Enni, Eine

Perhe

IS:n Joulutarinakisa alkaa taas – kirjoita ja osallistu!

Julkaistu:

Ilta-Sanomien järjestämä alakoululaisten kirjoituskilpailu järjestettiin yhdeksättä kertaa. Tänä vuonna aiheena oli erikoinen joulu.
HUOM! IS:n joulutarinakisa on päättynyt. Voit lukea kaikkien kategorioiden voittajakertomukset täällä ja kakkoseksi sekä kolmoseksi sijoittuneet tarinat täällä.

Perinteiset joulutarinat tuovat vuodesta toiseen koteihin lämpöä ja iloa. Jo yhdeksättä kertaa Ilta-Sanomat juhlistaa joulutarinoiden perinteitä lapsille suunnatulla jouluaiheisella kirjoituskilpailulla.

Joulutarinakisaan voivat osallistua 6–13-vuotiaat alakoululaiset (ala-asteen oppilaat). Aiheena on tänä vuonna ”Olipa erikoinen joulu!”.

Voittajat valitsee tuttuun tapaan lasten- ja nuortenkirjailija Tittamari Marttinen. Hän valitsee voittajan esiraadin suorittaman seulonnan jälkeen.

JOULUTARINAKISAAN osallistuva kirjoitus voi olla suorasanainen tai runomuodossa, satu tai muu kertomus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kisassa on kolme sarjaa eri ikäluokille. Sarjan paras palkitaan 200 euron rahapalkinnolla, ja toinen ja kolmas saavat laadukkaan nuortenkirjan.

Myös koululuokka voi osallistua Joulutarinakisaan. Kaikki luokan tarinat voi toimittaa kilpailuun, mutta toivomme, että luokka yhdessä tai opettaja valitsee kolme parasta tarinaa ja merkitsee ne.

Voittajat kerrotaan lauantaina 23. joulukuuta Ilta-Sanomissa, jossa julkaisemme myös tarinoista parhaat. Julkaisemme tarinoita lehdessä myös sitä aiemmin. Voittajiin otetaan yhteyttä myös suoraan.

Kirjoitukset tulee palauttaa viimeistään sunnuntaina 10. joulukuuta sähköpostitse sarjan omaan osoitteeseen. Luemme vain suoraan sähköpostilomakkeella olevat tarinat, emme avaa liitteitä.

Kilpailutarinoita julkaistaan Joulutarinakalenterissa Ilta-Sanomien lehdessä sekä osoitteessa www.is.fi/joulutarina.

Lisätietoja voi kysyä sähköpostitse osoitteessa joulutarina@iltasanomat.fi

Näin osallistut Joulutarinakisaan

1. Kirjoita tarinasi aiheesta ”Olipa erikoinen joulu” viimeistään sunnuntaina 10.12.2017. Se voi olla myös runo. Se saa olla pituudeltaan korkeintaan 2800 merkkiä välilyönteineen. Mittaa tarina ennen lähettämistä.

2. Laita tarinasi alkuun nämä tiedot:
  • Nimi
  • Syntymäaika
  • Koulu ja luokka
  • Kotiosoite
  • Puhelinnumero ja sähköpostiosoite, joista sinut tai vanhempasi tavoittaa.
3. Lähetä tarina viimeistään sunnuntaina 10.12.2017. Jos et osaa tai voi kirjoittaa itse tietokoneella, pyydä aikuista avuksi. Otamme vastaan vain sähköpostilla lähetettyjä tarinoita.

4. Lähetä tarinasi oman sarjasi sähköpostiosoitteeseen:
  • 6–8-vuotiaat: joulutarina.A@iltasanomat.fi
  • 9–10-vuotiaat: joulutarina.B@iltasanomat.fi
  • 11–13-vuotiaat: joulutarina.C@iltasanomat.fi
Sarjan valinnassa ratkaisee se, minkä ikäinen olet 10.12.2017.

5. Kirjoitustaitoiset esikoululaiset voivat halutessaan osallistua A-sarjaan. Yläasteen oppilaat eli 7.–10.-luokkalaiset eivät voi osallistua kilpailuun. Voit myös kirjoittaa yhdessä kaverin kanssa.

HUOM! Älä lähetä tarinaa sähköpostin liitetiedostona – luemme vain suoraan sähköpostilomakkeella olevat tarinat, emme avaa liitteitä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

  2. 2

    Uusia pankkihuijauksia liikkeellä – viestissä on vihje sen alkuperästä

  3. 3

    Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

  4. 4

    Ylen kirjeenvaihtajaa vaadittiin riisuutumaan Israelissa – Yle: ”Emme hyväksy toimittajamme kohtelua”

  5. 5

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    Tästä selvityksestä Venäjä älähti – sotilasprofessori: ”Osoittaa, että USA on vakavissaan Euroopassa”

  8. 8

    Pinkeä olo vatsassa? Vaihda muutama ruoka-aine: turpoaminen ja kipu lievittyvät jopa kolmella neljästä

  9. 9

    Kolme kouluruokaa nousi yli muiden, kun oppilaat saivat päättää ruokalistan

  10. 10

    Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  2. 2

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  3. 3

    Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

  4. 4

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  5. 5

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  6. 6

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  7. 7

    Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

  8. 8

    Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

  9. 9

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  10. 10

    Lauri Marjamäki valitsi olympiajoukkueen – tässä ovat Suomen olympialeijonat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

  2. 2

    Uusia pankkihuijauksia liikkeellä – viestissä on vihje sen alkuperästä

  3. 3

    Tällainen oli Ismo Leikolan keikka Conan O’Brienin show’ssa – vitsaili kielivaikeuksista: ”Takapuoli on englannin vaikein sana”

  4. 4

    Ylen kirjeenvaihtajaa vaadittiin riisuutumaan Israelissa – Yle: ”Emme hyväksy toimittajamme kohtelua”

  5. 5

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  6. Näytä lisää