Kuningatar Elisabet II on ollut Britannian kasvot vuosikymmeniä.
Pääministerit Winston Churchillista Boris Johnsoniin ovat tulleet ja menneet, mutta kuningatar on pysynyt paikallaan, eräänlaisena brittiläisen kansainyhteisön koossa pitävänä voimana.
”Koko elämäni, oli se pitkä tai lyhyt, on omistettu teidän palvelemisellenne”, kuningatar Elisabet lupasi 21-vuotiaana kansalleen.
Ja niin hän totisesti teki.
Viimeisenä virkatehtävänään, vain kaksi päivää ennen kuolemaansa, hän otti vastaan Britannian uuden pääministerin Liz Trussin ja eroavan pääministerin Boris Johnsonin Skotlannissa Balmoralin linnassa, kuningattarelle rakkaassa paikassa. Elisabet II oli kiinnostunut politiikasta ja yhteiskunnasta, vaikka hänen poliittinen valtansa oli muodollinen. Muodolliset tapaamiset antoivat kuningattarelle kuitenkin mahdollisuuden keskustella yhteiskunnallisista asioista, ja sitä hän teki – loppuun saakka.
Balmoralin linnassa rauhallisesti kuollut Elisabet oli vallassa uskomattoman pitkän ajan, 70 vuotta. Monelle meistä Britannian hallitsija on vain ja ainoastaan 26-vuotiaana valtaistuimelle vuonna 1952 noussut Elisabet. Muista emme paljon tienneet, mutta Elisabetin me tunsimme.
Hän oli arvovaltainen ja pidetty kuningatar, vaikka sisä- ja ulkopoliittisia myrskyjä on riittänyt. Kuningasperheessäkään ei aina ole mennyt hyvin tai ainakin siten kuten Elisabet olisi toivonut. Mutta kohujen keskellä Elisabet on aina noussut kokoavaksi voimaksi. Hänen valovoimainen persoonansa on tasoittanut iskuja ja kolhuja, joita on riittänyt. Kuningattaren kuoleman hetkellä hovi on yhtenäinen kokoontuessaan Balmoralin linnaan.
”Koko elämäni, oli se pitkä tai lyhyt, on omistettu teidän palvelemisellenne.
Pääministeri Liz Truss sanoi torstai-iltana, että kuningatar Elisabet II piti kansakunnan koossa. Kuningatar oli kallio, jolle ”moderni Britannia rakennettiin”. Kansakunnan lisäksi Elisabet yritti pitää koossa myös perheensä. Siinä on ollut tekemistä yhdelle ihmiselle
Elisabet rakensi oman monarkiansa.
Nyt hänen poikansa Charles nousee valtaistuimelle, ja hän rakentaa monarkian näköisekseen. Tilanne ei ole kadehdittava: hallitsijanimeltään Charles III joutuu lähtemään äitinsä varjoista Britannian hallitsijaksi. Elisabetin valtava perintö tulee leimaamaan Charlesin ja hänen puolisonsa Camillan valtakautta. Onko heistä kansakunnan kokoavaksi voimaksi, jää nähtäväksi.
Charles on onnistunut korjaamaan Diana- ja Camilla-vyyhdin aiheuttamia lommoja maineessaan, mutta Charles nousee hallitsijaksi tyystin eri lähtökohdista ja toisenlaisessa maailmassa kuin äitinsä.
Charles voi poiketa äitinsä tiukasta käytännöstä olla puuttumatta politiikkaan. Parlamentissa puolestaan on paineita luopua pitkäaikaisesta ohjeistuksesta pidättäytyä keskustelemasta kuningasperheen jäsenistä ja asemasta. Monarkia voi muuttua myös ulkoisten tekijöiden vuoksi, jos kansainyhteisö päättää etääntyä entisestä emämaasta ja sen kolonialistisesta historiasta.
Kohuista huolimatta kuningashuoneen kannatus on Britanniassa vahvaa. Elisabetin jälkeen Britanniasta tuskin tulee tasavaltaa, vaikka Charles ei lunastaisikaan häneen asetettuja toiveita.
Britannia on elänyt melkoisessa myllerryksessä viime vuosina. Brexit eli ulos EU:sta ei ole mennyt kuten suunniteltiin ja toivottiin, myös koronapandemia kuritti kansaa rajusti ja nyt Ukrainan sota ja kohonneet sähkölaskut puristavat brittien kädet taskussa nyrkkiin.
Pidetyn kuningattaren kuolema ja suru yhdistävät kansakunnan – ainakin hetkeksi. Elisabetin perintö rakentuu arvoille, joille olisi käyttöä jatkossakin: velvollisuudentunnolle, sinnikkyydelle ja järkkymättömälle arvokkuudelle.
