Ovatko synttärijuhlat menneet jo överiksi? ”Työttömien lapset joutuvat jäämään pois kutsuilta” - Perhe - Ilta-Sanomat

Ovatko synttärijuhlat menneet jo överiksi? ”Työttömien lapset joutuvat jäämään pois kutsuilta”

Ilta-Sanomien lukijat pohtivat, pitäisikö lastenjuhlia ja niistä saatujen lahjojen määrää rajoittaa.

Onko lasten syntymäpäiväjuhlista tullut vanhempien kilpavarustelua?

9.1.2018 14:11

Kirjoitimme reilu viikko sitten erään espoolaisisän Helsingin Sanomiin lähettämästä mielipidekirjoituksesta, jossa hän päivitteli nykylasten syntymäpäivien juhlintaa.

Mies kertoi esimerkiksi eräästä pojasta, jonka syntymäpäiville oli kutsuttu päiväkotiryhmän kaikki 15 lasta, jotka kaikki toivat mukanaan lahjan.

– Eikö tämä touhu ole karannut jo käsistä, kysyi isä.

Hän ihmetteli myös sitä, miksi koko päiväkotiryhmän pitää tuoda mukanaan lahjat, jos päivänsankari saa niitä jo vanhemmilta ja muilta sukulaisilta. Kuinka nelivuotias pystyy edes käsittämään niin suurta lahjamäärää?

Isä toivoisikin, että lasten synttäreillä korostettaisiin tavaran sijaan ystävyyttä ja hauskanpitoa ja lapsille pitäisi pystyä kertomaan, että länsimaat kuluttavat luonnonvaroja ja tuottavat runsaasti jätettä.

Lisäksi hän muistuttaa, että Suomessa on myös köyhiä perheitä, joille syntymäpäivälahjojen ostaminen voi tehdä suuren loven budjettiin.

Monet IS:n lukijat olivat espoolaisisän kanssa pitkälti samaa mieltä asiasta. Monet jakoivat myös ideoitaan siihen, miten syntymäpäiväjuhlia voitaisiin viettää ilman lahjapaljoutta.

Toki joukossa oli myös isän kanssa eri mieltä olevia kommentteja, joissa muistutettiin muun muassa siitä, että kaikki saavat järjestää sellaiset syntymäpäiväjuhlat kuin itse haluavat. Ohessa ote lukijoiden pohdinnoista.

Hauskanpito kotona on noloa ja vanhanaikaista?

”Omalle lapselle lahja on normaalia. Mutta lasten 30 kaverille ei. Kaksi lasta, 60 lahjaa vuodessa. Kolme lasta, 90 lahjaa. Järjenvastaista.”

Lande

”Synttärisankari voi laittaa kutsuun oman lahjatoiveen, esim. lahjoituksista erilaisiin hyväntekeväisyyteen liittyviin asioihin, Lasten syöpäsäätiö jne. valveutuneiden vanhempiensa avulla.”

Erillainen lahja toivomus

”Tarhaporukka olisi voinut tuoda yhteisen lahjan, johon kukin olisi antanut vaikka 1–2 euroa. Ulkomailla asuessamme harrastimme tätä todella usein, tarhassa ja koulussa.”

Äiti

”Päiväkotiryhmä voi tuoda yhden yhteisen lahjan, jonka voivat vaikka tehdä itse paperimassasta tai paperista askarteluna. Tai vaikka eläintarhan tauluksi samasta aineksesta, johon lapset saavat tehdä oman eläimensä ja samalla oppivat.”

Minimoidaan

”Päiväkotikaveri voisi piirtää onnittelukortin: mitä päiväkodissa tehtiin ja kirjoittaa ONNEA *:lle. Korttiin voisi henkilökunta kirjoittaa selostuslauseen. Päivänsankari voisi synttärikutsun yhteydessä toivoa jokaiselta korttia. Voisi toivoa myös, että jokaisella vieraalla on jotain hassua yllään... ”

Ilona

”Lapsenlasteni tarhassa pidetään synttärijuhla päivänsankarille. Silloin päivänsankari vie jotain tarjottavaa, osan tarjoilusta järjestää tarha. Lapsi saa onnittelukortin, jossa tarhakavereiden ja hoitajien nimet. Tuon luulisi riittävän, hullua kutsua kaikki tarhakaverit kotiin. Samaa käytäntöä voi soveltaa koulussa. Ehkä jotkut kuitenkin haluaa leuhkia ja/tai mielistellä.”

suuruudenhulluutta

”Nykyajan lapselle olisi merkityksellinen kokemus osallistua esimerkiksi yhteiselle metsäretkelle, puistoretkelle, luistelutunnille jne. synttäreillä kavereiden kanssa. Emme jaa kutsuja päiväkodissa, mutta juhlimme jokaista lasta ja kaverit automaattisesti mukana. Taitaa olla mammojen kilpavarustelusta kysymys, mies puhuu asiaa, lapsi ei osaa vaatia tuollaista, jos aikuisella on tolkku mukana.”

Aikuisen asia

”Kyllähän tuo isä tottakin turisee. Oman lapsen kohdalla vierasmäärät ja juhlatoiveet ovat pysyneet hyvin kohtuullisina. Joskus oltu liikuntakeskuksella, useimmiten kotona. Herkkuja ja lasten keksimää puuhaa. Nyt 10-vuotisjuhlissa hän isännöi itse, mietti tarjoilut, kattoi pöydän jne.

Hauskaa niillä oli ja vieraat eivät olisi malttaneet lähteä. Vieraslahjoja meillä ei ole koskaan harrastettu. Lapsi on halunnut kutsua ne tärkeimmät kaverit. Lahjat pysyneet kohtuudessa, tänä vuonna yksi antoi tavaran sijaan kutsun kanssaan herkuttelemaan, tosi hyvä idea ja mieleinen saajalle.”

rajansa juhlillakin

”Olen samaa mieltä. Ei alle 5-vuotias lapsi edes tajua kaikkien lahjojen ja varmaan koko synttärien päälle. Itse olin ihan autuaan tietämätön 8-vuotiaaseen saakka, että pitikö niitä synttäreitäkin muka myös juhlia? Olen syntynyt 28.12. joten joulu oli samalla synttärit minulle.

Totuus on, että kaikkien alle 5-vuotiaiden synttärit ovat vanhempien omat juhlat. Itse antaisin lapsen varttuessa tämän itse päättää, haluaako pitää ns. perinteiset synttärit, kutsua kavereita yms. Tuskin kukaan lapsi tulee valittamaan myöhemmin, ettette juhlineet hänen 1- tai 4-vuotispäiviä, joista ei kuitenkaan muistaisi yhtään mitään. Ja lahjoja lapselle vain pari, jotta osaa niistä oikeasti nauttia.”

Joni

”Tälle isälle annan papukaijamerkin ja 100 pistettä! Oli jo aikakin kiinnittää asiaan huomiota! Sivusta olen kauhulla seurannut lasten synttäreitä, ne ovat todellakin karanneet käsistä! Hienoja ja kalliita syntymäpäiviä pidetään itsestään selvinä asioina. Ei siihen ole läheskään kaikilla varaa – etenkään nykyaikana.

Isän ajatus kertoa lapselle maailman tilanteesta ja muuttaa syntymäpäivien viettoa lahjojen sijaan ystävyyttä ja hauskanpitoa korostavaksi on mahtava. Lapsi on syntyjään myötätuntoinen ja ymmärtää, kun asiat hänelle selittää oikein, kokemuksesta tiedän. Myötätuntoisesta lapsesta kasvaa myötätuntoinen ja auttava aikuinen!”

Isoäiti Marianna

”Hankalaahan se alkaa olla osittain. Yksinhuoltajana pyrin silti, että lapsi voi osallistua eli että saa hankittua riittävän hyvän lahjan. Alle 20 eurolla ei saa enää mitään. Osa juhlista on jätettävä muutenkin kiireessä joskus väliin. Juhlan järjestäminen myös vaikeaa, jos asuu autotta syrjässä palveluista ja koti on ahdas eikä ole apureita.

Muualla järjestetyt synttärit kustantaa helposti satoja euroja, kuten jotkut Hoplop-synttärit. Aika hankala säästää vähästä niin paljon, vaikka tekee kokopäivätyötä tai ehkä juuri siksi. Jotain silti on tärkeää aina keksiä, mutta helposti tulee väärinymmärryksiä. Perheellisille tämä on helpompaa autoineen ja enemmällä rahalla ja väellä, vaikka harvalla on sittenkään varmaan varaa laittaa satoja euroja, mutta saa rahdattua autolla tarjottavat ja porukalla tehdään.

Itselle riitti synttärit perheen parissa lapsena. Nykyään kai jää kaveripiirin ulkopuolelle jopa jos ei osallistu näihin. Lapset hössöttää noista juhlista vähän kyllä liikaa ja puhuvat niistä viikkokaupalla.”

Kiva homma

”Lasten synttärijuhlinta on todellakin mennyt aivan överiksi. Oma lapsi on ollut lähivuosina kutsuilla: Ravintolassa, keilausta ja ateria, sisähuvipuistossa, ranneke + ateria, elokuvateatterin yksityisnäytös elokuva + syömiset juomiset jne. Tavallinen kakkua, limua ja hauskanpitoa kotosalla on ”noloo ja vanhanaikaista”, juhliin kutsutaan koko luokka tai 20 ”lähintä” ystävää.

Lahjat viedään lahjakasseissa eikä niitä yleensä edes avata juhlissa, mutta yleensä lahjakortteja urheiluliikkeeseen tai lelu-/pelikauppaan 20–40 euroa. Lisäksi juhlavieraat saa lahjakassin lähtiessä, jossa on yleensä lelu ja karkkia. Mielestäni tämä on aivan älytöntä. Mutta jos et kutsuille mene tai järkkää itse ökysynttäreitä, jää alakouluikäinen kaveriporukasta ulkopuolelle.”

yx-äiti ja muksut

”Kyllä on mennyt niin kalliiksi touhu, että työttömien lapset joutuvat jäämään pois kutsuilta! Eikä yleensäkään sen vuoksi voi lapsiaan näihin överikesteihin laittaa! Työttömillä tai muuten vähävaraisilla perheillä ei ole varaa pitää niin kalliita synttäreitä! On Mäkkäri-synttäreitä tai jos mihin erilaisiin seikkailupuistoihin järjestettyjä synttäreitä ettei lasta kehtaa sinne laittaa, koska itsellä ei varaa vastavuoroisesti tuollaisia järjestää!”

Työtön yh

”Meillä oli lapsen synttärijuhlakutsuun kirjoitettu, että ”on lahja, jos pääset paikalle leikkimään, muita lahjoja ei tarvitse”. Joku toi silti jotain pientä, joku suurempaa. Mitään ei nimenomaan olisi tarvinnut tuoda, mutta vinkkinä muille, että paras lahja oli ehkä muutama lakupatukka lahjanarulla yhteen sidottuna.”

ei lahjoja kiitos!

Tärkeintä, ettei kukaan jää ulkopuolelle

”Kyllä kaikesta jaksetaankin kohkata. Kai niitä syntymäpäiviä saa jokainen juhlia haluamallaan tavalla ja siinä mittakaavassa kuin tykkää. Synttärit ovat kerran vuodessa ja jos on useampi porukka, kenen kanssa juhlia tai haluaa kutsua koko tarharyhmän juhliin, niin sehän on hienoa! Ja että vielä pitäisi lapsia synttärinä syyllistää köyhyydellä ja luonnonvarojen tuhlaamisella, apua!”

juhlat kunniaan

”No älä osta lapsellesi syntymäpäivälahjaa jos siltä tuntuu. Eiköhän jokainen osaa itse päättää milloin antaa lahjan ja kenelle? Turha ruveta muita syyllistämään, jos itse ei pidä lahjojen antamisesta/saamisesta.”

Espoolaismies

”Asioita voi tarkastella niin monesta näkökulmasta. Se, että 4-vuotiaan lapsen synttäreille oli kutsuttu koko tarharyhmä voi kertoa pikemminkin siitä, että vanhemmat ovat halunneet kutsua tasapuolisesti kaikki lapset tarharyhmästä, ettei kenellekään tulisi näin ollen ulkopuolinen olo. Eikä syy tällöin välttämättä ole se, että lapsi saisi paljon lahjoja.

Päiväkodissa työskennelleenä voin kertoa, että jotkut lapset eivät välttämättä saa kutsuja synttäreille ikinä ja se on jo niinkin pienelle lapselle rankkaa. Näin ollen iso peukku sille perheelle joka on kutsunut koko ryhmän, kun siihen on kerran ollut tilojen ja varojen puolesta puitteet.”

Tarhatäti

”On tässä toinenkin puoli. Lapsemme ollessa ekalla luokalla, kutsuimme koko luokan elokuun syntymäpäiville. Synttärit kestivät 3–4 tuntia. Laitoimme suolaisen ruuan ja täytekakun, lisäksi muita herkkuja. Tilasimme poniajelua kahdella ponilla. Ketään emme halunneet jättää pois, joten koko luokka sai kutsun ja jo siinä vaiheessa oli riemu ollut ylimmillään.

Opettajalta tuli kehuja, että lapset saivat tutustua toisiinsa myös vapaa-ajalla. Ongintaa oli ja jokainen sai jotain mukaan. Vaikka kynä ja vihko yms. pientä. Minä ainakin halusin panostaa siihen, että lapseni nautti luokkakavereidensa kanssa. Sen takia minä töissä käyn, että saan törsätä lapsiini!”

Äiti ja iso <3 kaikille

”Njaa… Kuka teistä oikeasti tuntee kaikki lasten vanhemmat tarhassa? En minä ainakaan (Helsingissä). Ja kerran kun muutamat vanhemmat tosiaankin olivat hankkineet yhteisen lahjan (mikä on ihan hyvä, vähemmän krääsäähän siitä tulee), niin tuli kyllä muutamalle pikkuselle itku, kun eivät oikein ymmärtäneet, miksi heillä ei ollut antaa sitä lahjaa, kun muilla oli...

No, selvittiinhän siitäkin (se yhteinen lahja oli muuten sitten Lego-paketti, joka muksulla jo oli), mutta minusta jokainen saa kutsua ihan niin monta kuin haluaa ihan minne itse haluaa – tuovat sitten lahjat tai ei. Meillä eivät ne lahjat ikinä ole olleet tärkeitä, sai sitten kynän ja pyyhekumin tai hienon Lego-setin – mutta usein se on antajalle tärkeää ja meillä ainakin lapsi on hyvin tarkka siitä, mitä hän haluaa antaa toiselle, miettii sitä tarkkaan, että mistäköhän lahjan saaja oikeasti tykkäisi. Meillä näitä aina mietitään yhdessä (tosin budjetin kanssa).”

Emma

”No on se nyt kumma, jos ei synttäreitä saa juhlia niin kuin haluaa. Ei se lahja se tärkein siinä ole, mutta kuuluu asiaan. Tärkeintä on lasten yhteinen leikki ja tekeminen. Mutta miksi lahjaa ei saisi ottaa vastaan, jos sellaisen saa. Lahjoja ei ole myöskään pakko avata kaikkia kerralla!!

Eikä todellakaan tarvitse järjestää jokaisia synttäreitä jossain ökypaikassa, mutta jos kerran on rahaa, niin miksi ei saisi järjestää? Meidän lapsi kutsui kymmenisen kaveria ja lahjojen arvo vaihteli viiden ja parinkympin väliltä ja kaikki olivat hänelle yhtä mieluisia. Varmaan olisi pärjännyt ilmankin lahjoja, mutta en näe sitäkään oikeudenmukaisena, että järkkäät synttärit ja sitten pitäisi tuntea lahjoista huonoa omaatuntoa!?”

”On erittäin epäkohteliasta mennä juhliin, ilman viemistä. Ei sen iso tarvitse olla, mutta kyllä niille lapsillekin pitää opettaa, että kun jonkun juhliin mennään, niin jotain pientä pitää viedä viemisiksi. Suuremmaksi ongelmaksi näen sen, että pitää kutsua koko päiväkotiryhmä tai koululuokka. Meillä on kutsuttu vain noin viisi kaveria synttäreille, se on ihan riittävä määrä.”

shihtzu

”Meillä on kutsuttu aina koko ryhmän/luokan pojat. Syynä eivät ole lahjat vaan se, että kukaan ei jää ulkopuolelle. Erikoista, että joku näkee tämänkin huonona. Lapset eivät odota lahjoja, vaan yhteistä aikaa kavereiden kanssa. Lahjat meillä avataan yleensä myöhemmin synttäreiden jälkeen. Osa tuo karkkipussin ja osa sitten kalliimman (max. 20 euroa), ja se on ihan sama, vaikka ei toisi mitään.

Synttäreitä on vietetty kotona ja sisäleikkipuistoissa jne. Kaikki ovat olleet kivoja ja lapset tykänneet. Miksi aina pitää kaikki nähdä niin negatiivisesti? Varmaan osa menee överiksi, mutta ei tämä edusta valtavirtaa Suomessa.”

Meri

”Meille on kyllä kutsuttu aina koko luokka tai päiväkotiryhmä, kun kaverisynttäreitä on pidetty. Eipä jää kukaan ilman kutsua. Kutsuun olen tosin aina laittanut, että ilman lahjaakin voi tulla ja toivonut maltillista muistamista, kun vieraita tulee paljon. Ihanan pieniä ja hyödyllisiä lahjoja ovat omat lapset saaneet ja onpa tosiaan tullut vieraita tyhjin käsin tai pelkän kortin kanssa, mikä on oikein jees. Tärkeintähän ovat kaverit ja hauskanpito. Ainakin täällä Oulussa, meidän ympyröissä, on malttia näissä touhuissa.”

Maarit

”Meillä kouluikäinen poika kavereineen antaa kyllä ”aineettomia” lahjoja. Suosituin on lahjakortti nettipeleihin, myös leffalippuja tai lippuja trampoliinipuistoon tai hampparipaikkaan on näkynyt ja joskus kuoreen laitetaan 10 euroa.

Nelivuotias on toki niin pieni, että ei ymmärrä kuin konkreettisia lahjoja. Tämän ikäiselle olen antanut jotain poiskuluvaa, kuten puuhakirjoja ja askartelusettejä. Eivät montaa euroa maksa, alesta voi koota varaston. Tytöille ostin pitkään aina muotivärityskirjan ja jonkun pienen hahmon. Isommille lahjakortti johonkin muoti-/koru-/koulutarvikekauppaan on tuonut ison ilon.

Kekkereihin mennessä tuliainen kuuluu hyviin tapoihin. Kuka aikuinen ei ilahdu kukista, suklaasta, viinistä jos on pöydän laittanut koreaksi. Tyhjin käsinkö pitäisi mennä?”

Niina

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?