Pääkirjoitus: Kesätyöllä on nuorille suuri merkitys, ja ensi kesän tilanne näyttää hyvältä

Korona sotki kahden edellisen vuoden kesätyöt, mutta tuleva kesä näyttää paljon paremmalta. Yritykset palkkaavat huomattavasti enemmän kesätyöntekijöitä, ja nuorille aukeaa hienoja mahdollisuuksia.

Kesätyönäkymät ovat nyt hyvät.

25.1. 21:00

Kesätöiden saaminen on nuorille niin tärkeä asia, että sen merkitystä ei pidä koskaan vähätellä. Kahtena edellisenä vuonna kesätöitä on ollut vaikea saada, koska koronatilanne vaikeutti asiaa oleellisesti: vuonna 2020 jo sovittuja kesätöitä jouduttiin jopa perumaan.

Tulevana kesänä tilanne näyttää paljon valoisammalta. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) teki jäsenyrityksilleen kyselyn, ja tulosten perusteella 33 prosenttia vastanneista yrityksistä ilmoitti lisäävänsä kesätyöpaikkojen määrää. Kaikkiaan EK:n jäsenyrityksissä on kesä- tai harjoittelupaikka 120 000 nuorelle.

Samalla EK muistutti, että kahden edellisen kesän aikana on menetetty noin 70 000 kesätyökokemusta. Se on paljon.

Nuorille kyse on merkittävästä asiasta. Korona on Etelä-Suomessa pakottanut nuoret jo pitkäksi aikaa etäkouluun ja etäopiskeluun, mikä tarkoittaa, että nuorten normaalit yhteisöt ovat hajonneet. Heiltä puuttuu koronan vuoksi jo monia nuoruuteen kuuluvia kokemuksia.

Kesätyöt ovat yksi noista kokemuksista. Ammattiin opiskelevat ja ammattikorkeakoulu- sekä yliopisto-opiskelijat pääsevät tutustumaan oman alansa töihin. He saavat esimakua siitä, tuntuuko opiskeltu ala omalta ja millaisia vaihtoehtoja oma koulutus työelämässä antaa. Ennen koronaa kesätyöpaikat tarjosivat parhaimmillaan mahdollisuuden kokeilla oman alan töitä useammassa yrityksessä. Viime vuosina on taisteltu siitä, onnistuuko kesätöiden saaminen ylipäänsä. Välttämättä edes opiskeluun kuuluvia harjoitteluja ei ole päästy tekemään.

Lue myös: Näillä aloilla työpaikka löytyy nopeasti pelkällä perustutkinnolla

Lue myös: Rolls-Royce etsii Suomesta työharjoittelijoita – tarjolla opiskelua ja työtä loistoluokan luksusautojen parissa

Valtaosa kesätyöpaikoista on tarjolla 18 vuotta täyttäneille. Työnantajien toivoisi tarjoavan kesätöitä myös tätä nuoremmille. 15–17-vuotiailla on monesti kova hinku kesätöihin, sillä se tuo kaivattuja itsenäistymisen kokemuksia. Myös oman rahan ansaitseminen on hieno tunne.

Työnlainsäädäntö asettaa reunaehdot, mutta yritysten toivoisi keksivän tapoja työllistää alle 18-vuotiaita. He pystyvät monenlaisiin töihin ja saavat arvokasta tietoa siitä, millaisia kaikkia työpaikkoja ja ammatteja on olemassa. Nyt moni alaikäinen työllistyy kesätyösetelillä tai erilaisten tutustu työelämään -ohjelmien kautta.

Työnantajien soisi ymmärtävän, että vaikka hakemuksia tulisi paljon yli tarjottavien kesätöiden määrän, hakijoille kannattaa vastata. Nuoret saavat kesätöissä ensikosketuksensa työelämään, ja jos tuo kokemus on täysi hiljaisuus, se antaa huonon kuvan.

Lue myös: Näissä kesätöissä voi tienata mukavasti – ”Kannattaa yrittää neuvotella palkasta”

Pidemmän päälle Suomi tarvitsee kaikki mahdolliset tekijät töihin. Kesätyöt ovat työnantajille paraatipaikka näyttää, mitä työelämä on, ja nuorille hieno mahdollisuus saada osoittaa taitonsa ja osaamisensa.

Kun kaikki osuu kohdalleen, nuori tietää kesän lopussa, mille alalle hän haluaa töihin. Niitä kokemuksia toivoisi mahdollisimman monen saavan. Silloin myös yritys tietää varmasti onnistuneensa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?