Pääkirjoitus: Koronapassiin ja rokotuksiin liittyvä keskustelu sai poikkeuksellisia sävyjä – uhkailu ja painostus eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Koronapassiin ja rokotuksiin liittyvä keskustelu sai poikkeuksellisia sävyjä – uhkailu ja painostus eivät kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan

Koronapassi olisi pitänyt ottaa käyttöön jo aikaisemmin, kannustamaan suomalaisia epäitsekkäisiin valintoihin.

Koronapasseja tarkastettiin helsinkiläisen ravintolan ovella 16. lokakuuta.

19.10. 21:00

Suomi otti koronapassin käyttöön viime viikonvaihteessa pitkän valmistelun jälkeen. Aiheesta syntynyt keskustelu on masentavaa seurattavaa: se on saanut poikkeuksellisen rumia sävyjä.

Passin vastustajien ja rokotuksiin kielteisesti suhtautuvien uhkailun ja painostuksen kohteena on ollut muun muassa yrittäjiä ja poliittisia päättäjiä. Vaikuttaa siltä, että kaikki pidäkkeet ovat pudonneet keskustelijoilta.

”Koronapassi- ja rokotemyönteinen twiittini poiki 183 kommenttia, joissa kutsutaan fasistiksi, ylimieliseksi sekä tyhmäksi ja verrataan toimintaani Auschwitziin”, kirjoitti kansanedustaja Hanna Kosonen (kesk) tiistaina Twitterissä.

Lue lisää: Koronapassin vastustajat törkyilleet Vääksyssä – kyläkauppa joutui armottoman maalituksen kohteeksi: ”Yöunet vei”

Vääksyssä sijaitsevan Ranskalaisen kyläkaupan yrittäjä Riikka-Maria Lemminki kertoi Ilta-Sanomille ottaneensa koronapassin käyttöön kaupan yhteydessä olevassa ravintolassa. Kyläkauppaan lauantaina saapuneiden passin vastustajien käyttäytyminen oli sävyltään uhkailevaa.

– Yksi mies sanoi, että hän tietää missä me asutaan ja tietää lapseni, Lemminki kertoi.

Tällainen uhkailu ei ole missään mielessä hyväksyttävää. Hyväksyä ei voi myöskään suomalaisen kansanedustajan vertaamista holokaustin toteuttajiin.

Uhkausten esittäjien olisi syytä pitää mielessä, että Suomi on yhä edelleen oikeusvaltio. Lokakuun alussa voimaan tullut rikoslain muutos teki työtehtäviin liittyvän laittoman uhkauksen virallisen syytteen alaiseksi.

Vaikuttaa siltä, että kaikki pidäkkeet ovat pudonneet keskustelijoilta.

Suomen koronatilanne on kääntynyt taas hälyttäväksi. Virusta kiertää vielä runsaasti rokottamattomassa väestössä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella 77 prosenttia sairaalahoitoon joutuneista koronapotilaista on rokottamattomia. Tämä kuormittaa terveydenhoitoa ja viivästyttää muiden sairauksien hoitoa.

Suojaavasta rokotuksesta kieltäytyminen on valinta, jota Helsingin hiippakunnan piispa Teemu Laajasalon arvostelee kovin sanoin mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa. Laajasalon mukaan rokotteesta kieltäytyvä ihminen ”toimii itsekkäästi, moraalittomasti eikä välitä toisten ihmisten kärsimyksestä tai kuolemasta.”

Lue lisää: Koronapassi lisäsi rokotteiden ottamista Varsinais-Suomessa

Koronapassin käytössä on ilmennyt joitakin ongelmia, mutta kokonaisuutena järjestelmä on hyvä. Koronapassi antaa kriisin kurittamille ravintolayrittäjille ja -työntekijöille mahdollisuuden hankkia elantoaan. Passin vastustajat kohdistavat ylimääräistä painetta muutenkin jo riepoteltuun alaan. Se on suorastaan törkeää.

Koronapassi olisi pitänyt ottaa käyttöön jo paljon aikaisemmin, kannustamaan suomalaisia epäitsekkäisiin ja koko yhteisöä palveleviin valintoihin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?