Ajatus tarjousjauhelihaa metsästävästä ”prismaperheestä” viivyttää lastenhankintaa – vauvapalstalla kerrotaan nyt, mikä siinä on niin kamalaa - Perhe - Ilta-Sanomat

Ajatus tarjous­jauhelihaa metsästävästä ”prismaperheestä” viivyttää lastenhankintaa – vauvapalstalla kerrotaan nyt, mikä siinä on niin kamalaa

Väestöliiton uudessa perhebarometrissä selvitettiin syitä siihen, miksi nuoret aikuiset siirtävät vanhemmaksi tulemistaan yhä myöhemmäksi.

”Prismaperheen” mielikuva on yksi syistä, miksi nuoret aikuiset eivät ole tällä hetkellä innostuneita lastenhankinnasta.

13.12.2017 15:51

Lapsiperhearki ei houkuta, tasa-arvo ontuu, vaativa työelämä pelottaa. Muun muassa tällaisia vastauksia saatiin, kun Väestöliitto selvitti vuosittaisessa perhebarometrissään syitä siihen, miksi nuoret aikuiset lykkäävät vanhemmaksi tulemistaan. Syntyvyys laskee Suomessa nyt seitsemättä vuotta.

Miksi vanhemmuutta lykätään? -perhebarometriä varten haastateltiin nuoria aikuisia heidän lastensaantitoiveistaan sekä elämänsuunnitelmistaan.

Vaikka sopivan kumppanin puute on este lapsen hankinnalle, niin lapsettomuus lisääntyy myös puolison kanssa elävillä aikuisilla. Opiskeluvuodet, huoli työmarkkinoista ja pidentyneen nuoruuden kulttuuri vaikuttavat perheellistymisen ajankohtaan.

Suomalaiset saavat lapsensa tällä hetkellä myöhemmin kuin mitä he pitävät ihanteellisena. Ero ihanteellisen iän ja toteutuneen iän välillä on erityisen suuri korkeasti koulutetuilla miehillä ja naisilla.

Ruuhkavuosista tulee yhä kiireisempiä

Yksi syy lykkääntymiselle on se, että lapsi halutaan saada niin sanotusti ”valmiiseen elämään”. Perhebarometriin haastatellut nuoret korostivat sukupuolesta ja koulutustasosta riippumatta elämäntilanteen vakautta, omaa kypsyyttä ja toimivan parisuhteen merkitystä lastensaannin edellytyksinä.

Lapsia suunnitellaan aikaisintaan silloin, kun opinnot on saatu valmiiksi ja töitä tehty muutama vuosi. Lisäksi sisarusten halutaan usein syntyvän tiheästi, jotta pikkulapsivaihe saataisiin hoidettua nopeasti alta pois.

– Näin ollen sekä työelämän että pienten lasten hoidon vaativimmat vuodet sijoittuvat samaan ja yhä lyhyempään ajanjaksoon. Vallitseva perhemalli on todellinen resepti ruuhkavuosille, toteaa Anna Rotkirch, Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen johtaja ja yksi barometrin tekijöistä, tiedotteessa.

Kiireisimmän työura- ja pikkulapsivaiheen pakkautuminen samoihin vuosiin johtaa siihen, että monien nuorten aikuisten mielikuvissa vanhemmuus näyttäytyy vaativana elämänvaiheena, jossa ei ole sijaa omalle ajalle tai elämälle.

Lapsettomilla nuorilla aikuisilla on hyvin vähän myönteisiä mielikuvia elämisestä pienten lasten kanssa, erityisesti silloin, jos omassa elämässä ei ole luontevaa yhteyttä lapsiin.

Myös tasa-arvo nousi haastatteluissa esille. Tällä hetkellä naiset kantavat selvästi miehiä suuremman riskin perheellistymisen vaikutuksista omaan elintasoon ja työuraan. Erityisesti korkeammin koulutetut naiset kokivat hankalaksi sovittaa yhteen äitiyttä ja työelämän vaatimuksia.

Monilla on pelkona myös se, että lapsen saaminen nuorena merkitsee paikalleen jämähtämistä ja alempaa elintasoa. Muut mielenkiintoiset asiat ovat nousseet yhä tärkeämmiksi syiksi lykätä lasten saantia.

Nuoret aikuiset pohtivat, mihin ryhmään he haluavat kuulua: ovatko he osa matkustelevaa, elämästä nauttivaa ja huolista vapaata lapsettomien joukkoa vai kuuluvatko he tuulipuvuissa suhisteleviin alennusjauhelihaa metsästäviin ”prismaperheisiin”.

Lasten hankinta ei ole trendikästä eikä kunnianhimoista

Helsingin Sanomien kirjoitettua tiistaina perhebarometristä sekä prismaperheistä heräsi Vauva.fi-palstalla keskustelu siitä, mikä tällaisissa keskiluokkaisissa, automarketeissa suhaavissa ydinperheissä on niin kamalaa.

Nuorten aikuisten mielikuvissa ”prismaperhe” lisäksi asuu taajamassa isossa omakotitalossa, jonka pihalla seisovat Volvo ja kultainennoutaja. Mutta miksi nämä asiat heikentävät nuorten aikuisten perheellistymishaluja?

– Keskiluokkainen lapsiperhe-elämä kuulostaa tylsältä, jos sitä vertaa keskiluokkaiseen kahden keskituloisen aikuisen elämään. Luovut brunsseista, illanistujaisista kaveripariskunnilla, pitkistä viikonlopuista Keski-Euroopassa ja intensiivisestä harrastamisesta. Tilalle saat noroviruksen ja parvorokon, ruuhkaisen Prisman, loputtoman riittämättömyyden tunteen ja sen, ettei ole aikaa ja/tai varaa tehdä enää niitä asioita, jotka aiemmin tuottivat iloa, kun aika menee päiväkodin joulujuhlaan/kurahousujen ostamiseen/lapsen nukuttamiseen 1,5 h joka ilta ja raha niihin kurahousuihin/terveysvakuutukseen/päivähoitoon, kommentoi eräs keskustelija.

– Se ei tue tämän hetken trendiä. Sitä, missä on tärkeä olla menevä, osallistuva ja tyylikäs. Kahdeksasta neljään arki, kotona odottavat kotityöt ja ilta odotellen, että lapset saadaan nukkumaan kuulostaa täysin muulta, mitä haetaan nyt, pohti toinen.

– Kuten aiempi kirjoittaja totesi, se kuulostaa tylsältä. Ja keskinkertaiselta. Ja kunnianhimottomalta. Ja pysähtyneeltä. Ja kulahtaneelta. Ja pakotetulta, luetteli kolmas.

– Minun viitekehykseni on akateemisesti koulutetut kaupunkilaisnaiset, eikä yhdessäkään tutussa lapsiperheessä IHAN OIKEASTI vastuu jakaudu 50/50. Kyllä se on äiti, joka jää kotiin jos lapsi on vaikeasti vammainen, se on äiti, joka saa syyt niskoilleen, jos lapsi unohtaa uimapuvun koulu-uinnilta ja se on äiti, joka jatkuvasti kipuilee sitä, onko riittävän hyvä, kun ympärillä kaikki asiantuntijoista kadunmiehiin kertovat, miten niitä lapsia kuuluu kasvattaa, kertoo eräs.

– Keskiluokkainen ydinperhe mielletään hyvin usein keski-ikäisten elämäntavaksi. Eivät alle kolmekymppiset halua vielä keski-ikäistyä. He haluavat vielä nauttia elämästään, harrastaa, matkustella, tavata ystäviään jne. Tehdä asioita ex-tempore. Sitten, kun he ovat kokeneet asioita tarpeeksi paljon, on aika rauhoittua. Keskiluokkainen ydinperhe alkaa kiinnostaa sitten, kun tullaan keski-ikään, joku kommentoi.

– Olen katsonut läheltä, kun toinen vanhempi on huomannut, ettei lapsiperhe-elämä olekaan sitä, mitä hän haluaa. Erohan siinä tuli, ja lapset ovat pääasiassa toisella vanhemmalla. Pidän kyllä lapsista, mutta omia en halua. En halua edellä mainittua tapausta läheltä seuranneena muutaman vuoden päästä havahtua siihen, että kadun lasten hankintaa. Eivät ne lapset ole mitään kertakäyttötavaroita, jotka voi sysätä syrjään halutessaan, toteaa eräs.

– En ole koskaan tarvinnut mielikuvia tai stereotypioita kauhistelun aiheeksi. Riittää, kun käyn jollain kaverillani tai sukulaisellani, joilla on lapsia. Hoiva- ja suvunjatkamisviettini on yksinkertaisesti pienempi kuin vapaudenkaipuuni, kertoo eräs keskustelija.

– Voin myöntää ihan rehellisesti, että minusta on ihanaa voida keskittyä itsekkäästi vain omiin tarpeisiini. Voin vapaasti tehdä niitä asioita, jotka tuottavat minulle iloa. Näitä asioita ovat esimerkiksi aamuun asti kestävät illanvietot ystävien kanssa, uppoutuminen mielenkiintoiseen työprojektiin, koko iltapäivän kestävä seksimaraton miehen kanssa silloin, kun siltä tuntuu, matkustelu ja yleisesti ottaen mahdollisuus vaihtaa työpaikkaa tai jättää kaikki siltä seisomalta ja muuttaa vaikka toiselle puolelle maapalloa, jos siltä tuntuu. Se on se vapaus, josta en luopuisi mistään hinnasta, kirjoitti yksi.

– Luulen, että suurin syy sille, ettei lapsia hankita, on työelämän arvaamattomuus. Olen itse korkeasti koulutettu ja menen pätkätyöstä toiseen. Pätkien välillä haen työpaikkaa ja stressaan rahasta, töiden saantia, kaikkea. Kun työpätkät alkavat, stressaan silti, koska tiedän että työt loppuvat aikanaan, ja työnhakurumba alkaa uudestaan. En missään nimessä hankkisi lasta sekoittamaan tätä kuviota entisestään. Pitää varmaan kouluttautua hoitoalalle, ei tarvitse huolehtia töiden saannista, pohti eräs.

Ei lapsen kanssa ole pakko elää ”prismaelämää”

Ei koko keskustelu kuitenkaan pelkkää lapsiperhe-elämän kauhistelua ollut. Näin muutamat vanhemmuuden valinneet kommentoivat omia valintojaan:

– Kyllä minuakin kammoksuttaa stereotyyppinen Prisma-perhe, mutta omalta osaltani voin kertoa, että:

- aloitin liikunnan harrastamisen vasta lapsen (nyt 4-vuotias) syntymän jälkeen, aiemmin olin sohvaperuna

- lauantai-iltana voi sekä koota legoja että (lapsen mentyä nukkumaan) katsoa esim. leffaa

- meidän lapsella on erittäin hyvä musiikkimaku, ja lastenmusiikkia ei kuunnella käytännössä yhtään

- ollaan tehty lapsen kanssa lukuisia ulkomaanmatkoja, mukaan lukien 3 (pian 4) kaukomatkaa; Muumimaailmassa ollaan käyty kerran ja se oli aikuisellekin kiva paikka

- lapsensaanti ei millään tapaa velvoita kääntämään anopin perunamaata tai leikittämään lapsen serkkuja!

- lapsenkin kanssa voi käydä rannalla ja kahviloissa (ollaan viety lasta vauvasta asti kahviloihin ja ravintoloihin, joten hän osaa käyttäytyä niissä varsin mallikelpoisesti)

- töistä lähden samaan aikaan kuin ennen lapsensaantia, kotona laitan ruokaa, mutta sitäkin tein jo ennen lapsensaantia; illemmalla saatan rötköttää sohvalla, kun lapsi esim. piirtää tai lukee kirjaa vieressäni taikka sitten lähden salille, kertoi eräs vanhempi.

– Olen epätrendikäs siinä mielessä, että aidosti tykkään lapsiperhe-elämästä. Rakastan lapsiani ja en haluaisi olla lapseton. Ehkä olen masokisti, mutta kyllä tuo epämukavuusalueelle meno ja jaksamisen venyttäminenkin tuntuu tavallaan hyvältä. Kasvaa henkisesti ja tuntee elävänsä, kun kaikki ei ole helppoa tai merkityksetöntä. Enkä nyt sano, että lapsettomien elämä olisi sellaista. Silti tuollainen omakotitalo,koira ja farmari-elämä tuntuu vähän ahdistavalta. Me asumme keskustassa, kerrostalossa ja vieläpä vuokralla. Autoakaan ei ole. Monen mielestä varmaan kamala ja tilapäinen ratkaisu lapsiperheelle, mutta me viihdytään ja tykätään elämästä näin, kertoo yksi.

– Minulla on vain yksi lapsi ja toista en halua, vaikka mies on välillä puhunut siitä. En pilaa enää yöuniani tai lisää vapaaehtoisesti työtaakkaani, kun teen ehkä 80–90 prosenttia kotitöistä. Olen luopunut toivosta sen suhteen, että meillä jaettaisiin kotityöt 50/50. Olen kuitenkin ihan suht tyytyväinen elämääni. Vapaa-aikaa jää kuitenkin ja yritän hyväksyä sen, että meillä ei ole tolkuttoman siistiä. Siivotaan 1–2 viikon välein, vaatteita ei pääsääntöisesti silitetä, ruokaa laitetaan, vaatteet pestään ja kuivataan pääsääntöisesti rummussa, lumityöt ja nurmikonleikkuu tehdään, kun huvittaa, kirjoitti eräs.

– Me kävimme ensimmäistä kertaa syntymän jälkeen brunssilla kun lapsi noin kuukauden ja yhdet illanistujaiset oli juuri meillä (toki välissä vauvan nukutus itsellä). Liikuntaa harrastaa kumpikin pari kertaa viikossa (ei aina onnistu). Jos nyt jostain olen luopunut, niin humalassa en ole ollut raskaaksi tulon jälkeen. Ja totta kai elämä on täysin toisenlaista, koska kaikessa pitää huomioida vauva ja suunnitella enemmän. Mutta näen silti, ettei ole pakko lapsenkaan kanssa elää "prismaelämää", tiivisti eräs ajatuksensa.

Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat sekä Vauva.fi kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?