Ismo

Perhe

Kukat hautausmaalta, kahvivedet kirjastosta – uskomattomat tarinat suomalaisesta saituudesta

Julkaistu:

Saituus
Ilta-Sanomien lukijat kertovat, millaisia ovat todella saidat ihmiset.
Ilta-Sanomat kertoi Vauva.fi:ssä vellovasta saituuskeskustelusta, jossa keskustelijat paljastavat tuttavapiirinsä tiukimmat nuukailijat ja suvun kitupiikit. Juttu poiki paljon kommentteja, joissa lukijat kertovat omia kokemuksiaan saidoista ihmisistä.

Monia pohditutti, mikä ero on säästäväisyydellä ja saituudella. Esimerkiksi muovipussien pesemistä moni pitää pelkästään luontoa säästävänä tapana toimia, ei niinkään pihiyden osoituksena. Säästäväisyys on hyve, kun taas saituus voi pahimmillaan viitata pakko-oireiseen persoonallisuushäiriöön. Toimintamalleja on hankala muuttaa.

Aika moni lukija kertoi välttävänsä vessan vetämistä vesilaskussa säästämisen vuoksi. Vertailun vuoksi yksi pöntönveto kuluttaa vettä enimmillään noin kuusi litraa, mallista riippuen, mikä maksaa keskimääräisellä vedenhinnalla noin kolme senttiä. Yksi ihminen kuluttaa Motivan mukaan noin 40 litraa päivässä vessan vetämiseen.

Säästöä viimeiseen asti

”Eräs tuttava käy kaupassa kaikki hedelmä- ja vihannesvaa’at läpi ja käyttää sitä, mikä näyttää vähiten.”
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Täältäeimitäänmukaasaa

”Tiedän ihan oikeasti tänäkin päivänä yhden, joka hakee kukatkin hautausmaan jätelavalta eli siitä, kun ne siunauksen jälkeen kerätään pois.”

Huippu

”Minä pesen astiat käsin ja astioiden huuhdeveden käytän lattioiden pesuun ja vielä huuhtelen vessanpöntön päivän pisseistä. Pihi on täälläkin pihi. Samalla lailla kuivuu pakastemuovipussit täälläkin. Kesällä on sadevettä pöntöissä ulkona, jota kannan wc:n huuhteluun, lunta en oo vielä ruvennut sulattamaan pesuvedeksi, kuten äitini ja mummoni tekivät.”

Laihialaisen sukulainen

”Vein siskolle lastenvaatteita tuhansien markkojen edestä. Kun lähdimme kotiin, auton öljymittari näytti tyhjää. Matka bensikselle oli 20 km. Isännällä oli pihalla jämätynnyri öljyä ja sanoi, että voimme saada kauhallisen. Kun auto oli täytetty, niin isäntä sanoi: ’Se oli sit 20 markkaa.’ Jälkeenpäin harmitti, kun oli itse ollut hyväsydäminen ja ajatteli, miten arvokasta tavaraa oli roudannut satoja kilometrejä sinne.”

Hahhahaa

”Mummostani tuli oikea itarus”

”Kotiseudullani asui vanha mies, jolla oli kova huoli siitä että jos hän kuolee pimeällä ja kotiin jää valot palamaan, niin kuluu sähköä, jos menee kauan ennen kuin joku löytää hänet.”

Sirkku

”Mummostani tuli viimeisinä vuosinaan oikea itarus. Hän puolitti talouspaperiarkit ja käytettyään kuivatti ne ja käytti uudelleen. Vessan hän veti ehkä kerran viikossa ja kesäaikaan ei ollenkaan, vaan kantoi sangolla keräämänsä sadeveden pönttöön ja huuhteli sillä. Talvisin sulatti lumesta pöntön huuhdeveden ja kukkien kasteluveden. Sokeripalat puolitti valmiiksi, taisipa ne palat olla loppuajasta neljässäkin osassa. Lähinnä itaruus kohdistui häneen itseensä. Hän neuloi sukat, pipot ja lapaset, mutta yhtäkään lankakerää hän ei pyytänyt, vaan kysyi aina vaan väritoiveen ja osti langat itse.”

Kristja

”Oltiin joskus rivitalossa vuokralla, keskellä taloa, mutta toinen seinä oli jääkylmä, vaikka siellä asui vanha pari. Meillä huomattavat sähkölaskut, kun oli sähkölämmitys. Kerran sitten kovalla pakkasella naapuri pyysi apua lampunvaihtoon, kun oli kampurajalka. Menin kämppään, niin siellä ne oli ulkovaatteet päällä, ja lämpötila ehkä viisi astetta! Eikö täällä patterit toimi, kauhistelin, niin akka tokaisi, että kun sähkö maksaa. Antoivat lämmön tulla naapureilta.”

Huh

”Nälkä on jäänyt aina lähtiessä”

”Eräs tuttu kyläillessään syö aina kuin hevonen, vaikka on laiha luikku. Pystyy vetämään 2–3 kukkupäälautasellista ruokaa ihan helposti. Mutta hänellä vieraillessa ei saa ruokaa ennen kuin on yötä. Kahvia, voileipä ja pulla, sillä pärjää ekan päivän. Seuraavana päivänä saa yksi tai kaksi perunaa ja jauhomakkaran tai itse kalastetun ahvenen tms. Nälkä on jäänyt aina lähtiessä.”

Ahmatti kylässä

”Muistan aikoinaan, kuinka yksi tuttavaperhe tuli yllättäen ja vahingossa juuri meidän ruoka-aikaan kylään, meillä kun oli säännölliset ruokailuajat. Parhaimmillaan (jos ei ollut ruoka-aika) perheen poika meni itse jääkaapille ja otti sieltä syötävää. Aikani tätä katsoin, kunnes sanoin pojalle, että meidän jääkaapille ei ole ilman lupaa mitään asiaa. Voi kauniisti pyytää, jos on jonkin akuutti tarve. Me jos veimme perheeseen jotain heillä käydessämme, se laitettiin visusti kaappiin. Itsellä tapana laittaa tarjolle. No tuttavuus on sittemmin ’loppunut’.”

EiNiinNuuka

Työpaikalla itarat ärsyttävät

”Pari vuotta sitten olin töissä erään sairaalan teho-osastolla ja meillä oli tapana yövuoroon ostaa aina jotain herkkuja. Muut tähän osallistui, paitsi eräs nuori anestesialääkäri. No, kerran hän toi pienen pussin hillomunkkeja, josta riitti vain muutamalle työntekijälle syötävää ja mikä upeinta niin parasta ennen oli mennyt kolme päivää sitten ja munkkipussissa punainen tarjouslappu päällä. Luulisi että anestesialekurilla olisi varaa hieman parempaan, kuin muutamaan kuivaan vanhentuneeseen tarjousmunkkiin.”

Saitoja työkavereita

”Eniten ärsyttävät tyypit, jotka varastavat työpaikan kahvihuoneesta toisten tuliaisiksi tuomat suklaat mutta eivät ikinä itse tuo mitään. Tai ottavat kahvikassasta rahaa takaisin, koska olivat viikon lomalla ja siten siis juomatta kahvia.”

Hannu

”Työpaikassani eräs saita nainen vei sosiaalitilassa kaappinsa päälle säännöllisesti talous- ja wc-paperirullan. Siitä ne sitten katosivat. Kerran sitten luottamusmies ja johto pysäyttivät kaapinhaltijan töistä lähtiessä. Kassista löytyi muutama rulla ja tunnustuskin tuli ja lopputili.”

Surullinen seuraus

”Vanha työkaverini huuhteli työpaikalta jäänyttä piimäpurkkia ja sanoi vievänsä kotiin kukkien kastelukannuksi. Vanha purkki oli jo mennyt rikki.”

Sande

”Tiedän sellaisenkin insinöörimiehen, joka kantoi kotoa omat roskapussit työpaikan roskikseen. Joutui kylläkin ajan myötä kiinni. Kaikki ilmaiset kahvitilaisuudet käytti hyväksi, ei tarvinnut ottaa omia eväitä töihin.”

Kaikenlaista sitä on

”Olin kesätöissä leikkaamassa nurmikkoa joskus 15 vuotta sitten. Talon isäntä toi minulle korvatulpat, jotka sitten työpäivän päätteeksi tahtoi ne takaisin. Ihmettelinkin, kun olivat käytetyn näköiset. Sama herra kysyi minulta myös, haluanko hyvät salihousut. Housut olivat jostain 70-luvulta mutta en kehdannut kieltäytyä, kun kuvittelin olevan ilmaiset. Lopuksi mies totesi: ’On varmaan ok, jotta vähennän 5 € palkasta’.”

Moe

Kirjastosta ilmaiset vedet

”Yhden tiedän, joka kirjastossa käydessään käy vessassa. Nimenomaan siksi, ettei tarvitse kotona omakotitalossa käydä niin usein. Eikä tässä vielä kaikki: kassissa hänellä on pari kolme puhdasta pulloa, jotka täytetään vessan hanasta. Näin saa ilmaiset vedet kahvinkeittoon.”

Näitä on nähty

”Olen sivusta seuraillut sukulaisten saituutta jo toisessa polvessa: homehdutetaan asunnot, kun ei voi lämmittää, eikä huolehtia ilmanvaihdosta, kun menee harakoille. Loka-autoa tilataan, kun viemärit tukkeutuvat, kun ei voi huuhdella wc:tä.”

Cheef

”Meillä oli naapuri, joka säästi vessan vetämisessä ja pesussa, haju oli mahtava. Sitten olisi halunnut pöntön uusittavan taloyhtiön piikkiin, ei suostuttu. Siihen sitten meni sekin säästö.”

Tarkka, ei pihi

”Naimisissa ollessani meillä ei saanut vetää vessaa joka kerta asioilla käytyään. Mieheni vaatimuksesta. Hän kävi joka päivä töissä suihkussa, ettei kotona kulu vettä. Talossamme oli umpisäiliö likavedelle. Sen hän pumppasi ojaan, ettei tarvitse maksaa säiliön tyhjentämisestä. Hyvällä palkalla on johtavassa asemassa. Otti työpaikaltaan wc-paperit jne. Tekee sitä varmaan vieläkin.”

Kohtuus kaikessa

Saituus rassaa ihmissuhteita

”Tutustuin erääseen erikoiseen ihmiseen. Kun olin hänellä kylässä tuputti hän minulle suuresta (800g) arkijuustosta puolikasta, kun oli liian iso hänelle itselleen. Ei ollut puhe hinnasta tai että joutuisin maksamaan juustoa, mutta itse halusin olla reilu ja tarjosin hänelle kahta suihkugeeliä. No, annoin hänelle kuitenkin varmuuden vuoksi kolme, vaikka ne kaksi olivat yhteensä kalliimmat kuin se puolikas juusto. Meni n. 3kk ja illalla puoli yhdentoista maissa tuli tekstiviesti: ’Koska sä maksat sen juuston?’. Selventääkseni tilannetta, kysyin häneltä: ’Maksatko sä sitten ne suihkugeelit?’ Siitäkös hän suuttui ja viestitti klo 3 aamuyöllä: ’Voisit maksaa edes 2 euroa”.

Tarina jatkuu

”Exäni saattoi usein kaupassa käydessämme laittaa oman ostoksensa minun maksettavaksi, kun ’ei molempien tarvitse jonottaa’ tai kun ’niin pieni ostos, niin samalla’. Ärsytykseni ei johtunut rahasta, vaan siitä ettei hänen tullut mieleenkään maksaa niitä minun pieniä ostoksia vuorostaan kertaakaan. Välillä jopa jätti omat ostoksensa kauppaan, kun minä en ostanutkaan mitään, ja olisi pitänyt itse maksaa.”

Rike

”Olinpa kyläilemässä silloisen poikaystäväni luona. Äitinsä laittoi iltateetä. Kuutta ihmistä varten oli yksi (1) yhteinen teepussi. Samainen ihminen kutsuttiin meille kyläilemään. Kahvit juotiin ja leipomukset syötiin. Tuodessaan tyhjää kuppiaan keittiöön hän huomasi keittiön pöydällä hedelmiä kulhossa. Otti siitä ja laittoi pari kolme banaania käsilaukkuunsa sanoen, että näitä ei olekaan saanut pitkään aikaan. Hän asui omakotitalossa, jonka pihassa kasvoi useita omenapuita. Niiden hedelmiä hän ei ollut ’muistanut’ tuoda meille kerrostalossa asuville tuliaisiksi.”

Raisariita

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    4. 4

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    5. 5

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    6. 6

      Anna, 30, valittiin Ähtärin pandojen hoitajaksi – työskenteli aiemmin Särkänniemen delfinaariossa

    7. 7

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    8. 8

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    9. 9

      90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

    10. 10

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. 6

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    7. 7

      Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

    8. 8

      Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

    9. 9

      Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

    10. 10

      Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. 6

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    3. 3

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    4. 4

      Neule, jota ei kannata ostaa koskaan – poista myös kaapistasi

    5. 5

      Arttu Wiskari laihtui yli 10 kiloa, juomisen lopettamisesta hurja energialataus – ”Kroppa oli sokissa”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    2. 2

      Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

    3. 3

      5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

    4. 4

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    5. 5

      Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    6. Näytä lisää