Äiti avautuu HS:ssä: Lapset käyvät töissä, asuvat silti kotona koska rahat eivät riitä vuokraan

Julkaistu:

Matalilla palkoilla ei pysty muuttamaan kotoa, kirjoittaa nuorten äiti.
Nuorille tarjottu palkka ei riitä itsenäistymiseen, todetaan Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa. ’

Kirjoittaja kertoo, kuinka hänen nuorensa asuvat kotona, vaikka käyvätkin töissä. Mielipidekirjoitus on julkaistu nimimerkillä Työssä käyvien nuorten äiti.

– Jos kuukaudessa palkka jää toistuvasti 700–1 000 euroon, sillä ei tule toimeen, uskokaa pois, kirjoittaja toteaa.

Kirjoittaja on huolissaan siitä, että matalien palkkojen takia monet vanhemmat paikkailevat lastensa taloutta joko pitämällä heitä kotona tai maksamalla osan heidän vuokrastaan.

Tekstissä viitataan Ben Zyskowiczin (kok) mielipidekirjoitukseen, jossa kansanedustaja vetosi sellaisen järjestelmän puolesta, jossa pientä palkkaa voidaan tarvittaessa jatkaa sosiaaliturvalla.

Kirjoituksessa todetaan, että nuorten auttamisella vanhemmat ikään kuin tukevat pientä palkkaa tarjoavaa, voitollista työnantajaa.

– Perheemme nuoret asuvat kotona ja käyvät töissä. Palkka on 600–800 euroa kuukaudessa. Emme ole ohjanneet heitä työmarkkinatuen piiriin, koska meistä vanhemmista se ei ole oikea tie. Tukemalla nuortemme työssäkäyntiä teemme juuri sen, minkä perään Ben Zyskowicz haikaili, eli jatkamme heidän palkkaansa siten, ettei heidän tarvitse maksaa vuokraa. Tämä on suoraan näiden yritysten tukemista. Se on sitä, vaikka sen tekisi yhteiskunta, tekstissä sanotaan.

Onko sinulla kokemuksia nuorten palkoista tai itsenäistymisestä matalapalkkaisessa työssä? Voit kertoa niistä alla olevassa kommenttikentässä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt