6 syytä, miksi lapsesi käyttäytyy huonosti – ja syypää näihin olet sinä

Julkaistu:

Lapset
Vanhempi voi omilla teoillaan vaikuttaa paljon lapsen käyttäytymiseen.
Vanhemmuus voi tuntua joskus jatkuvalta taistelulta. Sen lisäksi, että se pitää sisällään paljon vastuuta, löytyy jostain aina syyttäviä sormia, jotka kertovat, miten vanhempi kasvattaa lastaan väärin.

Vaikka lapsen huonosta käyttäytymisestä ei voi syyttää vain vanhempia, ovat monet lasten tavat sellaisia, joita vanhempien pitäisi vähintäänkin yrittää korjata. Tätä mieltä on ainakin Your Kid's a Brat and It's All Your Fault -kasvatusoppaan kirjoittanut Elaine Rose Glickman.

Hän kertoo Popsugar-sivustolle muutamia esimerkkejä siitä, miksi lapsi käyttäytyy huonosti ja mitä vanhempi voi asialle tehdä. Poimimme niistä kuusi.

Syy huonolle käytökselle haetaan jostakin ulkopuolelta

Monet vanhemmat luultavasti toivoisivat, että televisio-ohjelmia voisi näyttää turvallisesti lapselle ilman, että aikuisen pitää olla jatkuvasti vieressä seuraamassa. Ikävä kyllä tämä on helpommin sanottu kuin tehty, minkä vuoksi lapsen on varsin helppo saada huonoja vaikutteita käytökseensä televisiota katselemalla. Tällöin syy lapsen käytökseen ei tietenkään ole vanhemmassa.

Vaikka se saattaa tuntua epäreilulta, on vanhemman rooli kuitenkin joko rajoittaa lapsen television katselua tai sitten keskustella lapsen kanssa siitä, mitä he näkevät mediassa ja miten siihen pitäisi suhtautua. Eli vaikka vanhempi ei olisikaan se taho, joka on opettanut lapselle huonoa käytöstä, ei se vie vanhemmalta pois vastuuta.

Lapsen ikää ajatellaan tekosyynä

Vaikka lapsi on nuori, ei se tarkoita sitä, että vanhempi voi pitää taukoa kurinpidosta. Vaikka jokin lapsen tapa olisikin tämän ikään nähden sallittava, ei se välttämättä tarkoita sitä, että tapa olisi hyvä. Vanhemman vastuulla on opettaa lapselle, mikä on oikein ja mikä väärin. Jonkinlaiset ikävät tavat, kuten pureminen ja lyöminen, ovat sellaisia, joita ei enää odota näkevänsä 8-vuotiaalta. Kuitenkin jo pienille lapsille täytyy opettaa, etteivät tällaiset tavat ole sopivia. Jos näin ei tee, saattavat tavat jatkaa elämistään.

Vanhempi sallii lapsen rumat puheet

Jos lapsi haukkuu vanhempaansa tyhmäksi, käyttäytyy tätä kohtaan epäkunnioittavaksi muiden ihmisten edessä ja vaatii asioita rumasti ilman, että vanhempi puuttuu asiaan, on syy yleensä vanhemmassa itsessään.

– Jos annat lapsesi puhua sinulle sellaisella ikävällä tavalla, jolla et antaisi kenenkään muun puhua sinulle, on se selvä merkki lapsen huonosta käytöksestä, sanoo Glickman.

Julkiset raivokohtaukset käsitellään huolimattomasti

Jos lapsi saa raivokohtauksen julkisella paikalla, pitäisi hänet vetää sivuun rauhoittumaan. Jos vanhempi sen sijaan jatkaa ostoksiaan tai ruokailuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, opettaa se lapselle sen, että hän voi käyttäytyä missä tahansa miten tahansa ilman, että ottaa muita ihmisiä huomioon.

– Ravintolan muille asiakkaille pitäisi antaa mahdollisuus syödä ateriansa rauhassa, vaikka sinun lapsesi saisikin kiukkukohtauksen, Glickman sanoo.

Vanhempi pelkää olevansa ankara

Vanhempi saattaa miettiä liikaa ja olla huolissaan siitä, että lapsen kurinpito vahingoittaa lasta pitkällä aikavälillä. Ein sanominen ei kuitenkaan pilaa lapsen itsetuntoa tai riko vanhemman ja lapsen välistä sidettä. Sen sijaan se opettaa lasta kunnioittamaan vanhempiaan ja muita ihmisiä.

– Lapsi ei tule muistamaan sitä, kuinka lähetit hänet kerran vihaisena huoneeseensa. Sen sijaan lapsi muistaa sen, että hänellä on rakastava vanhempi, joka on jämäkkä, rajoja asettava ja häntä parempaan suuntaan ohjaava, kertoo Glickman.

Lasta suojellaan liikaa

Jos vanhempi jatkuvasti suojelee lastaan tämän tekojen luonnollisilta seurauksilta, ei lapsi koskaan opi sitä, mitä tapahtuu, jos hän vaikkapa myöhästyy tai jättää tehtävänsä tekemättä. Jos lapsen ei anna nähdä, mitä tapahtuu, jos sääntöjä ei noudata, ei tämä opi ottamaan vastuuta. Lapsen täytyy tietää, milloin vanhempi on pettynyt tämän tekoihin ja että vanhempi odottaa lapseltaan parempaa. Jo tällä tavalla lapsi oppii ottamaan itsestään enemmän vastuuta.

Muista kuitenkin se, ettei kaikesta lapsen huonolta vaikuttavasta käytöksestä voi todellakaan syyttää lapsen vanhempia! Kirjoitimme pari vuotta sitten esimerkiksi kolmevuotiaasta Miika-pojasta, jolla oli keskittymisvaikeuksia, ylivilkkautta ja viivästymää sosiaalisissa taidoissa. Tämän johdosta hän sai esimerkiksi julkisia raivokohtauksia, joita monien ulkopuolisten oli vaikeaa ymmärtää.

Miikan Susanna-äiti julkaisi tuolloin pojastaan kertovan Facebook-kirjoituksen, joka kosketti monia. Kirjoitus käsitteli äidin ja pojan erästä kauppareissua, jonka yhteydessä vieras viisikymppinen nainen katsoi asiakseen tulla ojentamaan poikaa. Voit lukea artikkelimme aiheesta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt