Aslak

Perhe

Jääkö lasten vallankäyttö sinulta huomaamatta? ”Joku saa aina huonoimmat lelut”

Julkaistu:

Tutkijatohtori Tuija Huuki huomasi, että joillakin oppilailla on paljon valtaa suhteessa luokkatovereihinsa.
Yksi valitaan aina hipaksi ja toiselle annetaan leikeissä ne huonoimmat lelut.

Oulun ylioppilaslehden haastattelema Suomen Akatemian tutkijatohtori Tuija Huuki sanoo, että lasten kaverisuhteissa tapahtuva vallankäyttö pysyy usein piilossa kasvattajilta.

Huuki tutkii, mitkä voimat ovat vaikuttamassa siihen, mitä lapsille heidän kaverikulttuureissaan tapahtuu, ja miten valta alkaa niissä kehittyä. Huukin tutkimus pyrkii puuttumaan tilanteeseen ennen kuin arkinen vahingoittaminen syvenee kiusaamiseksi.

Oulun yliopiston nais- ja sukupuolen tutkimuksen yksikössä työskentelevä Huuki on taustaltaan luokanopettaja ja erityisopettaja.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Koulumaailmassa huomasin, että joillakin oppilailla oli paljon valtaa suhteessa luokkatovereihinsa. Kyse oli hyvin pienistä ja huomaamattomista vallan teoista ja eleistä, jotka, jotka määrittivät oppilaiden kaverisuhteita, Huuki kertoo lehdelle.

Ei-suosituilta lapsilta vaaditaan palveluksia

Kiusaamiseen liittyvät teoriat ja tutkimukset eivät pystyneet vastaamaan siihen, mitä oppilaiden välillä tapahtui. Tutkijan työssään Huuki on löytänyt mahdollisuuden etsiä välineitä ymmärtää lasten kaverisuhteiden valtamekanismeja.

Huukin tutkimus keskittyy 6–8-vuotiaisiin lapsiin.

Lasten valtamekanismit näkyvät lasten arjessa suosittujen ja ei-suosittujen lasten välillä tapahtuvista teoista.

– Esimerkiksi hippaleikissä jatkuvasti joku suostutellaan hipaksi tai joku saa aina huonoimmat lelut. Ei-suosituilta lapsilta voidaan vaatia palveluksia tai heitä huijataan. He joutuvat usein suosittujen lasten keskinäisen valtapelin pelinappuloiksi.

Useimmiten ei-suositut lapset ovat niitä, jotka eivät täytä sosiaalisesti hyväksytyn tyttöyden tai poikuuden tunnusmerkkejä.

– Haluan tutkimuksellani antaa kasvattajille välineitä tunnistaa ja puuttua lasten kaverisuhteissa tapahtuvaan vahingoittamiseen mahdollisimman varhain, Huuki kertoo tutkimuksensa tavoitteista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    2. 2

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    3. 3

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    4. 4

      Miss Plus Size -finalistit sensuelleissa alusasukuvissa – Kuka kurvikkaista kaunottarista on suosikkisi?

    5. 5

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    6. 6

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    7. 7

      Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

    8. 8

      Sydäntäsärkevä haastattelu liikutti – Mari Laukkaselle sataa tukea suomalaisilta: ”Olet mahtava urheilija, oma aito itsesi”

    9. 9

      Venäläisteini voitti olympiakultaa vain 15-vuotiaana, Tshekki ja OAR pelaavat finaalipaikasta – IS seuraa kisatapahtumia

    10. 10

      Tällainen on 6 vuotta täyttävä suloinen prinsessa Estelle: Vanhemmilla ainutlaatuinen kasvatustyyli – ”Hän on hyvin sosiaalinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    2. 2

      Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

    3. 3

      Suositussa kahvinkeittimessä on ominaisuus, joka saattaa hämmentää ja vaikuttaa kahvin makuun

    4. 4

      Kuvat ja video: Yrittikö Pohjois-Korean 16-vuotias urheilija härskiä temppua olympialaisissa?

    5. 5

      Aivan käsittämätön viesti: Suomi putosi kärjestä 15:nneksi, Ruotsi nousi 12. sijalta hopealle! IS seurasi olympiatapahtumia

    6. 6

      Poliisi neuvoi ajamaan 5 km/h ”alinopeutta” – Autoliitto kertoo, mitä siitä seuraisi

    7. 7

      Äärettömän harvinainen sääilmiö voi iskeä 1,5 kilometrin korkeuteen Suomen ilmakehässä ensi viikolla

    8. 8

      Influenssassa on viisi katalaa jälkitautia – tunnista oireet

    9. 9

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    10. 10

      Miljardööri Bill Gates joutui tukalaan paikkaan tv-lähetyksessä – joutui arvaamaan arkipäiväisten tavaroiden hintoja: yleisö ulvoi naurusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

    3. 3

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    4. 4

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    6. 6

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    7. 7

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    8. 8

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    9. 9

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    10. 10

      Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

    2. 2

      IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

    3. 3

      Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

    4. 4

      Miss Plus Size -finalistit sensuelleissa alusasukuvissa – Kuka kurvikkaista kaunottarista on suosikkisi?

    5. 5

      Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

    6. Näytä lisää