NELJÄ vuotta sitten Helena Liikanen-Renger lykki lastenrattaita Tyynenmeren rannalla Santa Monicassa. Kalifornialainen elämä oli tehokasta ja kepeää. Aamuisin Helena sukkuloi moottoritien ruuhkassa yliopistolle, missä hän suoritti journalismin maisteriopintoja.
Välipalaksi hän popsi pistaasipähkinöitä heikotukseen, jonka muutaman kuukauden kuluttua syntyvä vauva aiheutti.
Silti mielen valtasi haikeus. Suomessa varttunut nainen kaipasi mukulakiviä, raitiovaunuja ja eurooppalaisia kujia.
Särötön ja viimeisen päälle sliipattu Santa Monica alkoi tuntua lavasteelta.
Perhe-elämä Yhdysvalloissa ei sekään houkutellut. Työtä tehtiin kellon ympäri, lomia oli vain kaksi viikkoa vuodessa ja pitkät äitiysvapaat sai unohtaa.
JO lapsena Helena oli lomaillut vanhempiensa Erkki ja Assi Liikasen kanssa Etelä-Ranskassa. Tavatessaan tulevan miehensä, ranskalaisen insinöörin Tahkolla pääsiäisenä 2009 hän briljeerasi Ranskan-tietämyksellään.
Ranska oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Ennen lapsia he olivat viettäneet miehen kanssa ikimuistoisia hetkiä Provencessa ja hokeneet: ”Joskus vielä...”
Amerikan-vuoden jälkeen mikään ei enää tuntunut mahdottomalta.
– Kun tulin uudelleen raskaaksi, ehdotin miehelleni, että muuttaisimme Ranskaan. Eurooppa tuntui mukavalta ajatukselta, isovanhemmatkin olisivat lähempänä, Helena Liikanen-Renger kertoo.
Uusi vauva oli mullistanut suunnitelmat. Helena jäi äitiyslomalle. Sapattivapaalla olleella miehellä ei ollut työpaikkaa, johon palata. Töitä oli pakko löytyä.
Mies alkoi etsiä hommia Provencesta. Helena pänttäsi lopputentteihin.
Eräänä päivänä tuli kaivattu tieto: mies oli saanut työpaikan Rivieralta, Ranskan piilaaksosta. Muuttokuorma odotti jo pakattuna.
ROTTIA, hometta, vuotava katto.
Seuraavana syksynä 2013 Helena Liikanen-Renger pötkötteli vuokra-asunnossa Antibesin historiallisessa kaupungissa. Mies oli töissä, lapsi leikki lattialla.
Ikkunoista veti, vesi tuli katosta sisään ja home haisi. Helena oli viimeisillään raskaana.
– Mietin, oliko muutto sittenkään hyvä ajatus, Helena Liikanen-Renger kertoo.
Uuteen ympäristöön sopeutuminen vei aikaa. Kävi niin kuin usein käy: odotukset eivät täyttyneet.
– Mitä sä ajattelisit elämän Etelä-Ranskassa olevan, Helena Liikanen-Renger kysyy ja nauraa.
– Aurinko paistaa. Heinäsirkat sirittävät. Lapset juoksevat oliivipuiden varjossa. Aikuiset siemailevat roseeviiniä lämpimässä Etelä-Ranskan illassa.
Arki ei ollutkaan auvoa. Ensimmäisessä vuokra-asunnossa alkoi seinä homehtua. Naapureiden mielestä se oli ihan tavallista.
– Mietin, eikö ne tajua, kuinka vaarallista elämä täällä on. Ne oli vaan, että tätä arki täällä on. Sain neuvon, että älä pingota liikaa. Tuli olo, että olenko itse väärässä.
Helena Liikanen-Rengerin kotitalo Antibesissa.
HELPOTTAAKSEEN oloaan Helena alkoi pitää Chez Héléna -nimistä blogia arjestaan Ranskassa. Oma elämäkin tuntui jotenkin arvokkaammalta, kun sen kirjoitti blogin muotoon. Osa teksteistä on julkaistu tällä viikolla ilmestyneessä kirjassa Maman finlandaise – Poskisuukkoja ja perhe-elämää Etelä-Ranskassa (Atena).
– Toisessa yhteiskunnassa eläminen synnytti tarpeen jakaa kokemuksia. Olihan minulla ystäviä Ranskassa, mutta se oli erityyppistä ystävyyttä. Ei ranskalainen pysty ikinä ymmärtämään niitä asioita, joita kävin läpi.
Koko kirja perustuu oman kultaisen keskitien löytymiseen kahden kulttuurin välissä. Helenan mukaan me suomalaiset helposti ajattelemme, että tiedämme kaikesta kaiken– ja kaikkein parhaiten. Tykkäämme olla ajoissa paikalla, olemme järjestelmällisiä, keräämme koirankakat ja noudatamme sääntöjä.
– Ranskassa teki mieli välillä ravistella ihmisiä, että näinhän tämä pitäisi hoitaa, mutta sitten ymmärsin, että asiat voi tehdä monella tavalla.
Ranskassa saa koulutodistuksen jo kolmivuotiaana. Nelisivuisessa todistuksessa luetellaan erilaisia taitoja: osaa leikata suoraan, osaa ranskalaisia perinnetekstejä.
– Olin äimistynyt. Oli vaikea pala päästää pieni tyttö kouluun. Mietin, miten hän selviää ja sitten vaahdotaan, mitä hän oppii.
RANSKASSA hyvin harva nainen imettää muutamaa viikkoa kauempaa. Imetyksen hyvistä ja huonoista puolista tiedetään vähän.
– Jos imetät yli kuusi kuukautta, sitä pidetään hippimäisenä. Sen sijaan lantionpohjajumppa on ranskalaiselle synnyttäjälle ihan normaalia. En ole kuullut, että kukaan kyseenalaistaisi lantionpohjajumppaa. Sitä määrätään melkein kaikille, mutta imetystä ei juuri tueta.
Vanhan ranskalaisen feministiliikkeen mukaan imettäminen asettaa naisen ala-arvoiseen asemaan. Ranskassa on pitkä perinne ulkopuolisia imettäjiä ja hyvin voimakas maitokorviketeollisuus.
– On normaalia lääkärille ehdottaa lapselle korviketta, mitä Suomessa ei kuule. Suomessa tuetaan hirveästi imetystä. Voi olla, että joku kokee sen vähän painostuksena.
– Yksi syy korvikkeen käyttöön on se, että Ranskassa äitiysloma on lyhyt. Imettäminen ei ole kaikille mahdollista.
SYNNYTYKSEN jälkeen Helena Liikanen-Renger oli aivan loppu. Hän yritti olla kympintyttömäisesti täydellinen äiti.
– Onneksi kätilö huomasi sen ja kysyi, kasvatatko lapsistasi kuninkaita. Hän sanoi, että nyt sinun pitää keskittyä omaan hyvinvointiisi.
Helena Liikanen-Rengeriä naurattaa. Suomessa kilpaillaan helposti siitä, kenellä on kauheinta. Talvella Facebookissa alkaa näkyä päivityksiä ihmisistä, jotka ovat pyöräilleet aamulla pakkasessa 30 kilometriä ja syöneet aamiaiseksi kokojyväleipää.
– Nyt asuttuani Etelä-Ranskassa ajattelen, että on hienoa, jos se tuo sulle hyvää oloa, mutta pitäisikö miettiä asioita, jotka tuovat oikeasti hyvää fiilistä?
– Olen ruvennut katselemaan asioita eri tavalla. Ei tarvitse ylisuorittaa. Täytyy löytää oma tapa tehdä.
Nyt neljän Ranskan-vuoden jälkeen Helena Liikanen-Renger kummastelee yhä samoja asioita, mutta osaa suhteuttaa niitä.
– Ennen mietin, miten joku voi laittaa Ranskassa kymmenviikkoisen lapsen päiväkotiin, mutta entä jos ei ole vaihtoehtoja? Ja silti lapsista tulee ihan täyspäisiä.
– Lapsista voi kasvaa aikuisia niin monella tavalla ja äitiys voi olla monenlaista.
Kaikesta huolimatta Helena Liikanen-Renger ei vaihtaisi Ranskan-vuosiaan mihinkään muuhun. Kun joutuu nielemään omia totuuksiaan, kasvaa ihmisenä valtavasti. Nykyään hän ei vaivaa päätään pikkujutuilla.
– Keskityn elämän hyviin puoliin. Kaiken ei tarvitse olla niin viimeisen päälle enkä panikoidu, jos lapsi ei saa luomuporkkanaa.
– Ranskan terrori-iskutkin ovat vaikuttaneet. Ne ovat avanneet silmiä, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä.
Helena Liikanen-Renger
IKÄ: 38
AMMATTI: Freelance toimittaja. Työskenteli yli 10 vuotta MTV3:n uutistoimittajana. Hän on valmistunut maisteriksi sekä Helsingin yliopiston valtiotieteellisestä että Los Angelesissa sijaitsevasta USC Annenbergistä.
PERHE: Naimisissa, kaksi tytärtä.
PLUS: Harrastaa kuvanveistoa.