Artikkelin venäjänkielinen versio löytyy tästä linkistä. Статья на русском языке по этой ссылке.
Meillä Suomessakin on esitetty jo vähintäänkin sivulauseissa tulevaisuudenkuvia, joissa mainitaan yhtenä vaihtoehtona Venäjän valtion pilkkoutuminen osiin.
Osa asiantuntijoista on puolestaan sitä mieltä, että Venäjän hajoaminen ei ole mahdollista eikä ainakaan todennäköistä.
Venäjän kohdalla meidän luulisi kuitenkin jo oppineen, että mikään länsimainen logiikka ei selitä tulevia tapahtumia. Yllätyksiä voi aina tulla, ja ne voivat tulla eteen nopeasti.
Siksi olisi luonnollista, että meilläkin uskallettaisiin keskustella rohkeasti myös siitä vaihtoehdosta, että Venäjä saattaa pilkkoutua useisiin eri valtioihin. Kerranhan meidät yllätettiin jo täysin, kun ikuiseksi ajateltu Neuvostoliitto haihtui pikavauhdilla olemattomiin.
”Jos Venäjä alkaisi hajota, se ei välttämättä sujuisi niin verettömästi kuin Neuvostoliiton viimeiset kuolinkouristukset.
Suomessa muistellaan nykyisin jopa häpeillen sitä, kuinka presidentti Mauno Koivisto yritti toppuutella Baltian maiden itsenäisyyshaluja vielä vuoden 1991 alkupuolella.
Yhdysvaltain silloinen presidentti George H. W. Bush matkusti puolestaan vielä elokuun alussa 1991 Ukrainan Kiovaan varoittamaan ”itsemurhanationalismista”. Siitä kului vain muutama viikko, kun Moskovassa nähtiin vanhoillisten vallankaappausyritys ja Ukraina julistautui itsenäiseksi vauhdittaen koko Neuvostoliiton kaatumista joulukuussa 1991. Bushin puhe saikin sittemmin Yhdysvalloissa liikanimen ”Kiovan kanapuhe” – kanalla kun viitataan englannin kielessä myös pelkuruuteen.
Bushia ja Koivistoa yhdisti ajatus, että länsi ei saa ainakaan itse provosoida Neuvostoliiton hajoamista. Pelättiin, että alueiden itsenäisyyshalu voisi johtaa juuri silloin käynnissä olleisiin Jugoslavian hajoamissotien tapaiseen verenvuodatukseen ja jopa ydinaseiden päätymiseen vääriin käsiin.
Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä (ECR) järjesti Brysselin europarlamentissa kuluneella viikolla seminaarin, joka pohti Venäjän hajoamista.
Puhujina oli kymmeniä maanpakoon joutuneita aktivisteja, jotka kertoivat karuja esimerkkejä Venäjän sisäisestä imperialismista ja pienten kansojen sortamisesta. Moskovan tapa ryöstää Venäjän nykyisten ”omien alueiden” rikkauksia ja tuhota alkuperäiskansoja on täsmälleen samasta pelikirjasta Ukrainan alistamisen kanssa.
Aktivistit kehottivat länttä varautumaan siihen, että Venäjästä voi syntyä jopa kymmeniä valtioita. Monet mukavuudenhaluiset läntiset johtajat saattaisivat tosin silloinkin toivoa vielä mieluummin paluuta jonkinlaiseen kylmän sodan tyyppisen tuttuun status quohon Venäjän kanssa.
Jos Venäjä alkaisi hajota, se ei välttämättä sujuisi niin verettömästi kuin Neuvostoliiton viimeiset kuolinkouristukset. Verinen sisällissota olisi mahdollinen.
Ukrainan sodassa ovat saaneet sotakokemusta nyt myös Venäjän eri alueiden ja kansojen kansallismieliset tahot, jotka ovat lähettäneet vapaaehtoisiaan Ukrainan tueksi. Takeita ei ole siitäkään, keiden puolelle asettuisivat erilaiset yksityisarmeijat ja Putinin sodasta elossa palanneet pakkovärvätyt.
Neuvostoliiton hajotessa Suomi varautui itärajan yli tulevaan pakolaistulvaan. Se uhkakuva on olemassa yhä.
Entä miten Suomen poliittinen johto reagoisi, jos jopa useat Venäjän alueet julistautuisivat itsenäisiksi ja pyytäisivät tukea pyrkimyksilleen?
Vai voisiko juuri Venäjän hajoaminen ja uusien itsenäisten valtioiden syntyminen olla se ”puhdistautumiskeino”, josta alkaisi aito demokratisoituminen ja putinismin hylkääminen? Siitä saattaisi alkaa tie, joka voisi jonain päivänä palauttaa taas normaalin kanssakäymisen ihmisten välille.
