Perhe

Satojatuhansia äitejä tutkittiin – tästä syystä jotkut naiset synnyttävät kaksosia

Julkaistu:

Joistain suvuista löytyy runsaasti kaksosia. Tutkijat onnistuivat paikantamaan geenit, jotka saavat aikaan tuplaraskauden.
Tietyissä suvuissa kaksosten määrä voi olla hyvinkin suuri, kun taas toisista ei kaksosia löydy etsimälläkään.

American Journal of Human Genetics -aikakauslehdessä julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että kansainvälinen tutkimusryhmä on löytänyt kaksi geeniä, joiden muodot saavat aikaan äidin tuplaraskauden ja siten epäidenttisten kaksosten syntymän.

Epäidenttiset kaksoset ovat kehittyneet omissa munasoluissaan. Tästä johtuen he eivät muistuta enempää toisiaan, kuin sisarukset yleensä. Yleensä naisen munasarjoissa kehittyy vain yksi munasolu, mutta joidenkin naisten kohdalla kaksimunasoluisuus on selvästi muita yleisempää.

Kaikkiaan 5 500 kaksosten äitiä ja 300 000 vertailuryhmään kuuluvaa äitiä tutkittiin. Tutkijat onnistuivat paikantamaan epäidenttisten kaksosten syntymisen äidin kahteen geenimuotoon.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Löydöistä hyötyä lapsettomuushoidoissa?

Toinen muodoista sijaitsee FSHB -nimisen geenin lähellä. Tämä muoto saa aikaan follikkelihormonia, joka puolestaan vaikuttaa olennaisesti useamman munasolun samanaikaiseen irtoamiseen ja siten myös niiden hedelmöittymisen mahdollisuuteen.

Toinen geenimuoto sijaitsee SMAD3 -nimisessä geenissä. Se todennäköisesti vaikuttaa siihen, kuinka hyvin munasarjat reagoivat edellä mainittuun follikkelihormoniin. Nainen, joka tuottaa normaalin määrän tuota hormonia, saattaakin reagoida siihen muita herkemmin ja saada näin aikaan useamman munasolun irtoamisen.

Tutkijoiden mukaan tutkimus on olennainen paitsi kaksosten syntymän, myös lapsettomuushoitojen kehityksen kannalta. Follikkelihormonia pistoksilla antamalla saatettaisiin saada aikaan hedelmöittymiselle otolliset olosuhteet.

Jotkut naiset saattavat reagoida hormoniin liian voimakkaasti. Artikkelissa mainitaan, että riskiryhmä voitaisiin tunnistaa geenitestien avulla.

Tutkijat toteavat, että kaksosten syntymiseen liittyy vielä tutkimattomia seikkoja, mutta nyt tehty tutkimus saattaa olla ensimmäinen pala suuremman palapelin kokoamisessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Junamatkustaja ikuisti Pendolinon ikkunasta kanssamatkustajien järjettömän tempun Tampereella – VR: konduktööri oli vielä erikseen kieltänyt

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Kimmo Elomaata tutkinut poliisi hämmästyi: television kokoiseen ”Kimmo-sikaan” ja kahteen lippaaseen oli säästetty yli 10 000 euroa kolikoita

    4. 4

      Erityisesti yksi Harryn ja Meghanin intiimeistä hääkuvista ihastuttaa somessa – huomaatko kuvan suloisen ”piiloviestin?”

    5. 5

      Meghan purskahti hillittömään hihitykseen – pokka petti kesken prinssi Harryn puheen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Onko muna päivässä liikaa vai hyväksi? Tutkimus löysi selvän yhteyden maailman yleisimpiin sairauksiin

    2. 2

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    3. 3

      Seura: Vainaja ”heräsi henkiin” kahdesti

    4. 4

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    5. 5

      Ruotsissa neuvotaan tyttöjä, joita uhkaa pakkoavioliitto tai silpominen: piilota lusikka alusvaatteisiin lentokentällä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Susanna Kosken ja pitkäaikaistyöttömän kohtaaminen Ylellä pöyristytti katsojia: ”Kylmäävää ja erittäin vastenmielistä”

    3. 3

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    4. 4

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    5. 5

      Sebastian Aho takoi hattutempun, USA jäi jalkoihin! IS seurasi

    6. Näytä lisää