Lempi

Perhe

Suomalaisisät arvioivat onnellisuutensa kasin arvoiseksi

Julkaistu:

Isät
Oman lapsen kasvun ja kehityksen seuraaminen on suomalaisisien mielestä parasta vanhemmuudessa.
Suomalaisisät ovat kohtuullisen tyytyväisiä elämäänsä, selviää vakuutusyhtiö Ifin teettämästä kyselytutkimuksesta. Isät antavat onnellisuudelleen keskimäärin arvosanan 8,1. Kyselyn mukaan isät myös kokevat työn ja vapaa-ajan olevan suhteellisen hyvin tasapainossa.

Kyselystä selviää, että äidit ja isät arvottavat hieman eri asioita, kun puhutaan vanhemmuuden hyvistä ja huonoista puolista. Siinä, missä miehet taistelevat naisia useammin elämän aikatauluttamisen kanssa, naiset pitävät selvästi miehiä useammin haasteina riittämättömyyden tunnetta sekä kotitöiden jakamista.

Vanhemmuuden parhaiksi puoliksi isät listaavat lapsen kasvun ja kehityksen seuraamisen, lapsen kanssa touhuamisen sekä lapsen kasvattamisen. Suurimmat haasteet liittyvät oman ajan löytämiseen, riittävään uneen ja parisuhteen ylläpitoon.

Ifin teettämään kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 506 alle 6-vuotiaan lapsen vanhempaa huhtikuussa 2016. Vastaajien joukossa oli 250 isää.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Isien mielestä 10 parasta asiaa vanhemmuudessa:

1. Lapsen kasvun ja kehityksen näkeminen

2. Lapsen kanssa puuhastelu

3. Lapsen kasvattaminen

4. Uuden oppiminen lapsen kautta

5. Lapsen tuoma elämänmuutos

6. Vastuu

7. Itsetuntemuksen parantuminen

8. Arjen rytmin parantuminen

9. Itsetunnon vahvistuminen

10. Lähentyminen puolisoon

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    2. 2

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    5. 5

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    6. 6

      Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

    7. 7

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    8. 8

      Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

    9. 9

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    10. 10

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    6. 6

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    7. 7

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    8. 8

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    9. 9

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    10. 10

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    2. 2

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    3. 3

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    4. 4

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    5. 5

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    6. Näytä lisää