Mitä vanhempi voi tehdä, jos oma nuori lyö? ”Asia on tabu”

Julkaistu:

Oman nuoren väkivaltainen käytös on vanhemmalle vaikea asia.
Oulun seudun Kamalat äidit -vertaistukiryhmässä on tuoreena asiana noussut esille se, mitä voi tehdä tilanteessa, jossa oma lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti vanhempiaan kohtaan.

Kamalat äidit on ryhmä, joka tarjoaa murrosikäisten lasten äideille vertaistoimintaa.

– Äitien kertoman mukaan asia on sillä tavalla tabu, että tapahtuneesta ei oikeastaan kehtaa edes kertoa kenellekään, Oulun NNKY:n toiminnanohjaaja Maarit Peltoniemi kertoo.

– Täytyy muistaa, että suurin osa nuorista käyttäytyy ja kykenee käyttäytymään yleisesti kuvattujen normien ja sovittujen sääntöjen mukaan. Usein väkivaltaa käyttävän nuoren elämässä on muitakin haasteita, jotka sitten kasautuvat ja saattavat johtaa väkivaltaiseen käytökseen, lasten kanssa työskentelevä Pirjo Ervasti Oulun ensi- ja turvakodin väkivaltatyön avopalveluista painottaa.

– Yleisesti voisi sanoa, että väkivalta ei kuulu nuoren tavalliseen elämään. Lapsena toki on ajanjaksoja, jolloin tunteiden säätelyjärjestelmä ei ole vielä kehittynyt, mutta nuorella tunteidensäätelykeinoja pitäisi jo olla käytössä siinä määrin, ettei käyttäydy väkivaltaisesti, Ervasti näkee.

”Älä provosoi äläkä provosoidu”

Mitä aikuisen kannattaa tehdä tilanteessa, jossa oma lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti?

– Pysy aikuisena. Älä provosoi äläkä provosoidu. Rauhoita ensin itsesi, esimerkiksi hengittämällä muutama kerta syvään. Lähde tilanteesta hetkeksi pois, jos sitä ei muuten saa poikki. Ota ikään kuin aikalisä, Ervasti vinkkaa.

– Kunnioita nuoren reviiriä, rajaa ja tapaa, jolla hän voi rauhoittaa itsensä, hän jatkaa.

Kun tilanne on vakaa, asiaan voi palata keskustellen rauhallisesti ja toisia kunnioittaen.

– Usein tilanteesta on huono olo kaikilla osapuolilla ja anteeksi pyytäminen tai muu sopiminen on tärkeää. Samalla voi sopia, mikä olisi parempi tapa toimia, jos seuraavan kerran tuntuu, että maltti menetetään, Ervasti luettelee.

”Rikosoikeudellinen vastuu koskee kaikkia”

Ammattilaisen mukaan vaikeiden asioiden kanssa ei kannata jäädä yksin, apua voi saada vertaistukiryhmistä tai ammattiauttajalta.

– Myös nuorelle on tärkeä hakea keskusteluapua, sillä välttämättä nuoret eivät kerro vaikeista asioista ensimmäisenä omalle vanhemmalle. Nuorella voi olla joku luottoaikuinen esimerkiksi rippikouluiässä seurakunnan työntekijä, koulussa kuraattori tai terveydenhoitaja tai harrastustoiminnan ohjaaja, valmentaja tai vaikka ystävän vanhempi, Ervasti ehdottaa.

Hänen mukaansa nuoren kanssa on tärkeä puhua myös rikosoikeudellisesta vastuusta:

– Se koskee meitä kaikkia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt