Asiantuntija: Näin sovitte teinin kanssa kotiintuloajoista - Perhe - Ilta-Sanomat

Asiantuntija: Näin sovitte teinin kanssa kotiintuloajoista

Tällä viikolla pohditaan murrosikäisen kotiintuloaikoja. Miten sopia niistä? Entäs jos nuori ei noudata niitä?

Sopikaa pelisäännöistä yhdessä. Kuvituskuva.

11.3.2014 6:45

Ilta-Sanomien verkkosivuilla käsitellään kevään ajan kerran viikossa murrosikäisen kasvatusta. Teemoina ovat mm. kaverit, koulu, raha, seksuaalisuus, päihteet, kotityöt ja kotiintuloajat.

Kotiintuloajat

1. Keskustelkaa Tärkeää on keskustelu nuoren kanssa. Nuoren on helpompi sitoutua sääntöihin, joita hän on ollut itse suunnittelemassa. Keskustelkaa siitä, mikä on järkevää ja mikä ei. Yhdessä voidaan käydä läpi seuraamukset, jos nuori ei noudata kotiintuloaikoja.

2. Vältä sanelupolitiikkaa Loppukädessä vanhempi toki päättää, ja hänellä on nuoresta vastuu. Mutta yritä välttää sanelupolitiikkaa, vaan kuuntele nuoren mielipiteitä ja kerro ja perustele omasi.

3. Luota nuoreen On hyvä opetella luottaa nuoreen, sillä häntä ei voi koko aikaa vahtia ja valvoa. Eikä häntä voi sitoa neljän seinän sisällekään. Vaalikaa molemmin puoleista luottamusta puhumalla vaikeistakin asioista. 4. Sopikaa pelisäännöt Onkin tärkeää sopia selkeät pelisäännöt, miten nuori on saatavilla. Jos nuori myöhästyy, hän laittaa viestiä, miksi myöhästyy. Jos hänestä ei kuulu, huoli on toki suuri. Silloin voi olla pakko soittaa kavereille ja kavereiden vanhemmille, että ovatko he kuulleet tai nähneet mitään. 5. Ole ajoissa Pohjustus kotiintuloajoille on hyvä tehdä jo ennen murrosikää. Kannattaa olla ajoissa kiinnostunut siitä, missä ja kenen kanssa nuori kulkee. Nuoret haluavat, että vanhemmat ovat kiinnostuneita ja huolissaan. Ne ovat merkki välittämisestä ja rakkaudesta.

Miten teidän perheessä on sovittu kotiintuloajoista? Onko nuori noudattanut niitä? Asiantuntijana Väestöliiton perheverkon pari- ja seksuaaliterapeutti Anja Saloheimo.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?