Ennakkoluulot rikki Vantaalla – erityislasten voimisteluryhmästä tuli supersuosittu - Perhe - Ilta-Sanomat

Ennakkoluulot rikki Vantaalla – erityislasten voimisteluryhmästä tuli supersuosittu

Vantaalla treenaa rytmisen voimistelun ryhmä, jonka tytöille liikunnallisten haasteiden voittaminen on tuttua puuhaa.

28.2.2015 8:10

Sport Club Vantaan jumpparitytöt asettuvat riviin ja ryhtyvät valmentajansa Mari Mieskosen johdolla ottamaan alkuhikeä.

– Sitten X-hyppelyä, jalat superauki. Hyvä Nella! Juoksee vaan, vielä muutama kierros, niin tulee lämmin.

On perjantai-ilta, ja rytmisen voimistelun treenit Simonkallion koulun liikuntasalissa Vantaalla ovat juuri alkaneet. Ryhmän tytöillä on melko paljon ikä- ja kokoeroa. Nuorimmat eli Ilona, Lidia ja Nella ovat 7–9-vuotiaita. Vanhin Tuulikki on 19-vuotias.

Alkulämmittelyn jälkeen seuraa perusvoimistelu- ja liikkuvuusharjoituksia. Nauhat, pallot ja vanteet pysyvät vielä kasseissa lavan reunalla, missä tyttöjen juomapullotkin ovat.

Linnea, 12, harjoittelee nauhan kanssa.­

– No niin, hyvä. Sitten voimistelun perusasento. Tiukat jalat, ja ranteet pyörii. Linnea ja Ilona, suorat kädet eteenpäin. Hienosti, sitten toinen suunta, yksi, kaksi, kolme...

Wikipedia kertoo, että rytmistä voimistelua on sanottu maailman kauneimmaksi urheilulajiksi. On se sitäkin, mutta sen harjoittelu on kyllä hikistä hommaa.

Sen tietävät myös nämä SC Vantaan erityislasten voimisteluryhmän tytöt, joista valtaosa on kehitysvammaisia. Motoristen haasteiden voittaminen on heille tuttua puuhaa. Juuri nyt jokainen tytöistä laittaa nilkat niin vimpan päälle ojennukseen kuin suinkin osaa.

Kisoihin Los Angelesiin

SC Vantaassa ajatus erityislasten ryhmästä heräsi vuonna 2010, jolloin Mieskonen ja seuran johto olivat Virossa Tartossa Miss Valentine -joukkuevoimistelukisoissa. Siellä kilpaili amerikkalainen joukkue, jonka tytöistä monilla oli Downin syndrooma.

– Totesimme, että vitsi, mekin haluamme joskus tällaista, Mieskonen kertoo.

Valmentaja Mari Mieskonen opastaa. 7-vuotias Ilona (vas.) ja 14-vuotias Saga Hänninen ottavat mallia.­

Ensin mukana oli vain yksi tyttö, 14-vuotias Saga Hänninen. Vain vuodessa ryhmä on kasvanut kymmenen tytön kokoiseksi, kun sana on kiirinyt.

Kysyntää tuntuu olevan. Hänninen on jo osallistunut kilpailuihin, ja useat muut tytöt ovat seuraamassa perässä. Ohjelmat opetellaan alusta lähtien tekemään oikein, tarkasti, hyvässä rytmissä ja hyvällä ryhdillä.

– Totta kai totisesti hommaa tehdään. Tästäkin ryhmästä ollaan lähdössä kilpailemaan Suomen kamaralle ainakin osan kanssa, Mieskonen sanoo.

Näytösluonteista esiintymiskokemusta ryhmälle on jo kertynyt.

– Olen ihan vähän esiintynyt kyllä. Oli kivaa, vahvistaa 7-vuotias Ilona.

Myös Nella kertoo harjoittelevansa nauhaohjelmaa kilpailuja varten.

Saga puolestaan on lähdössä kesällä Los Angelesiin edustamaan Suomea Special Olympics -kisoihin. Saga ja hänen kauttaan koko ryhmä sai loppuvuodesta 2014 hienon kunnianosoituksen, kun tytön kotikaupunki nimitti hänet Espoon vuoden urheilijaksi.

Yhä ennakkoluuloja

Simonkallion koulun ryhmä on tuttu Suomen vammaisurheilu ja -liikunta ry:n toiminnanjohtajalle Riikka Juntuselle.

Hänestä SC Vantaassa on tehty oikein, kun erityislasten harrastaminen on integroitu tasavertaisesti osaksi seuran toimintaa. Tytöt esiintyvät samoissa tapahtumissa ja maksavat samoja maksuja kuin muutkin harrastusryhmien tytöt.

Simonkallion koulun liikuntasalissa opitaan kehonhallintaa ja elämäntaitoja. Kuvassa Ilona (edessä), Tuulikki, Linnea, Saga ja muut tytöt.­

Voimistelu on harrastajamääriltään Suomen suurimpia lajeja, mutta erityislasten harrastuksena se on vasta nousussa. Tahtoa tuntuisi olevan, sillä viime syksynä Voimisteluliitto palkitsi Vaasan Telinetaitureiden erityislasten telinevoimisteluryhmän Vuoden harrastevoimisteluteko -palkinnolla.

Juntunen luettelee lajeja, joissa erityislapset on otettu hyvin huomioon: koripallo, judo, uinti, ratsastus, taitoluistelu, keilailu. Niille on yhteistä se, että lajiliitot ja seurat ovat nivoneet vammaisurheilun mahdollisimman pitkälti osaksi tavallista toimintaansa. Kehitysvammaisia ei ole eristetty omaksi saarekkeekseen.

– Suomessa on arviolta 4000 kehitysvammaista, eikä ihan vielä olla siinä, että jokaiseen seuraan voisi mennä kehitysvammaisena. Kehitysvammainen on yhä se, joka kaikkein useimmin törmää ennakkoluuloihin, Juntunen sanoo.

Urheilu opettaa elämänhallintaa

Liikuntasalissa on siirrytty varsinaiseen lajiharjoitteluun ja otettu välineet esiin. Nyt tytöt pääsevät näyttämään osaamistaan, ja sen he totisesti tekevät.

Mieskonen laittaa soimaan Chim Chim Cheree -sävelmän musikaalista Maija Poppanen, ja vieraat saavat nähdäkseen muun muassa ryhmän molempien Saga-tyttöjen nauhaohjelmat. He esiintyvät sydämensä kyllyydestä.

Nauhaharjoittelusta innostuu nyt jopa pieni Lidia, 8 vuotta, joka oli vähän aiemmin ruvennut ujostelemaan vieraita ja vetäytynyt sivummalle apuohjaaja Rebecca Bethellin kanssa.

Ei jää epäselväksi, että urheilu on myös esiintymistä ja esillä oloa. Kun lapsi näyttää osaamistaan, niin hänen itsetuntemuksensa ja itseluottamuksensa kehittyy: minä uskallan olla, minä uskallan näyttää.

Juntunen muistuttaa, että urheilulla on paitsi itseisarvonsa, myös välineellistä arvoa elämäntaitojen kuten ryhmässä toimimisen, omanarvontunnon ja muiden vastaavien ominaisuuksien kehittäjänä.

– Otetaan vaikka taitoluistelu. Kerta toisensa jälkeen kaadut ja kaadut ja kaadut ja joka kerta nouset ylös. Sitten vuoden kuluttua, lukuisten toistojen jälkeen, yhtäkkiä huomaat, että minä opin sittenkin. Urheilu on myös paikka opetella oman elämänhallinnan taitoja.

Tämä vain korostuu kehitysvammaisilla. Jo perusliikuntataidoilla on heille usein valtava merkitys, kun puhutaan elämänlaadusta tai itsenäiseen elämään oppimisesta.

 Iloa itsenäistymisestä

Tunnin treeni on ohi ja seuraava liikuntaryhmä tulossa saliin. Hyväntuulisten tyttöjen lauma siirtyy kohti pukuhuonetta.

Mieskonen sanoo, että erityislasten ryhmän valmentamisessa ei ole suurta eroa muuhun voimisteluvalmentamiseen.

- Ehkä täällä tulee koettua onnistumisen elämyksiä enemmän, hän hymyilee.

Kehitysvammaisten historia Suomessa oli 1990-luvulle asti lähinnä eristämisen ja laitostamisen historiaa, eikä syvälle juurtuneita asenteita ole helppo kitkeä pois.

Juntusen mukaan monille vanhemmille on sanottu kehitysvammaisen lapsen syntyessä, että teillä on nyt sitten loppuelämänne lapsi, jolta ei kannata kauheasti odottaa itsenäisiä elämäntaitoja.

– Vanhemmilta on tullut viestiä, että on huikea fiilis, kun se sama lapsi pakkaakin itse omat harjoituskamansa ja lähtee linja-autolla jäähallille. Ja tulee itse sieltä takaisin, Juntunen kertoo.

Liikunta on myös esiintymisen iloa, sen todistaa Saga näyttävillä eleillään.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?