Perhe

Näistä asioista uusperheissä tapellaan – ”Tapa voi olla uudelle kumppanille punainen vaate”

Julkaistu:

Uusperhe
Uusperhe-elämä ei ole aina helppoa. Asiantuntija kertoo, mitkä asiat aiheuttavat eniten kitkaa.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 avioeroon päätyi Suomessa 13 541 avioliittoa. Elämä ei kuitenkaan pääty eroon. Tutkimusten mukaan naisella menee keskimäärin neljä vuotta, kun hän perustaa eron jälkeen uuden parisuhteen. Miehellä huomattavasti vähemmän.

– Ihminen kaipaa laumassa olemista ja toisen ihmisen lämpöä, Väestöliiton parisuhdetiimin esimies Heli Vaaranen sanoo.

Vaarasen mukaan uusparisuhteissa kaivataan samanlaisia asioita kuin edellisessäkin liitossa: aikaa, jakamista, yhteistä vanhemmuutta, asioiden yhdessä tekemistä, toisen asettamista ykköseksi ja rakkaussuhteesta huolta pitämistä.

Uusperheessä uuden kumppanin mukana saattavat tulla myös hänen lapsensa edellisestä liitosta. Erilaisten elämäntapojen ja uuden perhetilanteen yhteensovittamisessa tarvitaan usein joustoa ja ymmärrystä puolin ja toisin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaaranen listaa viisi yleisintä haastetta, jotka saattavat aiheuttaa närää uusperheessä.

1. Lapset

– Lapset ovat aina ykkössijalla. Tilanne saattaa uusille kumppaneille olla todella vaikea ottaa vastaan. Saattaa tulla kiistaa siitä, miksi emme voi luoda suhdetta romanttisen, ideaalin haaveen perustalle, Vaaranen jatkaa.

2. Koti

– Uusperheessä saattaa tulla erimielisyyksiä esimerkiksi tavaroista ja siitä, saavatko toisen lasten biologiset vanhemmat tulla uuteen kotiin vierailulle tai hakemaan lapset. Lastenvaihtotilanteisiin liittyy usein paljon tunteita. Neuvoni on se, että älä riitele vaihtotilanteessa.

3. Ajankäyttö

– Vanhemmat saattavat tuntea usein syyllisyyttä siitä, kenelle antavat aikaansa. Vaikka uusperheeseen syntyy uusi lapsi, entisistä parisuhteista syntyneet lapset tarvitsevat myös huomiota, tukea ja apua läksyjenteossa. Kaikki lapset tarvitsevat aikaa, se taas vie aikaa uudelta puolisolta.

4. Huonommuuden tunne

– Uusperheen lapset ja isovanhemmatkin saattavat muistuttaa, että se ainoa oikea ydinperhe oli edellinen perhe, jossa lapset syntyivät. Tämä luo huonommuuden tunnetta uusille äiti- ja isäpuolille.

5. Tavat ja rutiinit

– Monen aikaan syödään? Monelta lapset laitetaan yöpuulle? Puolisot saattavat kantaa erilaisia, edellisistä parisuhteistaan tuttuja käyttäytymismalleja. Myös edelliseltä kumppanilta peritty tapa voi olla uudelle kumppanille punainen vaate.

Millaisia ongelmia teillä on ollut uusperheessä? Miten ongelmat ovat ratkenneet? Keskustele alla!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt