Pääkirjoitus: Suomen on otettava opiksi Liettuan kohtalosta – itärajan ihmisvirta saattaa vielä toistua - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Suomen on otettava opiksi Liettuan kohtalosta – itärajan ihmisvirta saattaa vielä toistua

Turvapaikanhakijoiden tulo Venäjältä Suomeen saattaisi alkaa uudelleen esimerkiksi silloin, jos Putinin hallinto olisi samanlaisessa romahtamisvaarassa kuten nyt on Lukashenkan hallinto Valko-Venäjällä.

Valko-Venäjältä on tullut Liettuaan tänä vuonna jo yli 4 100 siirtolaista. Monet ovat lentäneet Minskiin ensin turistiviisumilla Irakista sen jälkeen, kun Aljaksandr Lukashenka ilmoitti avaavansa rajat Eurooppaan.

12.8. 21:00

Venäjältä Suomeen talvella 2015-2016 tullut turvapaikanhakijoiden määrä oli jälkikäteen katsottuna hyvin pieni. Heitä tuli vain 1 757 henkilöä.

Yhteensä noina kahtena vuonna Suomesta haki turvapaikkaa kuitenkin peräti 38 133 henkilöä. Valtaosa heistä saapui siis Euroopan läpi, ei Venäjältä.

Venäjältä tulleen ihmisvirran sokkivaikutus selittyykin muilla asioilla kuin tulleiden määrällä tai sillä, kuinka moni heistä oli lopulta aidosti hädänalaisessa tilanteessa.

Nykyisin muodissa olevan terminologian mukaan itärajan tapahtumissa oli kyse valtiojohtoisesta hybridivaikuttamisesta kolmansien maiden kansalaisia hyväksi käyttämällä.

Turvapaikanhakijavirta Venäjältä Suomeen ei olisi nimittäin ollut mahdollista ilman presidentti Vladimir Putinin siunausta ja maan turvallisuusviranomaisten avunantoa läpikulkijoille.

Huomiota herätti tuolloin esimerkiksi se, että Venäjä päästi kolmansien maiden kansalaisia itärajan yli ainoastaan kahden pohjoisessa sijaitsevan virallisen rajanylityspaikan kautta.

Venäjä piti siis itse huolen siitä, että Viipurin seudulle ei muodostunut ihmiskauppaan liittyviä lieveilmiöitä venäläisten omaa elämää sotkemaan.

Turvapaikkapainostuksessa hyväksikäytetty ihminen on vaarassa joutua moninkertaisesti huijatuksi ja riistetyksi.

Tällä hetkellä Liettua, Latvia ja Puola ovat hyvin samantyyppisen vaikutusoperaation kohteena. Turvapaikanhakijavirta kohdistuu niihin nyt Valko-Venäjältä.

Ilmiön vauhdittajana on itsevaltainen ja omaa oppositiotaan väkivallalla kurissa pitävä Aljaksandr Lukashenka, joka yrittää painostaa ”siirtolaisaseellaan” Eurooppaa.

Erona vuosien 2015–2016 Suomen itärajan tapahtumiin on se, että Valko-Venäjä päästää turvapaikanhakijoita läpi nyt mistä tahansa maastorajan kautta.

Lue lisää: IS Liettuassa: Suomalaiset rajavartijat seuraavat sivusta siirtolaisten ”takaisin­työntämistä” Valko-Venäjälle – ”Me emme voi siihen osallistua”

Lue lisää: Lukashenka vihjaili uusista ”turisti­lennoista” Minskiin: ”Meillä on viisumi­vapaus 74 maasta lentäville...”

Liettuassa epäillään, että Lukashenka on ottanut operaatioonsa mallia Suomen itärajalta. Ajatusta jatkaen voisi sanoa, että Suomen kannattaa vuorostaan ottaa nyt kaikki oppi irti Liettuan kohtalosta.

Millainen järkytys olisi, jos Venäjä ryhtyisi jonain päivänä ohjaamaan tarkoituksella kolmansien maiden kansalaisia metsiä pitkin Suomeen? Näin voisi tapahtua mahdollisesti esimerkiksi silloin, jos Putinin hallinto olisi vaarassa kaatua ja se turvautuisi yhtä kyyniseen selviytymistaisteluun kuin Lukashenka nyt.

Liettua on päättänyt jo vahvistaa itärajaansa metalliaidalla. Myös Suomessa on syytä miettiä, onko meidän rajamme vartiointi riittävällä tasolla. Euroopan unionin ulkorajoille ei pidä rakentaa uutta Berliinin muuria tai trumpilaista Meksikon-muuria, mutta sinisilmäinen ei kannata myöskään olla.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi heinäkuussa MTV:lle, että Suomen valmiuslakia uudistettaessa on otettava huomioon paitsi koronaviruksen kaltaisen pandemian paluu niin myös itärajan turvapaikanhakijavirran mahdollinen toistuminen. Niinistön ajatuksiin on helppo yhtyä.

Tarkistamisen paikka olisi sekä Suomen kansallisessa lainsäädännössä että laajemmin Euroopan unionin kyvyissä reagoida hybridiuhkiin. Kyse on myös ihmisoikeuksien puolustamisesta, sillä turvapaikkapainostuksessa hyväksikäytetty ihminen on vaarassa joutua moninkertaisesti huijatuksi ja riistetyksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?