Kollegoiden kuittailua ja silmien pyörittelyä – kolme isää paljastaa, miten töissä reagoitiin päätökseen jäädä kotiin lapsen kanssa

Julkaistu:

Me Naiset
”Ohhoh, meinaatpas olla pois pitkän pätkän. Aiot siis ihan tosissasi viettää lasten kanssa aikaa kotona?”
Tasa-arvo ei ole vielä miehilläkään valmis, erityisesti vanhempainvapaisiin liittyen. THL:n tuoreen selvityksen mukaan kotihoidon tuen saajista isien osuus on vain 6,9 prosenttia.

Kysyimme kolmelta kotona lapsiaan hoitaneelta isältä, mitä heidän työnantajansa sanoivat, kun he ilmoittivat halustaan jäädä kotiin.

MEDIA-ALALLA TYÖSKENTELEVÄ ISÄ, 35, KAKSI LASTA, OLI KOTONA LASTEN KANSSA 7 KK JA 10 KK

”Jo raskausaikana kerroin pomolleni, että aion olla lapsen kanssa kotona yhtä pitkään kuin vaimoni, eli seitsemän kuukautta. Pomo onnitteli, mutta naamasta näin, että hän valahti vakavaksi ja oli hetken hiljaa. Hän vaikutti yllättyneeltä siitä, että aion olla pois niin pitkään, mutta ei sanonut siitä mitään.

Lue myös: ”Sain potkut, koska olin raskaana” – naiset kertovat, miksi raskautta pyydetään pomolta anteeksi

Kollegat kommentoivat asiaa kevyemmin, tyyliin: ”Ohhoh, meinaatpas olla pois pitkän pätkän. Aiot siis ihan tosissasi viettää lasten kanssa aikaa kotona?

Kun ilmoitin jääväni kotiin myös toisen lapsen kanssa, pääsin helpommalla, sillä päätöstäni osattiin jo odottaa. Silloin olin pois vielä pidemmän pätkän, kymmenen kuukautta.

Töihin palatessani eräs toinen pomo – vanhempi, lapseton nainen – vitsaili, että onneksi sinulla on jo lapsikiintiö täynnä. En kuitenkaan ottanut siitä itseeni. On ihan ymmärrettävää, että esimiehet miettivät, milloin alaiset ovat paikalla.

Edelleen teen nelipäiväistä viikkoa. Sillä on ollut iso vaikutus perhe-arkeemme. Jaksamme kaikki paremmin.”

TIETOTEKNIKKO, 38, KAKSI LASTA, OLI ENSIMMÄISEN LAPSEN KANSSA KOTONA NELJÄ KUUKAUTTA

”Kerroin suoraviivaisesti pomolleni jääväni lapsen kanssa kotiin noin puoli vuotta ennen perhevapaiden alkua. Hän otti asian vastaan ilmoitusasiana, eikä yrittänyt vaikuttaa siihen, milloin vapaani pidän. Uskon hänen suhtautuneen asiaan leppoisasti siksi, että olen töissä korkeakoulussa, jossa ei ole tulospaineita.

Kun olin perhevapaalla, työpaikallamme järjestettiin yt-neuvottelut ja monet alaisistani irtisanottiin. Tunsin morkkista, etten ollut paikalla, sillä esimiehenä minun tehtäväni olisi ollut olla alaisteni tukena. Toki samaan aikaan oli helpottavaa, ettei minun tarvinnut pohtia irtisanomisia, vaan pystyin keskittymään perheeseeni.

Työkaverini vinoilivat minulle, että osasitpas hyvin ajoittaa vapaasi. Mutta se oli ihan ystävällishenkistä naljailua. Ei kukaan ainakaan päin naamaa sanonut minulle mitään ilkeää.

Olisin halunnut olla kotona pidempäänkin kuin neljä kuukautta, mutta taloudellisista syistä minun piti palata töihin. Tällä hetkellä toinen lapsemme on vauva. Ajatuksen tasolla voisin jäädä hänenkin kanssaan kotiin. Olemme kuitenkin juuri ostaneet uuden asunnon, joten rahaa tarvitaan.”

MAINOSALAN YRITTÄJÄ, 34, KAKSI LASTA, OLI MOLEMPIEN KANSSA KOTONA PUOLI VUOTTA:

”Vaikka olen yrittäjä, minulle oli itsestäänselvää, että jään lasten kanssa kotiin, koska halusin sitä. Ilmoitin siitä osalle asiakkaistani, mutten kaikille.

Asia otettiin pääosin vastaan positiivisesti. Joitakin asiakkaitani harmitti, kun kieltäydyin töistä perhesyihin vedoten. Mitään peruuttamatonta ei kuitenkaan tapahtunut ja he soittivat minulle työasioissa myöhemmin uudestaan.

Positiiviseen vastaanottoon vaikutti varmaankin se, että tein satunnaisia työkeikkoja lastenhoidon ohellakin. Kun kävin töissä, isovanhemmat vahtivat lapsia. Ilman heitä tilanteeni olisi ollut hankalampi. Satunnainen työnteko oli tärkeää minulle, koska se oli mielekästä, sain siitä rahaa ja pystyin ylläpitämään asiakassuhteita.

Olin kotona puoli vuotta per lapsi ja olisin voinut olla kauemminkin, mutta lastenhoidon sumpliminen oli lopulta aikamoista säätöä. Asiat ovat helpommin nyt, kun lapset ovat päiväkodissa.”

Lue myös:

”Normaali terve elämäntapa on turvattava” – 11 äitiä kertoo, miksi he rahoittavat aikuisten lastensa elämää

Nyt puhuvat esimiehet työn varjopuolista: ”Korkeasti koulutetuista tulee työpaikalla kuin päiväkotilapsia”

Oireiden suurentelua, nukkumispäiviä ja morkkista – nyt puhuvat saikuttajat!

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt