Perhe

Räppäri Mikael Gabriel: Huostaanotto rikkoi välit äitiin

Julkaistu:

Syrjästä selviytyjäksi, osa 1
Mikael Gabrielin, 23, selviytymistarina huostaanotetusta helsinkiläispojasta nuorison ihailemaksi räppäriksi on ollut kivikkoinen mutta opettavainen taival.
Äidin järjestämä huostaanotto rikkoi Mikael Gabrielin ja hänen äitinsä välit. Onneksi kuitenkin vain väliaikaisesti.

Mikael Gabrielin ja hänen ompelimoyrittäjä-äitinsä Liidia Sohlmanin suhde on vellonut äärimmäisyydestä toiseen. Mikaelin muutama kuukausi sitten ilmestynyt kolmas albumi
Mun maailma on omistettu äidille.

Kahden ensimmäisen albuminsa kohdalla Mikael ei ollut vielä valmis omistamaan levyjä äidilleen. Nyt tuntui hyvältä huomioida hänet.
- Istuin autossa parkkipaikalla ja itkin, kun näin omistuskirjoituksen levyssä, äiti tunnustaa.

"Oli pakko saada Mikael raiteilleen"

Äiti ja poika ovat ottaneet yhteen kuten vanhemmilla ja lapsilla on tapana. Mutta Mikael ja Liidia ovat menneet selkkauksissaan myös piirun pidemmälle kuin useimmat muut.

Mikael oli 14-vuotias, kun hänet huostaanotettiin kasvatuskotiin Kainuuseen.
- Se on elämäni rankin asia. Mutta se oli pakko tehdä. Minä päätin, että Mikael viedään, Liidia sanoo.
- Oli pakko saada Mikael raiteilleen. Syytin itseäni ja ajattelin, että minussa on jokin vika, kun Mikael teki tyhmyyksiä. Olin yrittänyt saada apua monelta suunnalta.

Liidia otti yhteyttä kouluun, pyysi poliiseja etsimään viikkoja kadoksissa ollutta poikaansa, koetti saada aikaa psykiatrilta.
- Kirjoitin jopa presidentti Tarja Haloselle ja pyysin apua. Opetusministeriöstä soitettiin ja moitittiin, että miksi kantelen presidentille, kun en saa apua, Liidia kummastelee.
- Jäin ihan yksin, en saanut mistään tukea. Edes parhaat ystäväni eivät ymmärtäneet, miksi annoin huostaanottaa Mikaelin. He kyselivät, miten voin tehdä niin ainoalle lapselleni. Minua pidettiin huonona äitinä. Mutta minulta loppuivat keinot. Nämä ovat vanhemmuudessa niin kipeitä asioita, että näistä puhuminen on tabu, Liidia tietää.

Sosiaaliviranomaiset löysivät kotoa karkailevan ja pikkurötöksiä tehneen pojan toilailuista riittävästi aihetta huostaanottoon.
- Ennen huostaanottoa en ollut nähnyt äitiä kolmeen kuukauteen. Asuin kaverin luona. Samoihin aikoihin äidin asunto ryöstettiin. Äiti luuli minulla olleen asian kanssa jotain tekemistä, vaikka ei todellakaan ollut.

Neljä vuotta kestänyt huostaanotto rikkoi ennestäänkin säröillyttä suhdetta.
- Olihan se rankkaa, koska meillä loppui äiti-poika -suhde. Äiti menetti poikansa ja minä menetin äidin. Ei meillä enää ole ollut samanlaista suhdetta, vaikka tiedänkin olevani rakastettu, Mikael myöntää.

Nykyään äiti ja poika pystyvät jo puhumaan tapahtuneesta. Keskustelu polveilee muistosta toiseen, kun kipeät asiat pulpahtelevat pintaan.

"Äiti ei myöntänyt koskaan olevansa väärässä"

Vaikeasta murrosiästä kärsineen Mikaelin mielestä kaikki alkoi mennä pieleen sinä keväänä, jolloin hän täytti 13 vuotta.
- Jouduin jatkuvasti kiihtyvään kierteeseen. Silloin sitä ei vaan tajunnut. Äiti ei saanut minuun mitään otetta. Yhdessäolomme oli pelkkää riitelyä. Äidillä on vahva temperamentti ja minä laitoin vastaan, siitä syntyi jatkuvaa kitkaa, Mikael arvioi.
- Mikään ei ikinä ollut hyvin. Äiti ei omasta mielestään ole väärässä ikinä, ei siis ikinä. Vaikka hän onkin tosi usein väärässä, mutta hän ei myönnä sitä.

Samoihin aikoihin äiti löysi miesystävän, jonka kanssa muutti yhteen.
- Kai niillä asioilla on yhteys. Yksinhuoltajaäiti ja ainoa lapsi, oli ollut aina vain meidän kahden suhde. Kunnes siihen tuli yhtäkkiä toinen mies.

Liidia myöntää monesti miettineensä, olisiko hänen pitänyt elää vain Mikaelin kanssa eikä mennä uuteen parisuhteeseen.
- Olin aikanaan suunnilleen Mikaelin ikäinen, kun oma äitini aloitti uuden suhteen. Olin silloin mustasukkainen ja kapinoin kovasti, Liidia muistaa.

Mikael arvelee käyneensä läpi samoja tuntemuksia.
- Ehkä olin mustasukkainen. Kai se jollain tavalla vaikutti. Ei mutsin silti pidä ajatella, että hän ei olisi saanut elää omaa elämäänsä. Totta kai hänen piti tehdä kuten itse halusi, Mikael miettii.
- Tiedän, että äiti syyttää itseään minulle tapahtuneista asioista. Aina välillä hän pyytelee anteeksi, että on ollut huono äiti. Vaikka minähän tässä olen mokaillut.

Mikael vietiin Helsingistä Hyrynsalmelle kasvatuskotiin, jossa nuoria koulittiin kovalla kurilla.
- Olin äidille niin vihainen, ettei siinä ollut mitään järkeä. Se viha kesti kolme kuukautta. En ymmärtänyt, miten hän voi tehdä sillä tavalla. Minusta tuntui, että minut oli petetty, Mikael tunnustaa.
Kukaan kavereista ei joutunut lähtemään kuten minä. Keneltäkään muulta ei viety perhettä ja kavereita, minulta vietiin kaikki. Se oli rankkaa. Sekosin siitä.

Mikael ei saanut pitää yhteyttä kehenkään.
- Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en saanut tietää mitään, mitä ulkopuolella tapahtui.

"Mustimmista asioista en pysty vielä puhumaan"

Mikael alkoi kirjoittaa ja riimitellä.
- Kaikkein mustimmista asioista en pysty vieläkään puhumaan. En ehkä pysty puhumaan niistä ikinä kenellekään. Ne ovat asioita, jotka ovat muokanneet minua eniten.

Mikael asui kasvatuskodissa neljä vuotta.
- Neljä vuotta on pitkä aika, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen se oli kuitenkin vain hetki elämää. Varmaan tekisin nyt asioita toisin, mutta siltikään en kadu mitään. Olen tyytyväinen siitä, mitä olen oppinut rankkojen kokemusten kautta.

Äiti on miettinyt nyt jälkeenpäin, oliko huostaanotto sittenkin liian raju toimenpide.
- En tarkoittanut, että häntä olisi pidetty siellä neljä vuotta. Mikaelille olisi riittänyt parin vuoden huostaanotto. Sieltä ei vaan sitten enää päässyt pois, äiti huokaa.

Kaiken koetun jälkeenkin Mikael aikoo olla itse kasvattajana tiukka.
- Olen sitä mieltä, että jos 12-vuotias alkaa hyppiä aikuisen silmille, niin kyllä silloin pitää pystyä antamaan fyysistä kuritusta. Ei kukaan kuole siihen, että päästä lähtee pari karvaa tai tulee pikku mustelma pyllyyn. Jos puhetta ei uskota, niin pitäisikö aikuisten antaa asian olla, kun ei muka ole muita keinoja kuin puhe, Mikael ihmettelee.

Ilta-Sanomat julkaisee neljän syrjäytymisriskissä eläneen nuoren tarinat.  Lue huomenna, mitä mieltä ongelmanuoreksi leimautunut Jami on koulunkäynnistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt