Vapaaehtoinen lapsettomuus näyttäisi olevan yleistymässä Suomessa: Väestöliiton vuoden 2015 perhebarometrin mukaan lapsettomaksi jäämistä suunnitteli lähes 13 prosenttia kaikista 20–40-vuotiaista suomalaisista, kun aikaisemmissa tutkimuksissa lapsettomaksi on suunnitellut jäävänsä vain noin 5–7 prosenttia suomalaisista.
Väestöliiton tekemän kyselytutkimuksen perusteella vapaaehtoisesti lapsettomat eivät juuri eronneet muista sen suhteen, kuinka tyytyväisiä he ovat omaan elämäänsä tai parisuhteeseensa. Vapaaehtoisesti lapsettomista 75 prosenttia oli jokseenkin tai hyvin tyytyväinen elämäänsä (muista 84 prosenttia). Naisilla tyytyväisten osuus oli hieman suurempi kuin miehillä.
Tutkimuksen mukaan lapsettomuuden valinnan taustalla vaikuttivat henkilökohtaiset, elämäntapaan tai käsityksiin itsestä vanhempana liittyvät tekijät. Lapsettomuutta ei niinkään valittu toimeentuloon, työelämän vaatimuksien tai uraan liittyvien syiden vuoksi.
Ilta-Sanomat kertoi aiemmin asioista, joita lapsettomille ei kannata sanoa – kuten kysyä syitä lapsettomuuteen tai ihmetellä, mitä lapseton tekee kaikella vapaa-ajallaan. Lapsettomat kertoivat jutun kommenttikentässä, millaisia ajattelemattomia kommentteja ovat saaneet kuulla.
”Oletko niin kamalan mukavuudenhaluinen?”
”Olen saanut kuulla olevani hirviö, friikki ja itserakas, jolla ei saisi olla vapaa-aikaa, koska ei ole lapsia. Nämä olen saanut kuulla satoja kertoja. Lisäksi olen saanut kuulla: ’Kyllä sun mielesi muuttuu kun se oma lapsi tulee’ ja ’Sä kadut vielä lapsettomuutta’. Hienoa että tuntemattomat tuntevat minut ja tietävät, mitä haluan.
Mieheni on myös vapaaehtoisesti lapseton ja olemme olleet kuusi vuotta yhdessä onnellisina. Lapsia vastaan ei ole mitään, kunnioitan heitä, jotka niitä haluavat, vaikka osa ikävä kyllä ei kunnioita minun mielipidettäni. Emme vain ole ikinä millään tavalla pitäneet lapsista tai edes halunneet niitä. Ne ketkä haluavat niin tehkööt meidän puolesta.”
Vapaaehtoisesti lapseton
”Minun eräs tuttavani kerran kysyi ihan suoraan, että olenko niin kamalan mukavuudenhaluinen, kun en ole hankkinut lapsia. Siinä vähän nikottelin vastausta, kun en oikein osannut sanoa mitään järkevää. Itse olen aina ollut varma siitä, että en halua lapsia, mutta en minä niitä vihaakaan.”
Tunnistitko minut?
”Olen vapaaehtoisesti lapseton. Saan jatkuvasti kommentteja työkavereilta, kuinka minulla on helppoa. Ehkä näin onkin työpaikan ulkopuolella, mutta minä olen se, joka teen kahden ihmisen työt, kun toisten lapset sairastavat ja niitä hoidetaan kotona. Olen myös se, joka pitää lomansa niinä aikoina, jotka lapsettomilta jää. Jos pitää jäädä ylitöihin, ei se lapsellisille sovi: pitää ehtiä tarhaan jne. Mielestäni työpaikalla säännöt pitäisi olla kaikille samat. On oma valinta, jos hankkii lapsia, muiden ei pitäisi joutua tinkimään sinun perheesi takia.”
Oma valinta
”Minä olen kuulemma itsekäs ja turhan mukavuudenhaluinen, koska en halua lapsia. Tämä jälkimmäinenhän siis tarkoittaa, että lapsiperhe-elämä EI ole mukavaa, joten aion jatkaa lapsetonta elämääni kuten tähänkin asti.”
Raita
”Kyllä mielesi vielä muuttuu”
”Olen sanonut 13-vuotiaana ensimmäisen kerran, että minusta ei tule koskaan äitiä. Nyt olen 31 ja odotan sairaalasta sterilisaatioon aikaa. Mikään kommentti ei ole koskaan oikeastaan loukannut, mutta vähättely (’Kyllä mielesi vielä muuttuu’) ärsyttää. Yleensä kyllä vastaan kipakasti takaisin, jolloin keskustelu loppuu siihen.”
MHS
”Eikö olisi ihanaa kun sinullakin olisi lapsi? No ei olisi, koska en tahdo sitä.”
HH
”Minulle on sanottu, että muutan vielä mieleni, kunhan tapaan oikean miehen. Anteeksi vain, mutta olen ollut yli kymmenen vuotta mieheni kanssa yhdessä, eikä kumpikaan meistä vieläkään halua lapsia! Lisääntyneet kaverit ja tutut ovat myös sanoneet, että ilman lapsia en voi ikinä ymmärtää, mitä oikea rakkaus ja onnellisuus on. Tarpeetonta kai sanoa, etten halua olla tuollaisten ihmisten kanssa missään tekemisissä enää.”
Vela
”Olen töissä nykyajan peruskoulussa; täydellinen ehkäisykeino”
”Kerran minulle läheinen ihminen sanoi, että ymmärtää kyllä miksi en halua lapsia, koska olen niin itsekäs. ’Miksi itse teit lapsia?’ ’Koska halusin.’ Niinpä.”
Itsekäskö?
”Olen joskus vastannut utelijoille, että olen töissä nykyajan peruskoulussa; täydellinen ehkäisykeino.”
Ope
”Hyvää tarkoittanut sukulaiseni neuvoi joskus, että kannattaa hankkiutua sellaisesta miehestä eroon, joka ei halua lapsia. Päätteli tämän itse, että juuri se mies ei lapsia halua.
Äitini voivotteli että jää elämätöntä elämää ja kadun myöhemmin. Molemmat sisarukseni ovat käyneet lapsettomuushoidoissa, toista onnisti, toista ei. Itse en tutkimuksissa koskaan käynyt, emme vakavasti harkinneet lasta. Olin pitkässä suhteessa, josta sitten lähdin ja kuinka monta kertaa olen kiitellyt, että lapsia tähän suhteeseen ei tullut. Ero ei ollut helppo, oli mielenterveysongelmaa ja muuta. Onneksi mahdollisten lasten ei tarvinnut kärsiä tästä. Kaikki olisi ollut monin verroin hankalampaa kaikille osapuolille.
Nyt on uusi ihana mies, minkä kanssa lapsia voisi halutakin. Kaikki taitaa olla vaan myöhäistä, mutta se ei mikään ongelma meille ole. Olemme onnellinen keski-ikäinen pariskunta, jolla elämä edessä.
Joku vain
Videolla tahtomattaan lapsettomien saamia ajattelemattomia kommentteja.