanomat ja Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?