Pääkirjoitus: Kahdenlaista ilmastovelkaa – päättäjien on valittava, kumman lajin velkaa jää jälkipolville - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Kahdenlaista ilmastovelkaa – päättäjien on valittava, kumman lajin velkaa jää jälkipolville

Ilmastoa on suojeltava jälkipolvien hyväksi, joten myös osa laskusta sopinee jättää heille, kirjoittaa erikoistoimittaja Jan Hurri.

Ilmastotavoitteet edellyttävät mittavia investointeja.

15.10. 21:00

Suomen ja Euroopan unionin (EU) ilmastotavoitteet edellyttävät vuosikymmenten mittaista jättimäistä investointiurakkaa.

Rahaa on sijoitettava miljarditolkulla energian tuotannon ja kulutuksen uudistamiseen ennen kuin talouden rattaat alkavat pyöriä niin ”puhtaasti” kuin Suomi ja EU haluavat.

Tarvittavat rahasummat ovat niin suuria ja välttämättömät investoinnit sen luontoisia, että ne tuskin sujuvat toivottuun tapaan ilman laajamittaista julkisen talouden osallistumista.

Ja se tuskin onnistuu ilman valtion velkaantumista.

Ilmastotavoitteiden toteuttamisesta syntyykin melko varmasti suuri määrä ”ilmastovelkaa”, jota jää valtion vastuulle useiden sukupolvien ajaksi.

Liiallinen velkaantuminen johtaa ojasta allikkoon, mutta juuri tästä jälkipolville jäävästä valtion ”ilmastovelasta” on turha hätääntyä.

Vaihtoehto olisi tuleville polville vielä huonompi ja kalliimpi.

Ilmastoinvestoinneista valtion vastuulle kertyvä fiskaalinen velka on luultavasti ”lastemme” mielestä – tai luultavasti olisi, jos heidän kantaansa voisi tiedustella – pienempi paha kuin velan vaihtoehtona vääjäämättä syntyvä toisenlainen ilmastovelka olisi.

Jos ilmastoinvestoinnit jätetään vaikkapa juuri valtion velkaantumisen pelossa tekemättä, ja jos ilmasto jatkaa tästä syystä kuumenemistaan, jää ”lastemme” riesaksi ilmastoa ja ympäristöä kenties peruuttamattomasti pilaava ”hoitovelka”.

Varsin laajasti hyväksyttyjen nykyarvioiden mukaan ilmaston ylikuumenemisesta koituisi aikanaan paljon enemmän ja paljon kalliimpaa taloudellistakin vahinkoa kuin noiden vahinkojen ennalta ehkäisemisestä pitäisi ilmastoinvestointien hintana maksaa.

Aineksia on monenlaiseen kansalliseen ja EU-maiden väliseen kiistelyyn.

Nykypäättäjien vaihtoehdot eivät olekaan, jättääkö tulevien polvien vastuulle ilmastovelkaa vai ei.

Sen sijaan nyt vallassa olevien päättäjien on pakko valita, kumman lajin ilmastovelkaa ”me” jätämme ”lapsillemme”, osan ilmastotoimien laskusta julkisen velan muodossa – vai ilmastolaiminlyönneistä johtuvan ”hoitovelan”.

Politiikka on politiikkaa eikä järkeilyä, joten epäilemättä tästä tavallista suurempien summien valinnasta syntyy tavallista suurempi sekasotku – ja EU:ssa tavallista suurempi rahariita.

Aineksia on monenlaiseen kansalliseen ja EU-maiden väliseen kiistelyyn, jossa kaikki tiet ja sivupolut vievät rahariidoissa toistuvaan tuttuun kysymykseen, kuka maksaa ja kuka saa.

EU-maille luontainen kiistakysymys on, pitäisikö ilmastoa suojella yhteisin investoinnein ja yhteisen velkarahoituksen voimin, vai vastaako kukin EU-maa itse omista toimistaan ja veloistaan.

EU:n mittavaa yhteisvelkaa ensi kertaa kokeileva koronarahasto enteilee esimakuna, mihin suuntaan käy pienimmän poliittisen vastuksen tie EU:ssa.

Suomen kaltaiselle yhteisvelkaa vieroksuneelle maalle hieman helpommin hyväksyttävä vaihtoehto olisi raivata EU:n taloussääntöihin sen verran lisää tilaa, että tarpeelliseksi katsottu määrä ilmastoinvestointeja mahtuisi velkaraameihin.

Kumpikin vaihtoehto edellyttää voimassa olevien taloussääntöjen ja sopimusten muuttamista tai kiertämistä, ja siksi kumpi tahansa vaihtoehto on poliittisesti tulenarka ja vaikea.

Poliittista vaikeusastetta lisää se, että perustuvatpa ilmastoinvestoinnit EU-maiden kansallisiin tai yhteisiin ponnisteluihin, syntyy niiden rahoittamisesta suuri määrä uutta velkaa.

Jos ”lapsemme” ja muut tulevien polvien edustajat voisivat jo nyt äänestää, ehkä he kannattaisivat ilmastoinvestointeja ja ottaisivat vastatakseen osansa laskusta sen sijaan, että säästyisivät ”ilmastovelalta” mutta saisivat ylikuumenneen ilmaston.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?