Aune, Oona

Perhe

Uudenvuodenaatto on suosittu lapsentekopäivä - tässäkö syy?

Julkaistu:

Lastenteko
Suomalaiset tekevät lapsia loppuvuodesta ahkerasti. Sen sijaan vauvoja syntyy vuoden lopulla vähemmän kuin muun vuoden aikana.
Vuodenvaihteen jälkeen synnytysten määrä ponkaisee välittömästi nousuun. Esimerkiksi vuoden 2013 joulukuussa Suomessa syntyi 4343 vauvaa. Vuoden vaihduttua tämän vuoden tammikuussa syntymiä oli jo 4801.

Tutkimusprofessori Mika Gissler Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) syntyneiden lasten rekisteristä kertoo, että synnytysten pieni määrä vuoden lopussa kielii suunnittelusta.

– Synnytyksiä on aina ollut loppuvuodesta vähemmän kuin muulloin. Ennen raskauden käynnistyminen oli lopputalvella heikkoa huonon ravintotilanteen vuoksi, mutta nykyään ravintoa on saatavilla liikaakin. Sen vähyydellä ei siis voi enää ilmiötä selittää, Gissler sanoo.

– Voi olla, että vanhemmat ajattelevat edessä olevaa talvea: lapsen kanssa puuhasteleminen voi olla silloin vaikeampaa kuin kesäaikana, Gissler pohtii syytä.

Noin viisi prosenttia synnytyksistä ajoittuu lapsentekovaiheessa tapahtuneen suunnittelun mukaan. Toisin sanoen 95 prosentille synnytyksistä kuukausi valikoituu satunnaisesti.

Eniten synnytyksiä täsmäyttävät alle kolmekymppiset ensisynnyttäjät.

Saisinko lapsen ystävänpäiväksi, kiitos?

Jos asiaa tarkastellaan viikonpäivien mukaan, lapsia syntyy ympäri vuoden vähiten sunnuntaisin. Viime vuonna sunnuntaisin syntyi 6985 lasta, kun suosituimpana synnytyspäivänä keskiviikkona lapsia syntyi 8976.

Gisslerin mukaan tässäkin on takana suunnittelu: viime vuonna 26 prosenttia synnytyksistä ajoitettiin suunnitellusti synnytysten käynnistyksillä ja keisarileikkauksilla.

Suomessa suunnittelua ei ole mahdollista tehdä kevein perustein, Gissler muistuttaa.

Hän kertoo pääkaupunkiseudulla synnyttäneestä amerikkalaispariskunnasta, joka pyysi saada synnyttää lapsen ystävänpäivänä. Sairaala ei voinut toteuttaa toivetta: meillä täsmäyttäminen edellyttää lääketieteellisiä perusteita.

– Perusteita täsmäajoitukselle on kaksi. Ensinnäkin lääkäri voi katsoa, että raskaus on parasta lopettaa ja käynnistää synnytys. Toiseksi voi olla, että synnytys on turvallisinta esimerkiksi äidin taustasairauden vuoksi tai synnytyksen pitkittymisen välttämiseksi ajoittaa virka-aikaan maanantaista perjantaihin, kun henkilökuntaa on paikalla eniten.

Miksi juuri marras- ja joulukuussa?

Suosituin viikonpäivä lasten alullepanolle on lauantai. Vuonna 2012 lauantaina alkunsa sai 8752 raskautta, kun taas maanantaisin raskauksia pantiin alulle 7919.

Kymmenestä suosituimmasta raskauksien alullepanopäivästä peräti kuusi ajoittui marras- ja joulukuulle. Uudenvuodenaatto taas oli vuoden 18:nneksi suosituin päivä raskauden käynnistämiselle.

– Kun lomat alkavat, pannaan hösseliksi. Se selittää osaltaan heinä-elokuun synnytysbuumia, Gissler sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. 6

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    7. 7

      Upeaa, Krista! Pärmäkoskelle uran ensimmäinen voitto maailmancupissa

    8. 8

      Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

    9. 9

      17 kohdan lista: Näillä kysymyksillä ammattilaiset seulovat mahdolliset narsistit muiden joukosta

    10. 10

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    5. 5

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    8. 8

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    6. 6

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    7. 7

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    4. 4

      Iltalehti: Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    5. 5

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    6. Näytä lisää