Musta aalto vei Irenen mukanaan, vaikka sylissä tuhisi maailman rakkain lapsi: ”Minä tein hänet väkisin, ja kun hän viimein saapui, masennuin” - Perhe - Ilta-Sanomat

Musta aalto vei Irenen mukanaan, vaikka sylissä tuhisi maailman rakkain lapsi: ”Minä tein hänet väkisin, ja kun hän viimein saapui, masennuin”

Yhden lapsen äiti kertoo kirjassaan vanhemmaksi tulemisesta ja siitä, kuinka se voi sekoittaa mielen.

Lapsen syntymä voi tuoda mukanaan yksinäisyyttä. Kuvituskuva.

2.1.2018 16:57

Vaikka kuinka luulisi olevansa varustautunut tulevaan äitiyteen, saattaa sen rankkuus tulla silti yllätyksenä. Tämän sai huomata toimittaja ja Mutsie-blogia kirjoittava Irene Naakka, jolta on vastikään ilmestynyt Hullu kuin äidiksi tullut – Äitiyden pilvilinnat ja todellisuus (Minerva Kustannus) -uutuuskirja.

Kirjassaan Naakka kertoo oman tarinansa: kuinka hän muuttui kontrollifriikistä odottajasta masentuneeksi vastasyntyneen äidiksi päästen kuitenkin lopulta yli pahimmasta.

Naakka kirjoittaa monista sellaisista äitiyteen liittyvistä asioista, joista ei yleensä kovin paljon puhuta. Erityisesti hänen kertomuksensa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta hätkähdyttää.

– Itkin sitä, että oli paha olo. Itkin sitä, että lapseni oli niin rakas ja ihana, viaton. Viaton kaikkeen ja syytön mihinkään mutta silti osallinen siinä tapahtumaketjussa, joka laukaisi minussa niin sysimustan olon. Ei hän tahallaan tullut tähän maailmaan masentamaan minua. Minä tein hänet väkisin, ja kun hän viimein saapui, masennuin. Millä oikeudella koin ahdistusta ja masennusta, kun elämässäni oli niin täydellinen ja rakas ihminen? Naakka kirjoittaa.

Ei-oppikirjakuvaus masennuksesta

Vaikka Naakan mukaan hänen lapsestaan oli tullut hänelle rakkaampi kuin mikään muu asia koskaan, ei hänen elämänsä tulisi enää koskaan olemaan ennallaan. Hänen seesteinen, onnellinen ja kertakaikkisen ihana elämänsä olisi mennyttä ja lapsen myötä hän olisi murjottu, roikkuva, pidätyskyvytön äiti, joka olisi aina huolissaan.

Naakka tiesi kuitenkin, että kyse oli synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Sitä hän ei kuitenkaan tiennyt, miten siitä parantuisi. Hän alkoi siksi lukea netistä vertaistensa kokemuksia, joihin hänen oli kuitenkin vaikea samaistua.

Muiden kertomuksissa toistuivat usein samat aiheet: huonosti nukkuva vauva, unettomuus, väsymys, uupumus, tukiverkkojen puutos, poissaoleva mies ja parisuhdevaikeudet.

– En löytänyt tarttumapintaa mistään. En voinut käsittää, miksi olo oli niin karmea, vaikka kaikki oli näennäisesti ihan hyvin. Vauva oli monella mittarilla helppo ja nukkui hyvin. Ympärilläni oli välittäviä ihmisiä. En ollut menettänyt huumorintajuani: nauroin, kun Jaakko sanoi, että meille ei sitten tullutkaan koliikkivauvaa vaan koliikkiäiti. Itkin nimittäin monin verroin enemmän kuin pieni vauvamme.

Naakkaa hämmensi myös se, kuinka syvää kiintymystä hän tunsi vauvaa kohtaan. Sekään kun ei tuntunut sopivan masennuksen oireisiin ja muiden kokemuksiin, joissa vauva tai elämä ei kiinnosta, eikä sängystä jaksaisi nousta ylös.

– Olin hukassa, koska en voinut käsittää, miksi ahdisti niin paljon, kun en ollut oppikirjakuvaus synnytysmasennuspotilaasta.

Kauhukuvat siitä, että lapselle tapahtuisi jotain, sen sijaan herättivät tuoreen äidin joskus jopa yöuniltaan. Myös vauvanhoito-oppaiden varoitukset ja verkkojulkaisujen otsikot ahdistivat.

Kuten myös ymmärrys siitä, kuinka täysin lapsi on muiden armoilla ja mitä avuttomalle vastasyntyneelle voisi tehdä, jos olisi hirviö. Kuinka paljon valtaa ja vastuuta vanhemmalla on lapseensa.

– Ymmärsin, että samanlainen tila sai jotkut äidit surmaamaan lapsensa ja tietyllä tavalla ymmärsin heitä – hyvin etäisesti mutta kuitenkin. Ymmärsin, että masennus ja lapsivuodepsykoosi voivat ajaa tilaan, jossa äiti kokee, että kuolema on parempi vaihtoehto kuin elämä sekä itselle että omalle lapselle.

Yksinäisyys suurin ongelma

Neuvolahoitajan avustuksella Naakka pääsi kuitenkin pian lääkäriin ja terapiaan. Ensimmäisellä lääkäritapaamisella Naakka häpesi tunteitaan siitä, että hänellä on terve, hyvinvoiva ja nukkuva lapsi, mutta hän oli silti onneton. Hän sai reseptin masennuslääkkeisiin, joita oli käyttänyt myös ennen raskautta ahdistushäiriöönsä.

Pian Naakka aloitti myös viikoittaiset terapiakäyntinsä. Keskusteluissa toistuivat samat teemat: hän koki ahdistusta siitä, että hän oli niin sidottu vauvaan.

– Hänen tyytyväisyytensä oli täysin riippuvainen minusta. Ellen syöttänyt tai nukuttanut häntä, kannoin häntä ympäriinsä, sillä tiettyyn aikaan päivästä hän oli tyytyväinen vain liikkuvassa sylissä. En kestänyt hetkeäkään sitä, että hän itki.

Eniten Naakka puhui terapeuttinsa kanssa siitä, kuinka häntä pelotti ja ahdisti olla vauvan kanssa kahdestaan. Syvimmäksi ongelmaksi hänelle muodostui se, ettei hän osannut tehdä mitään yksinäisyydelleen. Vaikka Naakan miehen Jaakon elämä tuntui jatkuvan entiseen malliin vauvan syntymisen jälkeen, tunsi hän itse olevansa loukussa omassa kodissaan.

Terapeutti yritti keksiä Naakalle konkreettisia apukeinoja, kuten ystävien pyytämistä kylään tai uusien, samassa elämäntilanteessa olevien ystävien etsimistä. Naakasta kuitenkin tuntui, että ystävät olisivat tuoneet liikaa paineita, eikä siksi halunnut ketään kotiinsa. Myös vieraiden ihmisten tapaaminen esimerkiksi erilaisissa äiti-lapsikerhoissa oli liian suuri kynnys, jonka ylittämiseen hänellä ei ollut voimia.

– Näytti, että kaikki muut äidit viilettivät virtaviivaisten kaupunkirattaidensa kanssa Helsingin kaduilla ja kahviloissa. Tapasivat toisiaan viimeisen päälle puettujen pienokaistensa kanssa jo seuraavalla viikolla synnytyksestä.

Kuukautiset toivat valon

Vaikka Naakka koki masennuslääkkeiden alkavan tehota jo viikossa, jyräsivät hormonit kuitenkin niiden orastavan vaikutuksen. Terapiaistunnot antoivat kuitenkin ahaa-elämyksiä ja Naakka oppi ymmärtämään itseään, miestään ja lastaan paremmin.

Ahdistus oli silti läsnä koko ajan ja alakuloisuus normaali olotila.

– Ajattelin, että synnytys oli niksauttanut pysyvästi jotakin aivoissani väärään asentoon. En uskonut, että voisin enää koskaan olla onnellinen.

Naakka kaipasi töiden pariin ja poti siitä huonoa omaatuntoa. Toisaalta hän halusi samaan aikaan hoivata lastaan ikuisesti omassa kuplassaan. Ristiriita sekoitti hänen päätään.

Lopullinen helpotuksen tunne tuli kuitenkin äkkiä ja yllättäen, jolloin lapsi oli puolivuotias. Tämä hetki oli se, kun kuukautiskivut kouristivat ensimmäisen kerran synnytyksen jälkeen. Tämä elvytti Naakan ja hänestä tuntui, kuin joku olisi sytyttänyt valon.

Kuukautiskierto vei mukanaan epämääräisen pahan olon. Naakka uskoo tämän johtuvan hormoneista, joiden hän vaistosi jo ennen tervehtymistään näytelleen suurta osaa masennuksessa.

– Kun masennus viimein kaikkosi, tuntui kuin olisin maannut puoli vuotta haudassa ja nyt joku oli tullut ja nostanut yksitellen jokaisen kivenmurikan päältäni. Pystyin taas hengittämään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?