Vanhempien juominen pilasi joulun – ja toisilla koko elämän: ”Isä sammui heti lahjojenjaon jälkeen”

Ilta-Sanomien lukijat muistelivat lapsuuttaan päihdeperheessä. Moneen pelko ja turvattomuus jättivät pitkäaikaiset jäljet.

Ilta-Sanomien lukijat kertoivat omia kokemuksiaan vanhempien päihteidenkäytöstä.

20.12.2017 19:37

Ilta-Sanomat uutisoi maanantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Sata lasissa -tutkimushankkeen yhteydessä toteutetusta kirjasta Sukupolvien sillat ja kasvamisen karikot.

Suomessa elää parhaillaan 70 000 lasta perheessä, jossa ainakin toisella vanhemmista on vakava alkoholi- tai huumeongelma. Se on kuusi prosenttia kaikista alaikäisistä lapsista. Ja luku on vain jäävuoren huippu, sillä luku ei sisällä niitä vanhempia, joiden päihdeongelmista ei ole terveydenhoidon tai sosiaalihuollon rekistereissä tietoja.

Kirjaan oli haastateltu suomalaisia päihdeperheessä eläneitä nuoria. Voit lukea Ilta-Sanomien artikkelin aiheesta täältä.

Nuorten tarinat kirvoittivat keskustelua lukijoiden keskuudessa. Moni muisteli omaa elämäänsä päihdeperheessä.

Useassa lukijan tarinassa toistuivat pelon ja hermostuneisuuden ilmapiiri, jossa he olivat vanhempien alkoholinkäytön takia eläneet.

Vanhemman tai vanhempien juopottelu saattaa ahdistaa vielä eläkeiässä.

Monella vanhemman tai vanhempien alkoholinkäyttö varjosti myös joulunpyhiä.

”Isäni oli niin sanottu tuurijuoppo. Lapsena joka joulun alla oli ilmapiiri hermostunut. Isällä oli säännöllisesti ennen joulua pidempi putki päällä. Äiti ja me lapset jännäsimme, ehtiikö isä selvitä aatoksi. Kyllä ehti, jotenkin hän kokosi itsensä eikä ryypännyt yhtenäkään jouluna. Kyllä se jätti meihin lapsiin jäljet. Omien lasteni kohdalla on tullut oltua hermona siitä, tuleeko pojista samanlaisia tuurijuoppoja kuin isästäni.”

– KST

”Vanhempien juominen on pilannut minulta joka ikisen joulun, jonka olen viettänyt heidän kanssaan saman katon alla lapsena tai aikuisena. Nykyään en edes lähetä joulukorttia, juna meni jo. Aloin pelätä jouluja ja kaikkia muita juhlapyhiä, koska mistään lupauksista huolimatta he eivät koskaan olleet selviä. En vieläkään nauti joulunajasta, vaikka saan viettää sen rauhassa ja tietäen, ettei kukaan kaadu joulukuuseen. Siihen liittyy epämääräistä surua ja ahdistuneisuutta.”

– kuumailmapallo

”Juhlapyhistä joulu ja pääsiäinen olivat ainoat, jolloin ei tarvinnut pelätä. Silloin famu tuli kanssamme juhlimaan, eikä isä lätrännyt viinan kanssa. Mitä nyt kuppia teki jouluna erikseen muista, mutta ei riitaa haastanut tai ahdistellut. Muina pyhinä kyllä.”

– pelokas lapsuus

”Olen jo eläkeiässä ja vieläkin ahdistaa isän juopottelu. Jouluna ja juhannuksena ahdistaa kaikista eniten. Näen vieläkin painajaisia, kun hän uhkaili tappaa koko perheen. Äiti siivosi jouluksi, ja isä tuli kännipäissään kotiin ja heitti kinkut sun muut pihalle. Kamala oli kyllä lapsuus. Siitä tulisi paksu kirja, jos kaikki kertoisi. Viina ei ole mikään hupijuttu monelle. Isä pilasi ainakin mun elämäni.”

Alkiksen tytär

”Hyvin tyypillistä oli aattona, että isä sammui heti lahjojenjaon jälkeen. Se häpeä oli valtava, kun vieraita oli vielä kylässä. Joskus kaatui ruokapöytä, kun isäni sammui jo siinä. Inhoan edelleen kaikkia juhlia.”

–Lapsi 70-luvulta

”Vuosi vuodelta äitini juominen on mennyt hullummaksi. Tänä vuonna hänelle on kaikki rasitetta: lapsenlapset, joulunvietto ja -laitto, ruoat ja lahjat. Hän on siis tulossa meille joulunviettoon, joten valmiiseen pöytään vaan tarvitsee astella. Ilmeisesti parempi ratkaisu hänelle olisi viettää joulua pullon kanssa. Säälittää lapset, jotka jäävät toiseksi pullolle.”

–Pysyköön poissa

 

Moni lukija kertoo, että vanhempien tai toisen vanhemman alkoholismi on jättänyt jäljet pitkälle omaan elämään, vaikka tapahtumista on jo aikaa. Moni on joutunut myös itsenäistymään varhain.

”Mä luulin 25 vuotta, että isä kuolee kaatumalla tai autolla tai viinaan. Haimasyöpä sen sitten vei. Isäni luonne oli rauhallinen ja kaunis, mutta huolissaan olo vuosia ja itsenäistyminen 5-vuotiaana jätti meille lapsille tietynlaisen luonteen. En osannut haaveilla perheestä nuorena, koska mallia ei ollut ja oma koti oli vain paikka, jossa sai lähinnä vain ruokaa, jonka toi äiti. Siinä sitten lähinnä ihmettelin elämää nuorena, ja vasta nyt 40-vuotiaana olen valmis perhe-elämään.”

yksi vaan

”Itseä jäänyt vaivaamaan nukahtamisvaikeudet. Riitelyä ja huutamista oli päivittäin, oli kouluviikko tai ei. Pahinta ei ollut meteli, vaan sen yhtäkkinen loppuminen tömähdyksen kanssa. Silloin ponkaistiin pikkuveljen kanssa sängystä ylös salamana keittiöön yleensä äidin eteen, ettei isä tapa. En osaa vieläkään nukahtaa nopeasti, vaan menee yleensä ainakin tunti, ja olen hyvin herkkäuninen. En toivoisi samanlaista lapsuutta kenellekään. Mielenkiintoinen taito kehittyi meille molemmille: huomaamme vielä vuosienkin päästä kotoa muuttamisesta, jos vanhemmat ovat nauttineet edes yhden oluen. Sen kuulee äänestä jopa puhelimen kautta, vaikkei kukaan muu huomaa heidän ottaneen mitään.”

Alkoholistien lapsi

”Minun vanhempani kävivät töissä. Viikonloput he ottivat ja yleensä saunan jälkeen alkoi mekkala ja kinaaminen. Pienimmät lapset nukkuivat. Minä vanhimpana nukuin toinen silmä ja korva auki. Välillä alkoi kolina ja rytinä. Minä ryntäsin hakemaan naapuria apuun. Lasten päälle ei koskaan käyty. Päinvastoin, isä kävi silittelemässä ja sanomassa: ’Ei mitään hätää, äidin kanssa vaan vähän eri mieltä’. Ei kai siitä voinut noin vaan lähteä maailmalle ja jättää pienempiä. Tosin aika nuorena avioiduin. Siltikin vielä kävin usein kotona vahtimassa viikonloput.”

muistoja

”Isä oli alkoholisti. Sodassa traumatisoitunut, viinalla mieltään hoiti. Tilanne paheni ja paheni, eikä kukaan auttanut. Me lapset kärsimme. Minua kiusattiin koulussa. Hävetti kotiolot. Äitiparka jaksoi jotenkin eikä onneksi sortunut viinaan. Huutoa ja mylvimistä joka yö. Univelkaa. Pelkoa. Turvattomuutta. Juoppoja äijiä ryypiskelemässä meillä kotona. Selvittiin hengissä. Vaikka olenkin jo aikuinen, muutun joskus pelokkaaksi 10–15-vuotiaaksi lapseksi, kun kuulen tai näen humalaista örvellystä.”

mai

”Nukun vieläkin parhaiten nalle kainalossa, tai tyyny, ja olen aikuinen. Lapsena laitoin koko sänkyni reunat kiertämään pehmoleluja ja kuvittelin että ne antavat turvan. Olin yöt ihan yksin ja odotin, että ovi aukeaa keskellä yötä, odotin isää tulevan humalassa ja kello 01 tai 03, kun äiti tuli normaalista yötöistä. Isä tuli, mutta se lapsen pelko ja tärinä. Kerran hänellä oli haava kaatumisesta ja tärisin, kun teki niin pahaa. Ei minua kukaan peitellyt, mummo parin viikon ajan. Tuskin edes tarkistivat, että olin siellä nukkumassa. Olin lapsena aika näkymätön ja ujo.”

lapsi 122

”Koko lapsuus painajaisia ja heräämisiä ja valvomista. 1980-luvulla lapsena huutelin kerrostalon pihassa, kuka naapuri ottaisi minut yöksi, kotiin en yksin halunnut mennä odottamaan.”

oppia

”Muistan hädin tuskin aikoja, kun vanhemmat eivät vielä juoneet. Se alkoi ollessani 7–8-vuotias ja paheni vuosi vuodelta. Vuosien ajan jatkuvia tappeluita, huutoa, ahdistusta, pelkoa. Juoksin joskus aggressiivista isääni karkuun kiilaten oven niin, ettei hän päässyt sisään. Muistan miten teininä raivosin äidilleni, kun hän ei lakannut huutamasta koko yönä. Huusin ja huusin ja lopulta löin häntä avokämmenellä, sillä hän vain jatkoi enkä ollut saanut koko viikonloppuna nukuttua. Isä sammui mihin sattuu, äiti ulvoi koko yön surkeaa elämäänsä.”

Maria

Monella lukijalla päihdeperheessä varttuminen on jättänyt jälkeensä muun muassa univaikeuksia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?