Video paljastaa karun kuvan suomalaisista - vain kaksi pysähtyi auttamaan lasta

rac

Julkaistu:

video
Jos sinä kuulisit kadulla, kun vieressäsi oleva nuori puhuu kännykkäänsä ja kertoo, että kotiin ei voi mennä väkivaltaisen tai päihtyneen vanhemman takia, tarjoaisitko apuasi? Hätkähdyttävä video paljastaa, että moni ei tarjoa.
Kesäaikaan lasten ja nuorten monet turvaverkot poistuvat, kun kouluista ja päiväkodeista jäädään lomalle. Kesällä ongelmatilanteita syntyy enemmän, ja lomalla monien perheiden ongelmat korostuvat, kertoo SOS-Lapsikylän toiminnanjohtaja Jari Ketola.

SOS-Lapsikylän tuottamalla videolla on nuorten näyttelijöiden voimin lavastettu tilanne, jossa nuoret puhuvat kännykkäänsä kuvaillen huonoja perheolojaan ja sitä, etteivät voi mennä kotiin. Videolla seurataan, kuinka moni aikuinen todella pysähtyy kysymään, onko nuorella kaikki kunnossa.

­- Videon tarkoitus on nostaa keskusteluun ja suomalaiseen yhteiskuntaan välittämisen arvo, Ketola kertoo. 

Videon nuoret soittivat yhteensä 21 puhelua, jotka vähintään 60 aikuista kuuli.

Näistä kaikista aikuisista vain kaksi henkilöä tarjosi apuaan nuorille.

- Me kaikki ihmiset odotamme, että yhteiskunta muuttuisi ja muuttaisi meitä, mutta minä näen, että vähintään yhtä suuri osuus täytyy olla sillä, että yksilö muuttuu ja muuttaa yhteiskuntaa.

Lähimmäiseen kontaktin ottamisen ei tulisi olla niin suuren kynnyksen takana, Ketola sanoo.

- Nuoret kyllä ottavat apua vastaan, jos sitä tarjotaan.

Osa lavastetun tilanteen aikuisista näytti siltä kuin he olisivat halunneet puuttua tilanteeseen, mutta eivät sitten kuitenkaan sanoneet mitään.

Ketolan mukaan moni meistä ehkä tunnistaa itsessään tilanteen, jossa näkee, että toisella on hätä, mutta ei vaan uskalla ottaa asiaa puheeksi.

Suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiri



Onko suomalaisessa yhteiskunnassa kynnys puuttua muiden asioihin kenties korkeampi, Ketola miettii. Ehkä välittäminen on meillä nähty jo ulkoistetuksi viranomaisille.

Kysymisellä ei häviä mitään, mutta parhaassa tapauksessa auttaa hädässä olevaa. Siksi kannattaakin aina kysyä tarvitseeko nuori jotain, jos siltä näyttää.

- Väyliä kyllä löytyy, "Mulla ei ole riittävästi aikaa" ei ole syy olla kysymättä. Avunantoa on jo se, että edes kysyy voiko auttaa, Ketola sanoo.

Nuorelta voi kysyä minkä tyyppistä hätä on ja onko nuorella ehkä joku luottohenkilö, jolle soittaa.

- Jos nuori sanoo suoraan, ettei tarvitse apua, niin kyllä nuoreenkin voi luottaa ja vaikka pahoitella sitten, että häiritsi, Ketola opastaa.

Jos nuori on esimerkiksi vahvasti päihtynyt tai hengenvaarassa, voi paikalle soittaa tilanteesta riippuen ambulanssin tai poliisin.

- Lasten ja nuorten hyvinvointia ei lisätä kuitenkaan pelkällä viranomaisauttamisella. Jokaisella aikuisella on vastuu tarttua hetkeen ja omien kykyjensä mukaan myös pyrkiä auttamaan, Ketola summaa.

SOS-Lapsikylän ja Samsungin ylläpitämiltä sivuilta löytyy lisää tietoa ja tukea, erityisesti itsenäistyville nuorille:

www.omaelama.net

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt