Vasemmisto oikeisto sotivat ideologioilla kuntavaaleissa - Pääkirjoitus - Ilta-Sanomat

Pääkirjoitus: Ideologia­taistelu jyllää vasemmiston ja oikeiston välillä sunnuntain vaaleissa enemmän kuin vuosi­kymmeniin

Kuntavaaleissa on nähty ja nähdään kiriviikon alkaessa kovempaa vasemmiston ja oikeiston välistä taistelua kuin vuosikymmeniin.

Kuntavaalit 2021 jäävät historiaan koronavaaleina. Vaaleja lykättiin parilla kuukaudella ja äänestys tapahtuu pandemian ehdoilla.

7.6. 21:00

Kuntavaaleissa käynnistyi kiriviikko. Vaalipäivä on ensi sunnuntai ja ennakkoäänestys päättyy tiistaina. Kyseessä ovat historialliset vaalit monessakin mielessä. Vaaleja siirrettiin koronan takia parilla kuukaudella kesäkuulle. Lisäksi kansalaiset pääsevät valitsemaan valtuustot, jotka siirtävät suurimman osan omista tehtävistään eli sosiaali- ja terveyshuollon palvelut sekä pelastustoimen maakunnille eli 21 uudelle hyvinvointialueelle.

Se, nouseeko vai laskeeko vaaliaktivisuus koronan ja vaalien siirtämisen takia, nähdään siis sunnuntaina. Ennakkoäänten perusteella aktiivisuus tuntuisi pysyvän ainakin edellisvaalien tasolla, sillä ennakkoon äänensä on antanut jo noin neljännes äänioikeutetuista. Tämä selittyy osin sillä, että ennakkoäänestysaikakin oli normaali pitempi. Neljä vuotta sitten äänestysprosentti oli 58,9.

Sote eli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus on leijunut koko ajan kuntavaalien taustalla. Eduskunta hyväksynee paketin vielä ennen kesälomia. Se tietää, että ensi vuonna järjestetään myös aluevaalit, joissa valitaan edustajat uusiin maakuntavaltuustoihin.

Sote ja nykyinen hallituspohja ovat omalta osaltaan vaikuttaneet siihen, että sunnuntain kuntavaaleissa aatteet ja ideologiat ovat nousseet voimakkaammin esille kuin kenties vuosikymmeniin.

Vasemmiston ja oikeiston eroja ei ole tarvinnut etsiä.

Vasemmiston ja oikeiston rajaa ei ole tarvinnut etsiä. Äänestäjien on tällä kertaa helppo löytää eroja puolueiden välillä. Merkittävimmät erot näkyvät puolueiden suhtautumisessa verotukseen. Vasemmisto vihreillä kuorrutettuna on valmis uusiin veronkorotuksiin ja uusin veroihin, puoluekentän oikea laita suhtautuu veronkorotuksiin karsaasti. Sdp:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin on vaatinut jopa kunnallisverotuksen progression kiristämistä ja sitä, että pääomaverotuksen tuotosta osa ohjattaisiin kunnille. Oikealla puolella pelkkä ajatus on herättänyt vastalausekuoron.

Kovin kiista on syntynyt kuitenkin tulevasta maakuntaverosta. Hallitus on linjannut, että uusi maakuntavero tulee voimaan 2026, mutta vaalien alla jopa keskusta on ryhtynyt empimään kantaansa.

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat panneet maakuntaveron kuitenkin jo sote-esityksen hyväksymisen ehdoksi. Oppositiopuolueet varoittavat puolestaan uudesta verotusportaasta ja siitä, että maakuntaveron myötä Suomen kokonaisveroaste karkaa käsistä.

Kuntavaalit ratkaistaan kunnissa ja ehdokasasettelulla. Silti yleispolitiikallakin on vaikutusta vaalitulokseen. Tältä osin sunnuntai-iltana on ainakin kolme jännityksen kohdetta: Miten Sanna Marinin aamupalakohu näkyy Sdp:n vaalituloksessa? Miten kovan jytkyn perussuomalaiset saa, kun gallupit lupaavat puolueelle kaksinkertaista kannatusta viime vaaleihin? Ja miten käy keskustan, miten alas kuntien entinen mahtipuolue vajoaa?

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?