Kun Marjut Rahkola oli nelivuotias, hänen äitinsä sairastui vakavasti ja menetti osittain liikuntakykynsä.
– Siihen saakka äiti oli ollut perheen moottori, Marjut muistelee.
Ison lapsikatraan emo oli työskennellyt vauvavuosien välissä opettajana ja hoitanut kempeleläisen suurperheen ruoat, pyykit ja kauppakassit.
Äiti toipui hyvin, mutta pysähdyksestä seurasi kaksi kauaskantoista asiaa. Marjutin isä jäi omaishoitajaksi ja otti hetkeksi päävastuun kodista. Samalla sisarukset ja vanhemmat hitsautuivat tiiviiksi yksiköksi, joka pakon edessä oppi puhaltamaan yhteen hiileen. Marjut näki, että hyvä perhe pärjää epätodennäköisissäkin olosuhteissa.
35 vuotta myöhemmin Marjut Rahkola istuu valtavan, kaikuvan teollisuushallin aulassa Helsingin Punavuoressa. Hallin toisella kulmalla majailee Vimma, Marjutin kolmivuotias lastenvaateyritys. Firman lettikuosi on tällä haavaa yksi tekstiilimaailman hittituotteista.
Konepajan urbaani designkeskittymä on melko kaukana siitä, mikä Marjutista alunperin piti tulla. Hänen ensimmäinen ammattinsa oli kätilö. Kahden työuran välissä Marjutista tuli myös suurperheen äiti.
Marjut Rahkola on koulutukseltaan kätilö. –Tavallaan kätilöin itse itseäni kuudesti, Rahkola nauraa.
Teini-ikäisenä Marjut oli perheen lapsista se, joka ei säikkynyt verta tai hoitotoimenpiteitä. Sairaanhoitajaksihan sinun kannattaa alkaa, äiti pohti, ja tytär oli samaa mieltä. Noin vuoden sairaanhoitajaopintojen jälkeen Marjut alkoi harkita suuntautumista kätilöksi.
– Lapsen syntymässä on mystisyyttä, taikaa. Se on elämän mullistava tapahtuma ja täynnä actionia. Synnytyksessä haluaa olla mukana kerran toisensa jälkeen.
Opiskeluvuosinaan Marjut rakastui Jussi Rahkolaan, ja nuoret perustivat pikavauhtia perheen. Esikoispoika Juhana syntyi, kun Marjut oli 22-vuotias ja kätilöopintojensa harjoitteluvaiheessa.
– Hoidin tuolloin paljon riskiraskauksia. Eräs samalla osastolla synnyttänyt äiti menehtyi komplikaatioihin. Tuntui, että on maailman suurin ihme, jos oma vauvani syntyy terveenä ja kaikki menee hyvin.
Seuraavien kymmenen vuoden aikana syntyi viisi lasta lisää, ja Jussi ryhtyi yrittäjäksi rakennusalalle. 2002 perhe muutti työprojektien perässä Etelä-Suomeen.
Marjutin kätilönura jäi odottamaan rauhallisempaa aikaa. Synnytyskokemustakin kertyi, mutta eri näkökulmasta.
– Tavallaan kätilöin itse itseäni kuudesti, Marjut naurahtaa.
Jussin yritys vaati intensiivistä työntekoa, ja Marjutista tuntui luontevalta jäädä lasten kanssa kotiin. Vaipanvaihdon rinnalle hän kaipasi silti jotain omaa. Jotain luovaa.
Kirkkaat värit ja erilaiset kuosit kohtaavat Rahkolan tuotteissa.
”Kissamekkoja! Kirkkaita värejä!”
Vuonna 2004 perheeseen saapui kolmen pojan jälkeen tyttö, Aava, ja Marjutin pitkäaikainen ompeluharrastus lähti lentoon. Kissamekkoja! Kirkkaita värejä!
– Se oli retromuodin aikaa. Kiertelin kirpputoreja ja hamstrasin 70-luvun froteekankaita. Oli todella palkitsevaa luoda vauvalle omin käsin jotain tarpeellista.
Myös Marjutin kaksossisko oli vauvansa kanssa kotona. Siskokset pohtivat, miksi Suomesta oli niin hankalaa löytää yksilöllisiä, laadukkaita lastenvaatteita, joita esimerkiksi Tanska ja Ruotsi tuottivat paljon. Puolittain harrastuksena siskokset perustivat verkkokaupan, joka toi pieniä pohjoismaisia vaatemerkkejä. Yritys jäi lyhytikäiseksi, mutta antoi kokemusta bisnesmaailmasta ja eväitä omaan ompelutyöhön.
Vuonna 2009 ystävä vinkkasi itseoppineesta vaatesuunnittelijasta Marimekolle, joka värväsi Marjutin freelancerikseen.
Kolme vuotta Marimekolla antoivat Marjutille paljon, mutta olo alkoi tuntua ahtaalta kansainvälisen yritysjätin leivissä. Kun valmiit vaatteet saapuivat pitkältä liukuhihnalta kauppoihin, Marjut ei aina tunnistanut niissä kädenjälkeään. Ajatus omasta lastenvaateyrityksestä alkoi itää.
Marimekolle suunniteltuihin vaatteisiin ei aina jäänyt näkyviin oma kädenjälki.
Vantaalaisen paritalon lattiat ovat betonia, mutta olohuonetta hallitsee vehreä viherkasviseinä. Täällä Vimma veti ensihenkäyksensä syksyllä 2013. Kotisynnytys.
2000-luvun alussa tunnetut kotimaiset lastenvaatemerkit saattoi laskea melkeinpä yhden käden sormilla. Nyt menestyviä, nuoria designyrityksiä on kymmeniä: Vimman ohella lapsia vaatettavat esimerkiksi Gugguu, Papu, Nosh, Mainio ja Aarrekid.
– Suomalaisten suunnittelijoiden itsetunto alkaa olla kohdillaan, ja menestystarinat ruokkivat uusia, Marjut arvioi ilmiötä.
”Suomalaisten suunnittelijoiden itsetunto alkaa olla kohdillaan, ja menestystarinat ruokkivat uusia.
Netin ansiosta yrityksen perustaminen on helpompaa kuin koskaan. Markkina on jo valmiiksi globaali ja asiakkaat yhden kotisivudomainin päässä. Suuria alkupääomia tai varastotiloja ei välttämättä tarvita.
– Meidän mopopojat niitä paketteja kiikuttivat postiin, Marjut kertoo.
Ison, betonisen ruokapöydän äärellä kuluu yhä iso osa Marjutin työpäivästä. Pöydän toisessa päässä koululaiset syövät muroja ja tekevät englanninläksyjään.
Kuusi lasta ja kaksi firmaa
Kuusi lasta ja kaksi firmaa samassa perheessä vaatii paljon priorisointia.
Jostainhan se on aina pois. Ystäviä ei ole juuri aikaa tavata. Omia harrastuksia ei oikeastaan ole. Matkat ovat perheen henkireikä, mutta lähtö vaatii viikkojen valmistelun. Silloinkin työt tulevat mukaan.
Yhdestä Marjut ei tingi: kahdeksan tunnin yöuni on minimi. Ilman sitä ajatus ei toimi. Joskus herätyskello soi aamuneljältä, joten välillä Marjut menee jo iltakahdeksalta nukkumaan. Illalla viimeiseksi hän käynnistää pyykkikoneen, aamulla ensimmäiseksi ripustaa vaatteet kuivumaan. Sitten hän avaa läppärin.
Iso, betoninen ruokapöytä on Vimman toinen hermokeskus, jonka äärellä kuluu iso osa Marjutin työpäivästä. Toisessa päässä koululaiset saattavat syödä muroja ja tehdä englanninläksyjään.
Lapsille vanhemmat haluavat olla mahdollisimman paljon läsnä. Futis- ja voimistelutreeneihin kuskaaminen antaa viikkoon joitakin yhteisiä tunteja. Sekin auttaa, että Vimma on koko perheen projekti.
– Talvilomalla lapset kilpailivat, kuka milloinkin saa työvuoron kaupalla. Kaikkia kuutta ei voi päästää yhtäaikaa kangaspakkoja lajittelemaan, siitä seuraisi pieni kaaos, Marjut naurahtaa.
Marjutin ja Jussin sisarukset asuvat kaukana, joten arki pyörii pitkälti omin voimin. Kaiken perustana on vahva tiimi.
– Mulla on superhyvä mies.
Viidentoista vuoden ajan Marjut oli se kodin tukipylväs, joka mahdollisti Jussin uran. Nyt osat ovat vaihtuneet.
– Jussi teki vuosia töitä sen eteen, että saisi olla enemmän perheen kanssa. Nyt on sitten minun vuoroni rakentaa jotain omaa.
Kun äiti on töissä, isä ottaa kotona koululaiset vastaan ja laittaa makaronilaatikon. Illalla Marjut saa istua valmiiseen pöytään.
Jussi Rahkola on vaimonsa tukena. –Mulla on superhyvä mies, Marjut kiittelee.
Luonteva leikkauspiste
Loppujen lopuksi Vimma, kätilöys ja äitiys kohtaavat luontevasti. Jokaisen keskiössähän on sama asia: lapsi.
– Niin kätilön kuin yrittäjänkin työssä kiehtoo ennalta-arvaamattomuus. Synnytystä ei voi käsikirjoittaa, ja salissa on aina vastassa erilainen perhe. Eikä kummassakaan työssä ole ikinä valmis. Aina voi kehittyä, aina löytyy uutta tarttumapintaa.
Vimma ei ole vielä miljoonabisnes, mutta ehkä kasvamassa sellaiseksi. Pian valmistuvan tilinpäätöksen mukaan vuonna 2016 liikevaihto lähes kolminkertaistui edellisvuodesta, noin 900 000 euroon. Tämän vuoden tavoite on kahden ja kolmen miljoonan euron välillä. Yritys työllistää täysipäiväisesti viisi ihmistä, yksi heistä Marjutin veli, joka osti alkuvuonna firmasta vähemmistöosuuden. Yhteistyösuunnittelijoita on kymmenkunta. Syksyllä olisi tarkoitus suunnata kunnolla kansainvälisille markkinoille.
Silti Marjut miettii, että hänen äitinsä olisi ylpeä, jos tytär joskus palaisi kätilöksi. Se on myös hänen oma haaveensa.
– Ajattelin pitkään, että vaatesuunnittelu on vain hauska harrastus ennen paluuta oikeisiin töihin, Marjut naurahtaa.
Hän mietti joskus palaavansa kätilöksi, kun täyttää 40 vuotta. Rajapyykki olisi muutaman kuukauden päässä, mutta synnytyssalit saavat toistaiseksi odottaa.
– En ole vielä valmis luovuttamaan tätä lastani muiden hoiviin.
”En ole vielä valmis luovuttamaan tätä lastani muiden hoiviin.
Vuosi sitten Marjutin äiti menehtyi muutaman kuukauden sairastelujakson jälkeen. Raskaan talven aikana tytär lensi Ouluun toistakymmentä kertaa. Äidin vointi heitteli loppuun saakka, ja jokainen tapaaminen saattoi olla viimeinen.
Vaikka Marjutin elämä seisahtui, nuori yritys ei voinut pysähtyä. Kuoseja viimeisteltiin jopa keskellä yötä sairaalassa.
Marjut näkee ne yhä silmissään. Mustaa tietysti, valkoistakin.
– Mutta myös paljon, paljon kirkkaita värejä.