Julianna, 25, ja Risto, 29, saivat seitsemän lasta kolmeen vuoteen: ”En varsinaisesti suunnitellut suurta perhettä”

Julkaistu:

Tositarina
Tuli vahvasti fiilis, että lapsia saa tulla niin paljon kuin on tullakseen, Julianna Kovanen sanoo.
Julianna Kovanen ja Risto Haapaniemi asuvat Länsi-Teiskossa metsän keskellä, kuusi kilometriä valtatieltä. Talvisena pakkaspäivänä tunnelma on kuin sadussa. Ikivanhat jyhkeät kuuset reunustavat suurta omakotitalon pihaa. Täällä maaseudun rauhassa on hyvä elää.

Perheeseen kuuluvat Juliannan, 25, ja Riston, 29, lisäksi Juuli, 3, Jaakko, 2, Jonna,1, sekä seitsemänkuiset kolmosvauvat Joonas, Juuso ja Jade.

Olohuoneen seinän suuressa valokuvassa hymyilee Jaakon kaksoisveli Justus. Hän kuoli verenmyrkytykseen 10 kuukauden ikäisenä.

Aamulla Julianna on noussut kello 8 ja alkanut syöttää yhtä vauvaa kerrallaan. Myös muu perhe heräilee. Risto ryhtyy keittämään puuroa. Pikkuhiljaa vanhemmat lapset kömpivät vuoteistaan ja istuvat avokeittiössä aamiaisella.

Lasten vaatteet on pinottu jo illalla valmiiksi esille. Lähes kaikki vaatteet on saatu lahjoituksina.

Hiljaista hetkeä ei ole. Olohuoneen nurkan häkissä pupeltavalle kanillekin pitää antaa huomiota.

Normaalina arkiaamuna Juuli ja Jaakko ovat perhepäivähoidossa lähistöllä. Tänään he saavat jäädä kotiin. Metsäkoneyrittäjänä työskentelevän Riston työpäivä alkaa vasta iltapäivällä.

Yhdeksän jälkeen pienimmille on vaihdettu vaipat ja kaikilla lapsilla on päivävaatteet päällä. Tai ainakin melkein.

– Katso, Jaakko esittelee paljaita varpaitaan. Toisessa jalassa ei ole sukkaa.

– Missäs sun sukka on, Julianna kysyy nauraen. Sukka löytyy Jaakon vasemmasta kädestä.

Kolmoset köllivät olohuoneen matolla tyytyväisen näköisinä. On ihmeen rauhallista. Juuli ja Jaakko piirtävät keittiön pöydän ääressä. Vain yksivuotias Jonna juoksee touhukkaana leikkihuoneen ja olohuoneen väliä.

Julianna istuu sohvalla ja katselee hymyillen kolmosten jokeltelua. Juuri nyt ei tarvitse tehdä mitään. Lounaskalakeiton Julianna on tehnyt jo illalla valmiiksi.

Nyt ei tarvitse edes vaihtaa kenellekään vaippaa. Niitä tässä taloudessa menee noin 20 päivässä. Vanhimmat lapset osaavat käydä jo potalla.



Julianna ja Risto tapasivat viisi vuotta sitten kotikulmillaan Kurussa, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä nykyisestä kodista. He menivät naimisiin kesällä 2014.

Molemmat halusivat ison perheen. Siihen ei liity uskonnollista taustaa.

– Suuri perhe on aina ollut mun juttu, Julianna sanoo.

– Olen ollut aina ujo ja arka ihminen. Ehkä lasten myötä olen rohkaistunut.

Hän on kahdeksanlapsisesta perheestä. Kaikkien sisarusten nimet alkavat J-kirjaimella. Riston perheessä oli neljä lasta.

– En ole varsinaisesti suunnitellut suurta perhettä, mutta sellainen on nyt tullut ja sen mukaan mennään, Risto myhäilee.


Seurustelun alussa kumpikaan ei osannut aavistaakaan, että viiden vuoden kuluttua heille olisi syntynyt seitsemän lasta. Neljäs lapsi Jonna oli vasta kuukauden, kun Julianna alkoi odottaa kolmosia.

Kahdessa ensimmäisessä ultraäänessä näkyi vain yksi vauva.

– Ensin tuli mieleen, että ei tässä voi käydä hyvin. Että tällainen raskaus päättyy huonosti. Sitten ajatukseen kolmosista tottui ja eteenpäin mentiin.

Kolmoset syntyivät kaksi kuukautta ennen laskettua aikaa. He viettivät elämänsä ensimmäisen kuukauden keskolassa.

– Kävin katsomassa heitä joka päivä.

Kolmoset ovat erimunaisia ja epäidenttisiä. Se tarkoittaa, että kolmosgeeni tulee äidiltä. Myös kaksoset olivat epäidenttiset.

Kaksosten syntymä oli suuri yllätys. Kumpikaan ei tiennyt yhtään kaksosperhettä.

Arki sujui kuitenkin hyvin, vaikka Juuli oli vain 10 kuukautta ja Risto kävi töissä.

– Nyt kaksosarki menisi ihan heittämällä, Risto nauraa.

Kun kaksoset olivat 10 kuukautta vanhoja, elämä särkyi. Justus löytyi aamulla kuolleena.

– Ei siitä pääse ikinä yli, Julianna sanoo. Hän pyyhkii kyyneleitä.

– Sen jälkeen itselle tuli vahvasti fiilis, että lapsia saa tulla niin paljon kuin on tullakseen. Ymmärsin lasten arvon vielä paremmin.



Julianna nostelee kolmosia sohvalle makoilemaan. Juuli ja Jaakko piirtävät yhä avokeittiön pöydän ääressä. Risto nojailee keittiön tasoon ja seuraa touhuja vierestä. Jonna työntää lastenvaunuja touhuissaan.

– Piirrän isän kuvan. Isän pienenä, Juuli kertoo.

– Onpa aika pieni, Risto naurahtaa. Isän kuva on peukalonkynnen kokoinen.

Kerran viikossa Julianna käy lasten kanssa perhekerhossa. Perheellä on yhdeksänpaikkainen auto.

Muuten ollaan kotona. Kolmosilla ei ole vielä vaunuja, sillä he eivät enää mahdu kaksosvaunuihin.

Lapsista on toisilleen seuraa ja apua. Vanhemmat lapset auttavat viemään vaipan roskikseen. He tykkäävät hauskuuttaa pienempiä vauvoja.

– Kun Juuli ja Jaakko tulevat perhepäivähoidosta, he haluavat heti nähdä kolmoset.

Vanhimmat lapset ovat kovia tanssimaan. Fröbelin palikat on ihan ykkönen.

 

En sanoisi, että on kiireistä. En hermostu kovin helposti. Olen pitkäpinnainen.

Julianna tekee ruoan itse. Lapset syövät mielellään keittoja. Tänään lounaaksi on kalakeittoa.

– Vähän pahaa, Juuli sanoo. Hän on jo maistanut.

– Äiti laittoi siihen liikaa pippuria, mutta tasataan se maidolla, Julianna hymyilee.

Lapsista päiväunet nukkuvat enää kolmoset ja Jonna. Kun pienet lapset nukahtavat, alkavat kotityöt. Julianna täyttää astianpesukonetta, ripustaa pyykkiä ja järjestelee.

– En sanoisi, että on kiireistä. En hermostu kovin helposti. Olen pitkäpinnainen, Julianna sanoo.

– Asenne on, että kyllä tästä selvitään. Kun Risto lähtee töihin, hän kysyy pärjäänkö. Sanon, että totta kai mä pärjään. En ole joutunut koskaan soittamaan apua.

Riston isä asuu 400 metrin päässä. Muita naapureita ei ole. Hän vie usein Juulin ja Jaakon perhepäivähoitoon. Kaksi kertaa viikossa kunnan perhetyöntekijä tulee auttamaan kuudeksi tunniksi.

– Jos olen yksinäni, on aika mahdotonta olla lasten kanssa ulkona, koska kolmosilla ei ole vielä vaunuja.

Kello 17 on päivän rauhallisin hetki. Silloin vanhimmat lapset kerääntyvät television eteen katsomaan Pikku Kakkosta.


Jutustelu keskeytyy. Nyt pyydystetään Jonnaa, joka kiipeää keittiön pöydälle.

– Jonna, ei pöydälle, Risto sanoo rauhallisesti.

Tässä perheessä ei koroteta ääntä. Toki säännöt pitää olla. Tyyni elämänasenne näkyy kaikessa. Moni ajattelisi, että eläimet ovat tässä elämäntilanteessa liikaa. Julianna on eri mieltä.

– Kissa on hyvin vaivaton. Sille avaa oven ja se menee ulos. Koira on ulkona tarhassa. Kanikin on helppohoitoinen.

Kello on 11. Kolmoset ovat nukahtaneet sohvalle. Juuli ja Jaakko leikkivät olohuoneen viereisessä leikkihuoneessa.

– Arjessa on parasta iloiset lapset, jotka ovat tyytyväisiä, Julianna sanoo.

– Toki sellaisiakin hetkiä on, että tuntee väsymystä, mutta harvemmin.

Viimeksi Risto ja Julianna kävivät kahdestaan kodin ulkopuolella kesäkuussa juhlistamassa hääpäivää. Kumpikin myöntää, että joskus tekisi mieli lähteä jonnekin, mutta ei se välttämättömyys ole.

– Näiden kanssa menee aika niin kivasti, Risto sanoo.

Kolmoset nukkuvat sohvalla silmät kiinni. Juuli ja Jaakko seuraavat hihkuen ikkunasta punaista säiliöautoa, joka on tullut tyhjentämään likakaivoa.

Jonna istuu äidin syliin.

Kaikki näyttävät tyytyväisiltä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt