13 koskettavaa tarinaa – tällaista on olla vaikean äidin lapsi: ”Sain rauhan vasta hänen kuoltuaan” - Perhe - Ilta-Sanomat

13 koskettavaa tarinaa – tällaista on olla vaikean äidin lapsi: ”Sain rauhan vasta hänen kuoltuaan”

Joka viides äiti on vaikea, arvioi psykologi. Lukijat kertovat, millaista on olla tällaisen äidin lapsi.

Vaikea lapsuus jättää jälkensä.­

1.4.2017 16:14

Psykologi, Cambridgen yliopiston opettaja Terri Apter kertoi Daily Mailin artikkelissa myrkyllisistä äiti–tytär-suhteista ja myös omasta vaikeasta äidistään. Hän on hiljattain julkaissut aiheesta Difficult Mothers: Understanding And Overcoming Their Power -nimisen kirjan, jossa hän jaottelee vaikeat äidit viiteen eri kategoriaan: kontrolloiviin, narsistisiin, kateellisiin, vihaisiin ja etäisiin äiteihin.

Sosiologi Janne Viljamaa kertoo Narsistin lapsena -kirjassaan, kuinka lapsena koettu rakkaudettomuus jättää jälkeensä itsearvostustyhjiön. Identiteetin kasaaminen pienistä palasista voi viedä koko ihmisiän.

Terri Apter arvioi, että noin joka viidennellä äidillä on myrkyllinen suhde tyttäreensä. Ilta-Sanomat kertoi psykologin näkemyksistä jutussa, johon tuli runsaasti lukijakommentteja myös miehiltä. Lapsuus narsistisen, raivokohtauksia saavan äidin vallan alla purkautui koskettaviin tarinoihin.

1. ”Ensin hän hyökkäsi päälle”

”Synnyin sotien jälkeen, vanhempani olivat osittain kyvyttömiä hyvään kasvatukseen. Äitini oli narsisti, hänelle ei koskaan kelvannut mikään lapsensa tekemä. Isäni oli myötäilijä, joka ei asettunut lapsen puolelle äidin raivotessa. Näitä raivokohtauksia oli kiivaimmillaan kaksi, kolmekin viikossa.

Ensin hän hyökkäsi päälle, ja varsinainen kuritus alkoi heti isän tultua kotiin. Kertaakaan ei isä selvittänyt asiaa, vaan alkoi hakata lastaan, paljaalle takapuolelle tuli vitsaa ja remmiä niin rutosti, että jäljet jäivät. Useimmat pahoinpitelyt olivat asiallisesti aiheettomia, kaikki olivat väärin lasta kohtaan.

Äidin narsismi vain kasvoi vuosien mittaan. Hän suorastaan vaati kaiken huomion itselle, kotona tai kylässä tai juhlissa. Koskaan hän ei kehunut muille lastaan, sen sijaan sain aina kuulla hänen kertomanaan, mitä pahaa tai tuomittavaa olin tehnyt. Miten siinä mieleni myrkyttyi, olla haukuttavana vieraiden aikana. Sain lopullisen rauhan vasta hänen kuoltuaan.”

Pekka

2. ”Tunsin aina, että kotona oli jokin vialla”

”Vaikka olin ns. kiltti lapsi tunsin aina, että kotona oli jokin vialla. Äidin kanssa tuli usein ongelmia. Hän on narsisti tai kuten sisareni sen ilmaisi: luonnevikainen. Eikä isän kanssakaan kovin hyvin pärjätty ja hän oli paljon poissa kotoa työnsä puolesta.

Vasta nyt, kun isää ei enää ole ja äiti on jokseenkin dementoitunut pikkulapsen tasolle, olemme me sisarukset keskustelleet menneistä ja ainakin minulle on valjennut paljon sellaista, jota olisi ollut hyvä tietää jo nuorena, jotta olisi ymmärtänyt mistä on kysymys.

Mutta vaikka tilanteen tajuaakin, on hankalaa tulla nykyisinkin toimeen äitini oikkujen kanssa. Hän ei osaa ottaa huomioon toisia, eikä häntä kiinnosta toisten asiat. Hän määrää, koska saa tulla käymään ja koska lähdetään kotia kohti. Dementikoilla on muutenkin omat oikkunsa, joten ei ole helppoa huolehtia hänestä.”

Lempilapsi

3. ”Toivoin usein, että se kuollut lapsi olisin ollut minä”

”Niin pienestä kuin vain muistan, muistan että oli parempi olla hiljaa, mahdollisimman näkymätön. Äidin iva ja suoranainen viha minua kohtaan oli aina läsnä, jos jollain pienellä tavalla häntä ärsytin eli olin vaikka samassa huoneessa.

Äiti kontrolloi kaikkia ja kaikkea. Kaverit eivät saaneet soittaa, eivät tulla ovelle hakemaan ulos eikä muutenkaan näkyä, kuten en minäkään. Suurin huvi oli kertoa ihmisille, kuinka kauhea lapsi hänellä on. Siinä sitä sitten sai seistä vierellä ja kuunnella ja hävetä omaa olemassaoloaan.

En tainnut olla edes kymmentä, kun ensimmäisen kerran ajattelin, että olisi parempi kun minua ei edes olisi olemassa. Veljeni oli kuollut kun olin vasta vauva. Toivoin usein, että se kuollut lapsi olisin ollut minä.

 En tainnut olla edes kymmentä, kun ensimmäisen kerran ajattelin, että olisi parempi kun minua ei edes olisi olemassa.

Olen nyt aikuinen, mutta kannan edelleen äidin laittamaa taakkaa harteillani. Koskaan en ole omaa lasta saanut enkä edes halunnut. Pelkään, että käytös periytyy, joten en ole uskaltanut ottaa riskiä. Parempi katkaista se ketju kerralla.”

Se kaikkein huonoin tyttö

4. ”Lurkkiiko se peto perinnöllisesti sisälläni?”

”Meidän äiti oli suuri ja mahtava. Saimme sen tuta lähes päivittäin. Kerran sain käsiini omat lasu-paperini ja löysin diagnoosin: epäkypsä persoona. Mielestäni liian kevyt: ehkä hän osasi peittää oikean minänsä, pedon, lääkäreiltä. Kukaan suuresta suvusta ei auttanut, vaikka taatusti tiesivät millainen peto hän oli.

Olen tehnyt tietoisen valinnan, en ole häneen missään yhteydessä. Elämä on vaan niin paljon helpompaa. En enää ole mielipuolisen vallankäyttäjän uhri. Minun mittani täyttyi, kun omat lapseni kertoivat hänen pahoinpidelleen heitä, heidän ollessaan siellä kerrankin kylässä ilman meitä, vanhempiaan.

Itse sain juuri kuulla keskimmäiseltä aikuiselta lapselta, että olen välillä pelottava, vaikka olenkin maailman ihanin äiti... Lurkkiiko se peto perinnöllisesti sisälläni vai olenko huonon mallin jatkaja vastaantaistelusta huolimatta?”

En todellakaan palaa

5. ”En uskalla tehdä päätöksiä lainkaan”

”Oma äitini on selkeästi kontrolloiva, joitakin pieniä narsistisiakin piirteitä löytyy. Aina ihmettelen, kuinka olen koko ikäni ollut hieman outo, mitä kaverisuhteisiin tulee. Mulla ei ole kunnollista kaverisuhdetta ollut etenkään ala-asteella ja ensimmäinen oikea paras kaveri mulla on tällä hetkellä, kun olen lähes 18-vuotias.

Nyt sekin on väärin ja kuulemma hän ei ole ’oikea kaveri’, koska asuu niin kaukana. En uskalla tehdä päätöksiä lainkaan, sillä äitini suunnilleen haukkuu mut pystyyn. En vietä aikaa ulkona edes paikkakuntalaisten kavereiden kanssa, koska en halua saada huutoja jostakin. Ahdistavaa.”

Junnu

6. ”Hän vieläkin käy painamassa peukalollaan sinua alemmas”

”Koko elämänsä yrittää paikata olemassaoloaan. Se, että on tullut tähän maailmaan, sille ei itse voi mitään, ja kuitenkin sinut synnyttänyt yrittää toistuvasti vierittää syyn olemassaolostasi sinulle. Narsismin diagnosoimiseen koulutukseni ei riitä, mutta tälläkin elämänkokemuksella ja koulutuksella voin varmuudella todeta, että joku diagnoosi löytyisi.

Vaikka olet jo maassa, hän vieläkin käy painamassa peukalollaan sinua alemmas. Väliin mietin vakavissani,olenko hirveä ihminen jos yksinkertaisesti katkaisen kokonaan välit.”

Tyhmä, kiltti tytär

7. ”En muista että olisin ollut äidin sylissä”

”Minulla on välinpitämätön äiti. Olen nyt 51-vuotias ja äitini 83 vuotta. En muista lapsuudestani kertaakaan, että olisin ollut äidin sylissä tai muuten hellyyden kohteena.

Olin isäni hampaissa aina teini-ikään asti enkä muista äidin koskaan pitäneen puoliani. Nyt, kun hän on jäänyt yksin ja vaatii huomiota, en juuri pysty katkeruudeltani sitä antamaan.”

Marju

8. ”Rikkinäiset raukat”

”Sekä isä että äitini ovat narsistisia psykopaatteja. Äitini on myös erittäin kontrolloiva ja kateellinen. Hänestä en ole ikinä tarpeeksi hyvä, mutta auta armias, jos alkaakin menemään kohti menestystä... Hän vihaa itsenäisiä, hyvin toimeen tulevia ihmisiä yli kaiken.

Isä on taas A-luokan manipuloija, valehtelija ja perverssi. Tosin, tietäen missä oloissa he varttuivat, toisen sisaruksen varjossa, vailla vanhempien huomiota ja rakkautta, mitä muuta heistä olisi voisi tulla?

Rikkinäiset raukat, jotka yrittävät paikata lapsihaavojaan muiden ihmisten kustannuksella. Ja omia lapsia kiusataan eniten. Etteivät vaan kuvittelee olevansa parempia tai onnellisimpia.”

anoan armoa

9. ”Eihän häntä saanut sanoa äidiksi”

”Kuulin koko ajan sanontaa ’kun en tappanut eihän susta mitään tule’. Ei hoitanut vauvana, vaan isän täytyi hakea oma äitinsä hoitamaan minua. Koskaan en muista, että olisin äitin sylissä istunut. Eihän häntä saanut sanoa äidiksi. Vasta alakoulussa sain tietää, että hän oli minun äitini.

Onneksi minulla oli niin hyvä isä, joka piti puoliani ja piti joskus lapsena sylissäkin, mistä äiti haukkui. Onneksi siihen aikaan voi lähteä 15-vuotiaana töihin ja elämään omillaan, vaikka se kovaa olikin. Isää muistan aina lämmöllä, mutta mutsin olen tavallaan unohtanut ja samalla äitienpäivän.”

Da-De

10. ”Muistan kerran olleeni lapsena äidin sylissä – silloin, kun lohdutin häntä”

”Itse olen kuunnellut koko elämäni miten olen täysi *****, täysin samanlainen kuin isäni puolen suvun edustajat. Myös minun lapseni, varsinkin poikani, on kuullut samasta moitteesta.

Mutta pikkusiskoni, tuo täydellisyyden ruumiillistuma, hän on tullut äitimme puolen sukuun. Hän sai olla äidin sylissä, hän sai lempinimen pikku-Maija, äidin mukaan. Miten eri lailla sama äiti voikaan kohdella lapsiaan. Muistan kerran olleeni lapsena äidin sylissä – silloin, kun lohdutin häntä.”

True colors of life

11. ”Olen aivan lopussa henkisesti”

”Olen kohta 50-vuotias mies ja edelleen kärsin vaikeasta äitisuhteesta. Äitini on narsisti ja kateellinen. Traumaattisia kokemuksia minulla on jo lapsuudesta. Kun tein lapsena jotain ’väärin’, sain maata äitini sängyn vierellä lattialla, pyytää itkien anteeksiantoa ja äitini ei edes vilkaissut minuun, luki vain kirjaansa hievahtamatta.

Kun kesäisin maalla mökillä ollessamme hänen äitinsä haukkui minua jatkuvasti ja kävi jopa käsiksi, äitini ei ikinä puolustanut minua mitenkään. Sanoi vain kunnioittavansa äitiään ja pitävänsä häntä hyvänä äitinä.

Minulla on myös puhevika, joka on aiheutunut tapahtumasta lapsena, minkä hän aiheutti. Syyttää minua nyt, että en ole hakenut siihen itse hoitoa. Tämä syyttäminen on minulle äärimmäisen traumaattista.

Hän on 80-vuotias. Haluaako hän olla lopun elämäänsä katkera ja yksinäinen vanhus? Pikkuveljeeni hän on myös välinsä katkonut. Minut hän on mustamaalannut sukulaisille ja ystävilleen ja nyt välit koko sukuun on tavallaan poikki. Saan ehkä rauhan vasta hänen kuoltuaan. Olen aivan lopussa henkisesti.”

Vaeltaja

12. ”Äidiltä ei koskaan mitään myönteistä tai läheisyyttä”

”Sitä ihmetteli usein nuorempana, että mikä minussa on vikana, kun en uskalla, kun jokin estää koko ajan. No sehän se esti, kun oli niin lytätty. Äidiltä ei koskaan mitään myönteistä tai läheisyyttä, ne oli muut, jotka kehuivat. Ja vaikka kuinka yritti, ei voinut mitenkään miellyttää, koska äiti huusi ja haukkui miten sattui huvittamaan.

Meillä äiti raivosi päivittäin, pahimmillaan monta kertaa eikä läheskään aina käsittänyt mikä oli syy. Isoissa asioissa hän hiljeni, sitä olen ihmetellyt, mutta se kertoo minulle myös sen, että ne jatkuvat raivarit tulivat yksinomaan hänen omasta huonosta olostaan, sillä ei ollut mitään tekemistä lasten tai muiden kanssa.

Nyt kun hän on vanha ja tarvitsisi apua, kaikki tulee mieleen, myös ne tunteet, jotka on tukahdutettu. Ehkä se rauha tulee kuolemassa.”

Tytär53v.

13. ”Pääsin eroon äitini talutusnuorasta”

”Edellisistä esimerkeistä oma äitini on sekä narsisti, etäinen että vihainen. Haistelin pienestä pitäen äidin tunnealoja ja koetin toimia mahdollisimman vaivattomasti.

Omien lasten sekä kolmevuotisen psykoterapian myötä aloin ymmärtää, mistä on kyse ja pääsin eroon äitini talutusnuorasta. Enää en juokse jokaisesta pihahduksesta hänen asioillaan, ja olen vähentänyt tapaamiset minimiin. Vasta 36-vuotiaana uskalsin kasvaa aikuiseksi, opettelen myös pikkuhiljaa hyväksymään itseni ja luottamaan omaan osaamiseeni.

Itse olen panostanut siihen, että olen täysin erilainen äiti tyttärilleni kuin omani. Anteeksi en edes voi antaa, kun äitini ei kykene ottamaan vastuuta omasta käyttäytymisestään. Hänen mielestään hän ei itselleen mitään voi, koska jumala on hänet tuollaiseksi tehnyt. Voin nykyään paljon paremmin, kun olen asiaa käsitellyt ja ymmärtänyt, mistä on kyse.”

Matkalla eheyteen

Selviytymisvinkit narsistivanhemman lapselle

  • Hankkiudu pois tuhoavista ihmissuhteista.

  • Aikuinen lapsi voi esittää narsistivanhemmalleen selvät rajat kuuluvalla äänellä.

  • Älä anna kohdella itseäsi alentuvasti.

  • Älä usko kaikkea, mitä narsistivanhempi sanoo, vaan säilytä oma persoonallisuutesi. Aina ei tarvitse miellyttää ja olla samaa mieltä.

  • Tee joka päivä jotain konkreettista parantaaksesi asemaasi: lue ja hanki tietoa, tutustu erilaisiin ihmisiin.

  • Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa. Opi näkemään mahdollisuuksia.

  • Laita puhelimeesi kuvia, jotka saavat hyvälle tuulelle kurjan hetken tultua. Pysy myönteisenä.

  • Hanki onnistumisia, sillä ne vahvistavat itsetuntoasi.

  • Älä unohda huumoria.

  • Löydä elämääsi jokin intohimo, joka antaa energiaa, onnistumisentunnetta ja itseluottamusta. Se voi liittyä musiikkiin, urheiluun, taiteeseen, ristisanatehtäviin – mihin tahansa, jossa pääsee miellyttävään flow-tilaan. Nauti elämästä.

  • Älä alista äläkä alistu. Älä osallistu kiusaamiseen, vaan toimi itse uskottavana esimerkkinä.

Lähde: Janne Viljamaa: Narsistin lapsena (Minerva, 2015)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?