Tunnesyöminen voi alkaa jo lapsuudessa – syynä vanhempien tapa lohduttaa herkuilla

Julkaistu:

Ylipaino
Lapset kamppailevat tunnesyömisen kanssa aivan kuten aikuisetkin, selviää tuoreesta norjalaistutkimuksesta.
Pikkulapset, joita vanhemmat ovat lohduttaneet ruoalla, ovat todennäköisemmin tunnesyöppöjä jo koululaisina. Tunnesyöminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi ollessaan masentunut tai surullinen, ihminen reagoi syömällä. Tunnesyöminen on yksi merkittävimmistä ylipainon syistä.

Ruoalla lohduttaminen toimii myös toisin päin. Vanhemmat, joiden lapset reagoivat helposti ruoalla lohduttamiseen, syöttivät helpommin lapsiaan tämän tunnetilojen mukaan. Tutkijat havaitsivat, että tunnesyömisestä tulee näin itseään ruokkiva kehä.

Tutkimuksessa seurattiin yli 800 nelivuotiasta norjalaislasta. Lapset tutkittiin uudelleen 6-, 8- ja 10-vuotiaina. Jossain määrin tunnesyöviä lapsista oli 65 prosenttia, mutta tutkijat havaitsivat, että ikävuodet 4 ja 6 olivat kaikkein ratkaisevimpia ennustamaan sitä, jäikö tunnesyömisestä lapsille elinikäinen malli.

Etenkin voimakkaat, hallitsemattomat negatiiviset tunteet nelivuotiaana lisäsivät riskiä tunnesyömiseen kuusivuotiaana. Tutkijat painottavat, että tunnesyömisen kehittymistä voi estää siten, että keksii muita tapoja kuin herkut ja ruoka lohduttaa lasta: halaus ja juttelu ovat parempia vaihtoehtoja. Omien tunteiden tunnistamisen opettelu auttaa myös.

Child Development -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta kertoi tiedesivusto EurekAlert.

Lasten ylipaino yleistyy kovaa vauhtia. Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan 12–18-vuotiaiden ylipainoisuus on lähes kolminkertaistunut neljässä vuosikymmenessä. Toisen tutkimuksen mukaan kouluikäisistä lapsista noin viidesosa on vähintään ylipainoisia.

Sisätautien erikoislääkäri ja professori Pertti Mustajoki kertoo Helsingin Sanomissa, että runsas parikymmentä vuotta sitten lapsilta ei löytynyt verikokeissa kohonneita verensokeriarvoja, mutta nyt löytyy. Esidiabetes on yleistynyt.

Ylipaino altistaa lapset monille terveyshaitoille. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan jopa rasvamaksa on yleistynyt lapsilla ylipainon ja liikaa sokeria sisältävän ruokavalion myötä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt