Leena sairastui 30-vuotiaana synnytyksen jälkeiseen masennukseen – lääkäri halusi kirjoittaa eläkepaperit: ”Et sinä tuosta enää parane” - Perhe - Ilta-Sanomat

Leena sairastui 30-vuotiaana synnytyksen jälkeiseen masennukseen – lääkäri halusi kirjoittaa eläkepaperit: ”Et sinä tuosta enää parane”

Leena Honkavaara taisteli vuosia synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa. Hän olisi halunnut vain maata sängyssä sikiöasennossa.

Leena Honkavaara sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen vuonna 2004.

15.2.2018 14:28

Leena Honkavaara hyräilee sohvalla ja silittää kauniisti pyöristynyttä vatsaansa.

On alkuvuosi 2004 ja 30-vuotias Leena ja hänen hieman vanhempi miehensä odottavat kuumeisesti esikoispoikansa syntymää.

Pari on ollut yhdessä lähes vuosikymmenen, ja lapsi on toivottu ja rakastettu jo ennen syntymäänsä. Toimittajana työskentelevä Leena tuli helposti raskaaksi, nopeasti sen jälkeen kun päätös perheenlisäyksestä oli tehty.

– Odotusaika oli hirveän onnellinen. Elin pumpulissa. Makasin iltaisin sohvalla ja lauloin vatsalle lastenlauluja, Leena kuvailee raskausaikaansa nyt, 14 vuotta myöhemmin.

Samalla kun Leena oli onnellisempi kuin koskaan aiemmin, mielessä kyti myös pelko. Hän ei kertonut raskaudestaan pitkään aikaan kenellekään.

– Pelkäsin, että saan keskenmenon tai vauvalle sattuu jotain. Valmistelin vauvantuloa tarkkaan, ostin vaatteita ja tarvikkeita. Luin hirveän määrän vauva-aiheisia lehtiä, Leena kertoo.

Vauva syntyi kirpsakkana pakkaspäivänä. Synnytys meni hyvin. Ensimmäiset pari viikkoa sujuivat totutellessa uuteen elämänvaiheeseen.

– Olimme mieheni kanssa kuin purjeveneen miehistö. Mies oli isyyslomalla, ja hoidimme lasta tauotta yhdessä. Se oli rakkauden täyteistä, ihanaa hommaa.

Synnytyksen jälkeiset viikon sujuivat hyvin. Sitten Leena ei saanut enää unta.

Sitten tilanne muuttui. Lapsi valvotti molempia. He jakoivat nukkumisvuoroja. Mies saattoi valvoa vauvan kanssa koko yön ja suunnata sitten töihin. Myös Leenaa unenpuute alkoi rasittaa. Rintaruokinta oli takkuillut jo sairaalassa. Kun se vihdoin käynnistyi, Leena ei saanut enää unta.

– Sinä päivänä, kun lapsi alkoi imeä, en nukkunut enää lainkaan. Tunsin, että olen vastuussa lapsesta yötä päivää, se oli kuormittava ajatus. Minun olisi pitänyt ymmärtää ajatella asiaa jo silloin, kun suunnittelimme lasta. En ollut valmis siihen, että lapsi on niin riippuvainen minusta.

Leena havahtui tilaansa ja varasi ajan yksityislääkärille. Unilääkkeet eivät auttaneet. Olo paheni. Kuvaan astuivat psyykenlääkkeet ja Leenalla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen keskivaikea masennus. Leena pääsi Kelan tukemaan terapiaan.

– Tajusin, että nyt psyykeni murtuu päivä päivältä.

Leena hoiti vauvaa kotona. Arki oli rankkaa ja tuskallista. Vauva alkoi nukkua neljän kuukauden iässä kahdeksan tuntia yössä, mutta Leena ei. Hän heräsi viimeistään kolmelta yöllä ja valvoi aamuun.

Aamulla Leena syötti vauvan ja laski hänet lattialle – ja saattoi maata sohvalla tai makuuhuoneen sängyssä. Hän ei tiennyt, miten vauvan kanssa olisi pitänyt olla.

Esimerkiksi imurointi tuntui ylivoimaiselta.

– Ehkä yhden huoneen sain imuroitua. Sitten sanoin miehelleni, etten pysty. Meillä kävi kodinhoitaja, mutta se oli aika kallista ja hän sai vain hoitaa lasta, ei siivota.

Leenan mies imuroi ja vei myös lasta ulos leikkimään.

– Niin pian kun lapsi pysyi jotenkin pulkassa, he laskivat mäkeä. Minä katsoin heitä ikkunasta ja ajattelin, että lapsella on hyvä isä. Oli hyvä olla yksin kotona. Tunsin itseni hieman rennommaksi aina, kun mies ja vauva olivat muualla. Olin aina lapsen kanssa jännittynyt.

Leena havahtui lääkärin puheisiin eläkkeestä.

Leenasta tuntui, ettei maailmassa ole mitään, mikä tuottaa mielihyvää.

– Koteloiduin. Olisin halunnut vain maata sängyssä sikiöasennossa. Koin tuskaa siitä, että minun piti tehdä asioita, hoitaa kotiaskareita ja vauvaa. Kyllähän se vaikutti parisuhteeseemmekin.

Ahdistuksestaan huolimatta Leena repi itsestään voimia ja suuntasi vauvan kanssa päivisin perhekerhoihin ja muskariin. Masennus ei vain väistynyt, ja arjen pyörittäminen jäi pääosin miehen vastuulle. Isovanhemmat auttoivat.

– Vuoden päästä päätimme laittaa poikamme tarhaan, jossa hän oli kuutisen tuntia päivässä. Se oli helpotus, myös lapselle. Hän sai olla psyykkisesti terveiden aikuisten kanssa, ja minä pystyin käymään psykoterapiassa, Leena kertoo.

”Et sinä tuosta enää parane”, Leena havahtui lääkärin sanoihin kolme vuotta myöhemmin. Lääkkeitä oli vaihdettu useasti, mutta olo ei helpottunut. Lääkäri halusi kirjoittaa Leenalle eläkepaperit.

Lääkäri kuitenkin vaihtui ennen kuin päätös konkretisoitui. Uusi lääkäri oli perehtynyt tarkasti Leenan papereihin ja määräsi kokeeksi uuden lääkkeen.

– Yhtenä aamuna heräsin ja ihmettelin, että mikä mulla oikein on. Masennus oli poissa. Monet ovat sanoneet, että masennus ei voi poistua yhtäkkiä, mutta todennäköisesti lääke oli tepsinyt.

Paranemisprosessi nosti pintaan myös surun tunteita. Leena itki joka päivä ja suri, että lapsen kanssa oli mennyt aikaa hukkaan, kun hän ei kyennyt iloitsemaan arjesta samalla tavalla kuin terveenä. Myös työelämästä putoaminen harmitti.

– Vaikka tuntui, että olin valmis työelämään, oli vaikea saada töitä.

Nyt Leena haluaa auttaa samassa tilanteessa olevia äitejä.

Journalistiikkaa vuosituhannen taitteessa opiskellut Leena palasi opintojen pariin 2013, kun suomen kielen opiskelupaikka yliopistosta aukesi.

Vuonna 2016 Leena aloitti työt Äidit irti synnytysmasennuksesta ry:n vapaaehtoistyön ja viestinnän koordinaattorina.

– Koen ainakin tällä hetkellä elämäntehtäväkseni auttaa naisia, joilla on synnytysmasennus.

Kipeistä kokemuksista Leenalla syntyi myös halu kirjoittaa kirja, josta sairastuneet äidit voivat ammentaa vertaistukea. Kirja kertoo raskausajan ja synnytyksen jälkeisestä masennuksesta sekä lapsivuodepsykoosista. Kirjassa on 12 nimetöntä selviytymistarinaa.

– Vertaistuki on todella tärkeää. Jokainen yksilö on erilainen, mutta sairaus on tietyllä tapaa kaavamainen. Kun sen näkee ja tunnistaa toisen puheesta tai tekstistä, se helpottaa omaa oloa. Silloin tajuaa, että minä en ole yksin tässä maailmassa.

Leena on miettinyt jälkeenpäin, miksi juuri hän sairastui. Syyksi hän epäilee geeniperimää ja sitä, että lapsuus ja nuoruus eivät olleet helppoja. Leena uskoo, että masennusoireita oli olemassa ja ennen täysi-ikäisyyttä. Hän on myös aina vaatinut itseltään täydellisyyttä.

Usein sanotaan, että päivääkään en vaihtaisi pois, mutta Leena vaihtaisi. Montakin.

– Jos joku opetus tässä kaikessa on, olen oppinut hyväksymään kaikki ihmiset sellaisina kuin he ovat. Ihan kaikki. Haluan auttaa niitä, jotka ovat heikoilla.

Leena Honkavaaran, Maiju Majamaan ja Tuulianna Raimorannan teos Äiti aallokossa – Kun vauvan mukana tulikin masennus (Kirjapaja) ilmestyi maanantaina. Jutun kirjoittanut Ilta-Sanomien toimittaja on yksi kirjan tekijöistä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?